Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut

KENTTÄVALOKUVAT


SAVILATTIAINEN RAKENNUS (TYA 281: 9)

valokuva 392 kB






SAVILATTIAINEN RAKENNUS (TYA 281: 9)
 
 

Kuvauskohde: Yleiskuva kaivausalueesta 25. 6. 1996, näkyvissä osa-alueet 1000, 3000 ja 4000.

Sijainti: Raisio, Ihala, Mullin asuinpaikka.

Aikakausi: Viikinkiaika/ristiretkiaika/varhaiskeskiaika.

Ajoitus: 980-1220 jKr.

Kuvaaja: Taina Pietikäinen.

Kuvaussuunta: Kuvattu lännestä.
 
 

Kuvan vasemmassa laidassa on näkyvissä 1700-luvun rakennuksen kivijalka. Etualalla kulkeva tumma juova on muinainen salaoja, joka piti pihapiiriä kuivana. Sen yläpuolella näkyy rautakautisen hirsirakennuksen savilattia, jonka kaakkoiskulmaan hahmottuu savisen kupoliuunin paikka (tumma jälki kuvan oikeassa ylälaidassa). Tämä savilattiainen hirsirakennus havaittiin jo ensimmäisen vuoden kaivauksissa. Savilattioita oli päällekkäin kaikkiaan kuusi kerrosta (savilattiat a, b, c ja 3009, 4071, 3298), joista kolme ylintä olivat nuorempia kuin uuni ja kolme alinta sen aikaisia. Jossakin vaiheessa uuni purettiin ja sen kivet levitettiin pitkin lattiaa. Jäännösten päälle laskettiin uusia lattiasaveuksia.

Savilattiaisen tuvan koko oli alussa n. 5,5 × 4 m. Myöhemmässä rakennusvaiheessa sitä laajennettiin itään päin noin metrin verran. Tuvan ohella rakennukseen kuului myös eteläpäädyssä sijainnut kapea lautalattiainen eteinen. Vastaavanlaisia rakennuksia tunnetaan mm. Luoteis-Venäjän kaivauksilta. Rakennuksen seinät oli eteläpäädyssä liitetty toisiinsa nykysuomalaisillekin hyvin tutulla lamasalvostekniikalla. Pohjoisnurkissa oli varhopatsasliitokset. Kahden eri nurkkaliitostekniikan yhdistäminen samassa rakennuksessa on erikoista, mutta vastineita sille tunnetaan Baltian vanhasta rakennusperinteestä. Länsiseinään liittyi multapenkkiä muistuttava rakenne, jonka tarkoitus oli kaiketi tukea seinää ja eristää kosteutta.

Uunin olessa käytössä rakennuksessa varmastikin asuttiin. Myöhemmässä vaiheessa se ilmeisesti oli lämmittämätön varasto tms. Radiohiiliajoitusten perusteella se oli käytössä ainakin 1000- ja 1100-luvulla. Metrin päässä länsipuolella sijainnut lautalattiainen rakennus oli samanaikainen. Rakennukset tuhoutuivat tulipalossa.

Savilattiaisen rakennuksen lounaisnurkan alle oli kätketty arvokas lyijypronssiharkko. Itäseinän alta löytyi uhratun lampaan luuranko.

Rakennuksesta valmistettiin ennallistus Raision Krookilan kotiseutukeskuksessa olevaan näyttelyyn "1000 vuotta sitten Raisiossa".
 
 

Lähteet:

Ks. myös Sijaintitiedot: x=98-103, y=504-510.
 
 

Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut