Pirita Seitamaa-Hakkarainen
Viime vuosina suunnittelutoimintojen kansainvälinen tieteellinen tutkimus on kasvanut hyvin nopeasti suunnittelun eri alueilla. Lähtökohtana on, että suunnittelua ja käsityöllistä muotoilutoimintaa ei voi tarkastella ainoastaan taito- vaan myös tietointensiivisenä asiantuntijatoimintana. Suunnitteluongelmat ovat avoimesti määriteltyjä ja monimutkaisia ongelmia ja niiden onnistunut ratkaiseminen edellyttää eri tiedonalueiden integrointia ja eri toimijoiden kiinteää yhteistyötä.
Taitoihin liittyvällä osaamisella on merkittävä rooli myös nyky yhteiskunnassa. Paradoksaalista on, että kun teknologia kehittyy kohti räätälöityä massatuotantoa ja käyttäjälähtöistä suunnittelua, kehitys tulee lähemmäksi käsityötä: käsityömäinen suunnittelu ja valmistus nähdäänkin massatuotannon mallina ja käsityötaitoa tarvitaan suunnittelemaan räätälöityä massatuotantoa (Victor, & Boynton, 1998). Käsityötieto edustaa syvään asiantuntemukseen perustuvaa hiljaista tietoa (Victor & Boynton 1998; Nonaka & Taceuchi 1995). Asiantuntijan tietotaito perustuu nimenomaan tällaiselle kokemuksessa muodostuneeseen taitoon, joka kuitenkin voidaan sosialisaatioprosessin välityksellä saattaa julkiseen ja artikuloitavaan muotoon (Nonaka & Taceuchi 1995). Myös Yair, Press ja Tomes (2001) korostavat käsityöllisen tiedon erityistä merkitystä yritysten strategisena voimavarana.
Victor ja Boynton (1998) mukaan massatuotannon lähtökohtana on tällainen artikuloitu tieto, jonka välityksellä voidaan arvioida, mitkä tuotantoprosessin osat voitaisiin automatisoida tuotteiden laadun siitä kärsimättä. Tällainen julkitieto ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tuotantoprosessien kehittäminen ja muokkaus (engl. process enhancement) edellyttää työntekijöiden ja heidän tiimiensä kehittämän ja luoman käytännöllisen tiedon hyödyntämistä. Tulevaisuudessa edellytetään tuotteiden massamittaista räätälöintiä kunkin asiakasryhmän erityistarpeiden mukaisesti. Yksilöllisten massatuotteiden luominen edellyttää nk. arkkitehtonista tietoa prosessien ja toimintojen keskinäisistä suhteista (Victor & Boynton 1998; Nonaka & Taceuchi 1995). Victor ja Boyntonin (1998) mukaan käsityöläisen tieto ja taito on siis myös pitkälle kehittyneen tuotantoprosessien takana. Nämä tiedon lajit kehittyvät askelmittain siten, että edellinen on aina seuraavaan perustana.
Käsityöllisen suunnittelun ja muotoilun tavoitteena on luoda funktionaalisilta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan sopusointuisia ja käyttökelpoisia tuotteita. Perinteisesti käsityötä ja muotoilua on lähestytty kahdesta toisistaan vastakkaisesta näkökulmasta; on joko korostettu esteettisen ja visuaalisen suunnittelun ensiarvoisuutta tai teknisen ja tuotannollisen suunnittelun toimivuutta. Käsityö ja muotoilu on joko nähty ensisijaisesti uutta luovana taiteellisena ilmaisuna tai se on rinnastettu lähinnä teknisten ratkaisujen suunnitteluun (Seitamaa-Hakkarainen, 1998). Tällöin tuotekehittelyn näkökulmasta korostuu tuotteen teknisten ratkaisujen ja ominaisuuksien kehittäminen. Käsityön ja muotoilun taiteellista ja esteettistä toimintaa korostettaessa on suunnittelua leimannut taiteellisen ilmaisun mystisyys, ainutkertaisuus ja subjektiivisuus. Teknispainotteinen tuotekehittelyn on puolestaan nähty edustavan loogista, teknis-rationaalista suunnittelun tarkastelutapaa. Perinteisen käsityksen mukaan taiteellinen prosessi tapahtuu spontaanisti, yhtäkkisesti ja perustuu selittämättömälle intuitiolle. (Kts. luovuusluento)
Tämä taiteellisen toiminnan mystifioiminen on vaikeuttanut ilmiön taustalla olevien tiedollisten ja taidollisten osa-alueiden ymmärtämistä ja selittämistä. Sen sijaan teknisen tuotekehittelyn suunnitteluprosessin on nähty etenevän selkeinä, rationaalisen vaiheina - seriaalisina askelmina, jossa jokainen osavaihe on ratkaistu, ennen kuin seuraavaan askelmaan voidaan siirtyä. Vastaavaa suunnitteluprosessia on siten teoreettisesti kuvattu yksiulotteisten, seriaalisten laatikkomallien avulla. Uuden tieteellisen tiedon keksimisen ja luovan toiminnan välillä on tärkeä yhteys, tieteellinen tieto tai taiteellinen toiminta eivät perustu spontaaniin ja mystiseen toimintaan, vaan molempien toimintojen taustalla on ihmisen kognitiivinen päämäärään suuntautunut toiminta, jota voidaan periaatteessa tutkia, mallintaa ja tukea. Todellisuudessa kuitenkin tiedetään suhteellisen vähän niistä sisäisistä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisuprosesseista, joita käsityö ja muotoilu edellyttävät. (Seitamaa-Hakkarainen, 1998, 2000)
Soveltavan kognitiotieteen näkökulma on auttanut käsitteellistämään suunnittelua ja käsityötä ensisijaisesti kognitiivisena päämääräsuuntautuneena toimintana sekä analysoimaan niitä monimutkaisia tehtäväympäristöjä ja yksittäisiä suunnitteluongelmia, joita eri alojen suunnittelijat ammatissaan kohtaavat. Tämä näkökulma on hyvin vallitseva kansainvälisessä muotoilututkimuksessa (engl. design research). Soveltavan kognitiotieteen tutkimus nojautuu vahvasti asiantuntijuuden tutkimukseen. Asiantuntijuuden tutkimuksessa voidaan puolestaan Holyakia (1991) mukaillen erottaa kolme eri sukupolvea tai vaihetta ja nämä samat vaiheet ovat havaittavissa myös kansainvälisessä designtutkimuksessa. Niin sanottua ensimmäisen sukupolven asiantuntijuustutkimusta edustaa Herbert Simonin (Newell & Simon 1972) luovan ongelmanratkaisun teoria. Toisen sukupolven tutkimuksen kohteena on asiantuntijoiden ja aloittelijoiden vertailu (Ericsson & Smith 1991). Kolmannen sukupolven asiantuntemustutkimus kohdistuu asiantuntemuksen ja ammatillisuuden kehittymisen analysointiin (Holyoak 1991; Bereiter & Scardamalia 1993).
Kognitiivinen suunnittelututkimus on käynnistynyt noin 70-luvulla, mutta erityisesti koko 90-luku on tuottanut varsin runsaasti tutkimustietoa suunnitteluprosessien luonteesta. Kansainvälinen suunnittelu- ja muotoilututkimus on selkeästi seurannut kognitiotieteen perustutkimuksen linjaa: 1960-1970 tutkimus kohdistui yleisesti luovan ongelmaratkaisuprosessin tutkimiseen ja heurististen suunnittelustrategioiden analysointiin. 1980-luvulta suunnittelututkimus keskittyi asiantuntijoiden suunnitteluprosessin analysointiin sekä suunnittelualojen erityistiedon merkityksen korostamiseen. Suomessa vastaava suunnitteluprosessien tutkimus on käynnistynyt 1980-luvun lopussa käsityötieteen tutkimuksessa (Anttila 1993; Koskennurmi-Sivonen, 1998; Seitamaa-Hakkarainen 1989,1997, 2000).
1990-luvulla muotoilutukimuksen keskeisenä tutkimuskohteena ovat olleet ulkoisten representaatioiden, esimerkiksi luonnosten, muistiinpanojen ja mallien merkityksen tutkimus suunnitteluprosessin kognitiivisena tukena (Goel 1995; Seitamaa-Hakkarainen & Hakkarainen, 2000). 2000-luvun alusta suunnittelututkimuksen näkökulmana on suuntautunut jaettuun asiantuntijuuteen perustuvien (yhteisöllisten) suunnitteluprosessien analysoimiseen ja niitä tukevien verkostoympäristöjen kehittämiseen (Lahti, Seitamaa-Hakkarainen, Muukkonen & Hakkarainen, 2000). Voidaan kuitenkin todeta, että kansainvälinen suunnitteluprosessien tutkimus on varsin nuorta, ja vasta 1980-luvulta lähtien on enemmän tutkittu aitoja ja monimutkaisia suunnitteluongelmia, joita suunnittelijat päivittäin kohtaavat (Akin 1986; Rowe 1987). Suunnitteluprosessien tutkimuksen taustaa on kuvattu hieman laajemmin allekirjoittaneen väitöskirjassa (Seitamaa-Hakkarainen, 2000) sekä allekirjoittaneen Kompositio ja konstruktio asiantuntijoiden ja aloittelijoiden suunnittelussa -artikkelissa.
Tuotesuunnittelulla ja muotoilulla nähdään olevan yhä tärkeämpi merkitys kehittyneessä tietoon perustuvassa yhteiskunnassa. Olemme siirtymässä perinteisestä teollisuustuotannosta uuteen talouteen, jota luonnehtii tuotteiden joukkomittainen räätälöinti asiakkaiden tarpeisiin sopivaksi ja uusien tuotteiden luominen tuottajien ja asiakkaiden yhteistoiminnan välityksellä. Tuotesuunnittelulla ja muotoilulla tulee olemaan tällaisessa ympäristössä yhä keskeisempi merkitys (mm. valtioneuvoston muotoilupolitiikka). Kaikki korkeatasoinen osaaminen ei perustu ainoastaan tiedon intensiiviseen käyttämiseen, vaan taitoihin liittyvällä osaamisella tulee olemaan merkittävä rooli. SITRA korostaa tässä yhteydessä taitoteknologian merkitystä uusien innovatiivisten tuotteiden ja osaamisen kehittämisessä.
Nykyisessä verkostoituvassa taloudessa myös tiimityöskentelyllä on yhä tärkeämpi merkitys. Modernissa muotoilussa ei enää voida nojautua ainoastaan yksittäisiin lahjakkaisiin yksilöihin, vaan nykyiset avoimet ja kompleksiset suunnitteluongelmat vaativat suunnittelutiimien ja yhteisöjen moninaista osaamista. Globaalissa taloudessa on enää vain harvoin mahdollista koota alan huippusuunnittelijoita samaan tilaan ja huomattava osa suunnittelusta tapahtuu virtuaalisten tiimien työnä. Muotoilututkimus on perinteisesti tutkinut suunnittelua yksilön henkisenä tai mentaalisena suorituksena. Myös käsityötieteessä suunnittelu on nähty ensisijaisesti käsityöläisen yksilöllisenä toimintana, sillä käsityöläinen yleensä vastaa sekä suunnittelusta että tuotteen toteutuksesta. Käyttäjän mukaan saaminen suunnitteluprosessiin asiantuntijana (käyttäjälähtöinen suunnittelu) ja yhteisöllisen virtuaalisen suunnittelun mahdollisuuksien kehittäminen on tämän vuosituhannen käsityötieteen tutkimuksen haasteita.
Tarkasteltaessa asiantuntijuutta käsityön, suunnittelun ja muotoilun eri alueilla lähtökohtana on ajatus, että tuotteen kokonaisvaltainen suunnittelu edellyttää aina sekä taiteellisen että teknisen suunnittelun osa-alueiden integrointia. Käsityötieteen ( ja muotoilun) suunnitteluprosessien tutkimusta on ohjanneet mm. seuraavanlaiset tutkimuskysymykset: