MULLIEsittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut
MULLIVanhassa lorussa Killi tekee kirkkoja ja Nalli takoo nauloja »rahaisessa Raisiossa». Rahainen Raisio ei ehkä ole muuta kuin alkusointuun perustuva nimitys vauraalle viljelyspitäjälle. Viikinkiajan Raisioon se joka tapauksessa sattuu sopimaan erinomaisesti: miltään maamme paikkakunnalta, Nousiaisia ehkä lukuun ottamatta, ei ole niin paljon 900-1000-luvun rahalöytöjä.
Rahalöydöt alkavat Suomessa varsinaisesti vasta viikinkiajalla. Sitä edeltävältä kaudelta on vain muutamia yksittäisiä roomalaisia rahoja. Ruotsalaiset viikingit suuntasivat retkensä etupäässä itään, ja tältä suunnalta alkoi Pohjoismaihin vuoden 800 tienoilla virrata suuria määriä arabialaisia hopearahoja. Tämän tuonnin päätyttyä 900-luvun lopussa löytöihin alkaa ilmestyä eurooppalaista rahaa, josta suurin osa on peräisin Englannista ja Saksasta. Läntisen rahan tuonti jatkui 1000-luvun toiselle puoliskolle, pieniä määriä tuotiin vielä 1100-luvulla. Kaikki rahat olivat hopeisia.
Suomesta tunnetaan viikinkiajalta noin 40 rahakätköä, ja lisäksi rahoja on haudoista. Yhteensä maastamme on löydetty noin 7 000 viikinkiaikaista rahaa, joista suurin osa on kätkölöydöistä. Kätköjä on tapana nimittää aarteiksi, siitä huolimatta että monet niistä käsittävät vain kourallisen verran rahoja, jos sitäkään.
Ensimmäinen tunnettu rahalöytö Raisiosta on jo vuodelta 1752. Tuon vuoden syksyllä martinpäivän aikoihin talonpoika Matti Antinpoika löysi Ihalan Siirin talon mailta multaa kaivaessaan pienillä hopearahoilla täytetyn tuohiropposen. Naapurinsa kersantti Karl Wargin välityksellä hän möi 148 rahaa silloiselle everstille Bernd Otto Stackelbergille, josta myöhemmin tuli sotamarsalkka ja Suomen sotaväen komentaja. Stackelberg oli kertonut miehilleen, että jos joku löytää vanhoja rahoja, ne on luovutettava hänelle toimitettavaksi kuningatar Loviisa Ulrikan rahakabinettiin. Eversti toimi vastoin lakia, sillä muinaislöydöt kuuluvat valtiolle eivätkä suinkaan kuningattaren yksityiseen kokoelmaan. Asiasta syntyikin oikeudenkäynti ja sen seurauksena Suomen maaherroille 1755 osoitettu kuninkaallinen kirje, jossa muistutettiin muinaismuistolain määräyksistä. Oikeuden pöytäkirjoista selviää myös löydön yksityiskohtia. Erään todistajan mukaan rahoja olisi alun perin ollut noin 200, mutta löytäjä ei suostunut myöntämään, että niitä olisi ollut enempää kuin 151.
Onneksi tietomme Siirin aarteesta eivät kuitenkaan rajoitu oikeuden pöytäkirjoihin, vaan niistä on olemassa myös ruotsalaisen numismaatikon Jacob von Engeströmin 1780-luvulla laatima luettelo, joka nykyään on Kuninkaallisessa kirjastossa Tukholmassa. Luettelon otsikkona on »Suomalainen löytö Drottningholmin kabinetissa» (Finskt fynd i Drottningsholms Cabinett). Kuningatar Loviisa Ulrika säilytti kokoelmaansa nimenomaan Drottningholmissa, ja on erittäin todennäköistä, että kyseessä on juuri Raision löytö vuodelta 1752, siitä huolimatta että luettelossa on kuvattuna vain 93 rahaa.
Rahojen tunnistaminen tuotti von Engeströmille vaikeuksia, mutta luettelon perusteella on kuitenkin mahdollista päätellä, että 80 rahoista oli saksalaisia, 9 englantilaisia ja 4 oli englantilaisten rahojen pohjoismaisia jäljitelmiä. Nuorin rahoista oli lyöty Erfurtissa arkkipiispa Lupoldin aikana 1051-59. Aarre oli näin ollen kätketty 1000-luvun puolivälin jälkeen.
Ruotsin valtio osti Loviisa Ulrikan kokoelman vuonna 1762, ja se siirrettiin sittemmin Kuninkaalliseen rahakammioon, joka nykyään on itsenäinen museo. Aivan ilmeisesti Raision rahat ovat siellä edelleenkin, mutta ne lienevät jo 1700-luvulla sekaantuneet kokoelman muihin rahoihin.
Raision toinen viikinkiaikainen hopea-aarre löydettiin Mahittulan Tuomalasta vuonna 1835. Löytäjät Johan Paulin ja Johan Mattsson myivät sen turkulaiselle kultasepälle sekä eräälle toiselle ostajalle, joilta se takavarikoitiin ja lähetettiin yliopiston kokoelmaan Helsinkiin. Todennäköisesti löytöä ei saatu talteen kokonaan. Yliopiston kokoelman luettelon mukaan rahoja oli 618. Niiden annettiin kokoelmassa sekaantua muihin saman ajan löytöihin, mutta jälkikäteen suurin osa niistä on voitu tunnistaa.
Yliopiston kokoelman myöhempi hoitaja professori Gabriel Geitlin kävi itse myöhemmin paikan päällä etsimässä tietoja löydöstä. Tätä lienee helpottanut se, että hän itse oli raisiolaisen talollisen poika. Hänelle kerrottiin, että löytäjät olivat olleet vanha paimen nimeltä Paulin sekä pikkupoika nimeltä Ström. Paulin itse sanoi, että Haltia oli unissa ilmoittanut hänelle aarteesta. Löydön tehtyään löytäjät olivat lähteneet hakemaan hevosta ja rattaita, mutta kun talonväki oli asiasta kuullut, oli löytäjille juotettu niin paljon viinaa, että he olivat nukahtaneet, ja sillä aikaa oli aarre heiltä varastettu.
On varsin ilmeistä, että paimen petkutti professoria. Suomesta ei tunneta yhtään viikinkiajan aarretta, joka olisi niin suuri, että sen kuljettamiseen olisi tarvittu hevonen ja rattaat (vaikka löytäjät olisivatkin vanha mies ja pikkupoika), ja tiedämme myös, että Paulin oli itse ollut rahoja myymässä.
Vuoden 1752 aarteen tavoin tämäkin löytö koostui etupäässä saksalaisista ja englantilaisista rahoista. Lisäksi siinä näyttää olleen muutamia irlantilaisia sekä yksittäisiä ruotsalaisia, tanskalaisia, böömiläisiä ja italialaisia rahoja. Löydön ajoitus on hieman epävarma, mutta vaikuttaa siltä, että kätkeminen on nytkin tapahtunut joskus vuoden 1050 jälkeen. Helsingin yliopiston kokoelma on nykyään Suomen kansallismuseossa.
On mahdollista, että Raisiosta on tavattu vielä kolmaskin viikinkiaikainen raha-aarre. Turkulaisen ruukinpatruunan ja kirjailijan Nils Pinellon (1802-79) tiedetään nimittäin omistaneen Raisiosta löydettyjä rahoja, ja näyttää siltä, että ne olisi löydetty pikemminkin 1840- kuin 1830-luvulla.
Arkeologisissa kaivauksissa rahoja on löydetty neljästä kalmistosta. Ihalan vanhan kansakoulun luona olevasta ruumiskalmistosta saatiin vuosina 1959 ja 1962 talteen englantilainen kuningas Tapanin (1135-54) penninki sekä 1000-luvun alun englantilaisen rahan pohjoismainen jäljitelmä.
Siirin polttokalmiston kaivauksista 1987-91 on viisi itämaista rahaa, joista vanhin on ajalta 750-815 ja nuorin 900-luvun alusta.
Pappilanmäen polttokalmistosta löydettiin vuoden 1939 kaivauksissa neljä itämaisen rahan palasta. Kaikki ovat 900-luvulta, yksi on voitu ajoittaa vuosiin 945-46.
Eniten rahoja on Mahittulassa 1972-75 kaivetuista poltto- ja ruumishautauksista: kahdeksan kokonaista ja kymmenen fragmenttia. Kokonaiset rahat ovat olleet etupäässä koruina kannettuja, rahan kappaleet taas maksuvälineinä käytettyjä. Useimmat rahoista ovat saksalaisia, mutta joukossa on myös kaksi englantilaista sekä yksi englantilaisen ja yksi bysanttilaisen rahan jäljitelmä. Rahat ajoittuvat 1000-luvun ensimmäiselle puoliskolle.
Rahan tuonti Lounais-Suomeen on alkanut viimeistään vuoden 800 tienoilla. Tältä ajalta on peräisin yksi Siirin kalmiston itämaisista dirhemeistä. Yleiseksi rahat näyttävät kuitenkin tulleen vasta 900-luvulla, mutta tällöinkin niitä käytettiin vielä usein koruina kaulanauhoissa, mikä osoittaa, ettei niitä ensisijaisesti pidetty maksuvälineinä.
Aarrelöydöt ajoittuvat manner-Suomessa etupäässä 1000-luvulle. Suurin osa löydöistä on vuosisadan toiselta neljännekseltä. Raision kaksi aarretta, jotka lienee kätketty 1050-luvulla, ovat näin ollen hieman tavallista myöhempiä. Varsinais-Suomen muista aarteista huomattavimmat on löydetty Nousiaisista ja Liedosta.
Kaukaisimmat löydöissä esiintyvät itämaiset rahat ovat Samarkandista nykyisen Uzbekistanin alueelta. Täällä lyötiin 900-luvulla suunnattomat määrät hopearahaa, jota tuotiin pohjoiseen Volgan varrella sijainneen Bulgaarien valtakunnan välityksellä. Länsimaisista rahoista kaukaisin on Pohjois-Italiasta, joka tuolloin kuului Saksalais-Roomalaiseen keisarikuntaan. Tämä raha lienee kulkeutunut Suomeen Saksasta. Ei kuitenkaan näytä siltä, että ainakaan manner-Suomen asukkailla olisi ollut suoria yhteyksiä itämaille tai Keski-Eurooppaan, vaan todennäköistä on, että nämä eri tahoilta peräisin olevat rahat kuvastavat Itämeren piirissä käytyä kauppaa.
Monet viikinkiajan rahoista ovat todellisia pieniä taideteoksia, joihin on kuvattuna mm. keskiajan Euroopan hallitsijoita ja kirkkorakennuksia. Kuvat ovat voimakkaasti pelkistettyjä mutta usein myös hyvin eläviä. Itämaisista rahoista puuttuvat kuvat. Niiden pinnat on peitetty Koraanin lauseilla, jotka on kirjoitettu elegantilla »kuufalaisella» kirjoituksella. Rahalöydöillä on näin ollen enemmän kuin pelkkä arkeologinen arvo: ne tarjoavat myös näkymän aikansa taiteeseen eri puolilla maailmaa.
Sähköposti: <Tuukka.Talvio@nba.fi>.