Onko tietokoneella tunteita?

(Kolumni konekuvasta, animismista, tietoyhteiskunnan maailmankuvista)

Tämän kirjoituksen lähtökohtana on kysymys: Onko tietokoneella tunteita?

Periaatteessa kysymykseen on helppo vastata maalaisjärkeen vedoten: Tietokone on kone ja ihminen on ihminen. Mitä siitä voidaan päätellä?

Mutta teknologia ja ihmisen älykkyys ovat kehittyneet viime vuosina niin paljon, että päättelyketjut eivät aina ole näin yksinkertaisia.

Tämän kirjoiteman vaikuttimena on enemmänkin kysymys siitä, mistä itse kysymys kertoo?

Kaksi vaihtoehtoa: maailmankuvan paradoksit

Ensin itse kysymykseen hieman toisesta näkökulmasta kaartaen: Miksei tietokoneella voisi olla tunteita, jos omaksumme animistisen maailmankuvan? Ja toisaalta miksemme voisi sanoa myös, että tietokoneella on tunteita jos pidämme myös ihmisen tunteita pelkkinä fysiologisina mekaanisina tapahtumaketjuina?

Meillä on näin ollen ainakin kaksi mahdollisuutta: voimme tarkastella kysymystä ilmentymänä jonkinlaisesta uus-animismista, jossa kulutuselektroniikka mielletään elolliseksi olennoksi tai sitten täydellisenä anti-animismismina, jossa myös ihminen nähdään viimekädessä sieluttomana mekaanisena koneena. Tai sitten kolmas vaihtoehto - paradoksaalisesti ehkä kaikkein todennäköisin - kyse on näiden kahden sekoituksesta: animistisesta todellisuuden tukinnasta sekä anti-animistisesta ihmiskuvasta.

Periaatteessa nämä kaksi näkökulmaa ovat täysin ristiriidassa keskenään. Silti saattaa hyvinkin olla, että kummatkin näkökulmat "operoivat" nykyihmisessä. Tämä yhdistelmä on siten epäilemättä jakomielinen, mutta toisaalta kulttuurin vallitseva maailmankuvaa kutsutaan myös jakomieliseksi. (ks. Luoma 1999)

Animismi on nykyisen tieteellisen maailmankuvan vastainen käsityskanta. Toisaalta tieteellinen maailmakuva on jo jonkun aikaa ollut vähintäänkin "epävirallisessa" kriisissä. On herännyt kysymys, onko vallitseva tieteellinen maailmankuva sittenkään kaikkein paras maailmankuva? Eikö tämä teknistieteellinen maailmankuva ole aiheuttanut nykyisen tilanteen, jossa ihmisen kulttuuri on ekokatastrofin partaalla, puhumattakaan ego-katastrofista. (masennuslääkkeiden kulutus on …. kasvanut rajusti) ks. http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020604KO14

Meillä lienee siis oikeus epäillä länsimaisen maailmankuvan perusteissa olevan parantamisen varaa. Näin sikäli kun uskomme, että maailmankuva aina heijastuu myös kulttuurin henkisessä hyvinvoinnissa konkreettisesti. Tämä kytkentä on uskoakseni selvä sillä maailmankuvan perusteet viimekädessä muokkaavat meidän toimintaamme: motiiveja ja päämääriämme.

Ihmisen ja koneen suhde

Onko siis tietokoneella tunteita?

Kuten voi huomata, yritän enemmänkin vastata kysymykseen siitä, mistä tämä kysymys itse kertoo kuin vastata itse kysymykseen. Henkilökohtaisena ja yksilön esittämänä voimme kuitenkin rekonstruoida kysymyksen hahmottumisen esimerkiksi seuraavanlaisen ajatteluketjun pohjalta:

"Onko minun ja koneen välillä lopulta mitään erityistä eroa? Kone menee tilttiin ja minäkin menen burnouttiin. Koneessa on muisti ja minussakin on muisti. Koneella on tekoälyä - kaipa sitä niin voidaan kutsua - ja sekin ylittää laskennallisella tehollaan ihmisen kyvyt. Koneen toimintaa ei voi aina käsittää ja ihmisen käyttäytyminenkin on usein aika kummallista." Ja tämän tyylistä päättelyä voidaan jatkaa hyvinkin pitkälle, jolloin viimein johtopäätöksenä on, että ihmisen on parasta tuikata mikropiiri päähänsä, jotta hän voisi kehittyä eteenpäin.

Teknologian politiikkaa: tulevaisuuden visioiden animismi

Vastausta kysymyksiin: keitä olemme? mistä olemme tulleet? ja minne menossa? ei ole aina helppoa antaa. Teknologiasta on tullut yhä enemmän määräävä tekijä tässä tulemisen, olemisen ja menemisen prosessissa. Ihminen on tullut siitä menneisyydestä, jossa teknologia oli alkeellista ja nyt hän on tietoyhteikunnassa tai "tulevaisuusshokissa" ja menossa kohti tulevaisuutta, jossa teknologia on oletettavasti yhä kehittyneempää ja hyvinvointia enemmän edistävää.

Perussävyltään nykyisten tulevaisuuden visioiden luonne on varsin teknologiavetoinen. Komissaari Erkki Liikasen kirjoituksessa (HS 6.3.02) otsikolla "EU:n lisättävä panostustaan tietoyhteiskuntaan" kiteytyy heti ensimmäisessä lauseessa EU:n teknologinen funktio: päämääränä on tehdä "unionista kilpailukykyinen tietotalous". Toki EU-visioissa mainitaan myös "sosiaalinen yhteenkuuluuden vahvistaminen" ja Liikasen tekstissä on myös tästä esimerkki: vanhusten ja vammaisten sosiaalinen integraatio - teknologian avulla. Tekstissä on myös sellaisia tulevaisuuden "visioita", kuten: "tietoyhteiskunnassa mukanaolo on yhteiskunnallinen välttämättömyys ja talouskasvun ehto" "Kaikkien tulisi henkilökohtaisesta tilanteesta ja maantieteellisestä sijainnista riippumatta voida hyötyä osaamisyhteiskunnan tarjoamista mahdollisuuksista."

Mikä on tämä osaamisyhteiskunta? Sellainen, jossa kaikki osaavat käyttää tietokonetta? Tietokoneen perustaidot: sähköposti, netissä surffailu, tekstinkäsittely jne. eivät liene edes yhtä vaativia kuin auton ajokortin hankkiminen eikä kulttuurin autoistuminen ole vielä synnyttänyt tulevaisuuden visiona iskusanoja tyyliin: "autoyhteiskunta" - vaan pikemminkin "autoton keskusta". Tarkoittaako tämä osaamisyhteiskunta siis vielä pidemmälle vietyjä tietokonetaitoja, joista tulee "kansalaisvelvollisuus" oli ammatti sitten mitä tahansa: maanviljelijä, tanssija, tms.

Onko tietokoneella tunteita? Mitä ilmeisimmin on, sillä tietokoneen soveltaminen kaikkeen mahdolliseen ihmiselämän osa-alueeseen näyttää olevan kulttuuriin sisäänkirjoitettu vaatimus. Emme voi loukata tietokoneen tunteita jättämällä tietokonetta elämämme ulkopuolelle.

Näin lienee myös esim. terveydenpalveluiden

kehittämisessä jos painotetaan tietotekniikan kehittämistä ja

samalla voimavaroja vähennetään ihmisten palkkaamisessa. Ehkäpä taustalla on animistinen usko, että tarpeeksi hienolla käyttöliittymällä varustettu kone kykenee luomaan mielikuvan empaattisesta osapuolesta.

Mitä on tämä osin tiedostamaton animismi, joka operoi ihmisen

suhteutumisessa teknologiaan ja sen lupauksiin? Voidaan ehkä sanoa, että jo HCI (Human - computer -interface) käsitteeseenkin itseensäkin liittyy potentiaalinen animismi. Tämän käsitteen puitteissa ihmisen vuorovaikutuksen ensisijaisena kumppanina nähdään kone.

Animismin olemus

"Affektiivinen tietotekniikka" (affektive computing) perustuu nähdäkseni tunteiden behavioristiseen teoriaan. Kärjistetysti voi sanoa, että tämän amerikkalaisen psykologian koulukunnan (behaviorismi tulee sanasta behave: käyttäytyä) mukaan ajatus ihmisen mielestä ja tietoisuudesta voidaan unohtaa metafyysisenä myyttinä ja tieteen teon pohjana voidaan pitää vain sitä mikä voidaan empiirisesti havaita (ihmisen käyttäytyminen). Näin ihmisen tunnetilojakin voidaan ymmärtää ja tutkia vain ihmisen käyttäytymisen perusteella. Jos siis ihmisen tunteet ja tietoisuus ovat vain käyttäytymisen pohjalta luotu hypoteesi voi tietokonekin simuloida tällaisia "hypoteesejä".

Mutta animismi menee vielä pidemmälle avatessaan mahdollisia vastauksia kysymykseen onko tietokoneella tunteita. Animismi tulee sanasta anima (sielu). Sanakirja selityksen mukaan se on "sielun todellisuuden oppi".

Yleensä ehkä ajatellaan, että animismi on oppi, jonka mukaan

kaikella olevaisella on tietoisuus. Mutta jos animismi otetaan

kirjaimellisesti se tarkoittasi sitä, että kaikella olevaisella on "sielu". Ja sielu on toki eri asia kuin tietoisuus vaikka tämän eron tekemiseen ei aina ole yksiselitteisiä käsitteellisiä keinoja. Jotta ei mentäisi tähän kysymykseen sielun ja tietoisuuden eroista, mikä johtaisi koko länsimaisen teologian seikkailuntäyteisen oikeaoppisuuden ja kerettiläisyyden välisiin historiallisten episodien läpikäyntiin, niin tässä voidaan vain todeta, että animismi kirjaimellisesti otettuna itse asiassa ei anna vastausta sille onko tietokoneella tunteita. Sillä edelleen on kysyttävä: onko sielulla tunteita? Tässä kohtaa törmätään ongelmiin: tieteellinen maailmankuvaan sielu ei tahdo mahtua.

Tarkoitukseni on tuoda esille se seikka, että kaikki tällaiset viattomat kysymykset (kuten onko tietokoneella tunteita?) ovat "verkottuneita" ihmisen maailmankäsityksen ja ihmiskuvan perusoletuksiin. Jotta voimme tarkastella kysymystä animismin tai anti-animismin näkökulmasta on meidän selvitettävä itsellemme sielun käsitteen sisältö.

Koneen psykologia?

Onko tietokoneella tunteita? Jos otamme kysymyksen vakavasti meidän tulisi samalla myös kysyä onko tietokoneella oma psykologia?

Sana psykologia tulee sanasta psyche ja logos. Psyche tarkoittaa sielua ja logos sanalla on monia merkityksiä, joista tässä yhteydessä ehkä olennaisin käännös olisi "laki". Psykologia olisi siis oppi sielun lainalaisuuksista. Mutta nykyään puhutaan psyykestä eikä enää sielullisista tiloista. Jos uskomme animismiin ja kysymme onko tietokoneella sielua me voisimme yhtähyvin kysyä onko tietokoneella oma psykologiansa?

Voimme toki luoda dialogisen interaktion, jossa syntyy illuusio traumaattisesta, uhmaikäisestä, masentuneesta, iloisesta, virtuaalisesta hahmosta ja voimme paikantaa tämän "hahmon" siten että miellämme sen "koneeksi". Käyttöjärjestelmäkin voidaan periaatteessa rakentaa tällä tavalla “draamalliseksi”. Mutta tässä on tietysti kyse eri asiasta kuin siitä animismista, jossa nähdään kaikki olevainen sielullisena.

Eli onko tietokoneella tunteita?

Loppupäätelmät:

Voisi summata, että "konekuva" ja ihmiskuva ovat toisiinsa kietoutuneita. Me projisoimme koneeseen asioita sen perusteella mikä on meidän ihmiskuvamme ja maailmankäsityksemme. Voisi ehkä väittää, että teknologiausko perustuu tietoyhteiskunnan tiedostamattomaan animismiin, jossa operoi jokinlainen tiedostamaton usko teknologian sisäisestä inhimillisyydestä ehkä jopa emotionaalisuudesta. Mutta samalla tämän animismia täydentää anti-animismi, jossa ihminen itsekin nähdään sieluttomana, pelkkänä evoluution tuotteena, nisäkkäänä, jolla sattuu vain olemaan hieman apinaa isommat aivot. Tästä puuttuu vain alemmuuskompleksi tietokoneen laskentatehon edessä niin ihmisen suhde koneeseen voisi muodostua trenditietoisen traumaattiseksi.

Tämä animismin ja anti-animismin paradoksaalinen salaliitto operoi ilmeisesti myös tietotekniikkaan panostavassa politiikassa ja arvomaailmoissa sekä sitä kautta myös sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Lienevätkö ministerit tietoisia kaikista näistä kytköksistä?

Näiden kytkösten selvittäminen ei ole helppoa sillä ei ole täysin selvää edes se mitä anismismi on. Onko animismi vallitsevan anti-animismin vastareaktio? Nykyihmiselle sana sielu on kuin jonkinlainen käsitteellinen menneisyyden jäänne tai ehkä metafora taiteelliselle kokemukselle silloin kun puhutaan esimerkiksi sielukkuudesta.

Onko tietokoneella tunteita? Voisimme varmaankin kysyä yhtähyvin onko tietokoneella alitajuntaa?

Kirjallisuus:

Luoma, Matti 1999: Länsimaiden kaksi uskontoa: kristinusko ja rationalismi - filosofinen tarkastelu.

Takaisin