2. Teoreettinen tausta
Moraalista ja suojamekanismista
Tutkintotyössäni olen ottanut huomioon kaksi tieteellistä näkökulmaa, joista toinen vaikutti teokseni sisältöön ja toinen myöhäisessä vaiheessa ilmiasuun. Kirjoitin molemmista esseet päästäkseni paremmin käsiksi teokseni aihepiiriin. Näistä ensimmäinen on katsaus hyvän ja pahan hahmottamiseen ja toinen psyykkisiin puolustusmekanismeihin.
Hyvän ja pahan hahmottamisesta käsittelevässä tekstissä kirjoitin eri tietolähteitä hyväksikäyttäen siitä, mitä moraalilla käsitetään, mihin se kohdistuu, miten se perustellaan ja miten käsitämme hyvän ja pahan. Haastatellessani miehiä teostani varten kysyin heiltä: "Mitä hyvää tai pahaa olet mielestäsi tehnyt muille ihmisille elämäsi aikana?" Alussa heidän oli vaikea sanoa yhtään mitään, mutta antaessani heille esimerkkejä omasta elämästäni ja kertoaessani esseessä kirjoittamistani asioista esim. mihin moraaliset arvot kohdistuvat teoissa, he selvästi saivat aiheesta kiinni. Ja vielä nytkin, muutamia kuukausia myöhemmin he tulevat kertomaan "siihen sun juttuun sopivia"-tarinoita.
1. Hyvän ja pahan hahmottamisesta
Ihmisen käyttäytyminen yhteisössä on suhteellisen järjestäytynyttä ja säännönmukaista. Tavat vakiintuvat tottumuksiksi ja tätä kautta syntyy yhteisöllinen moraali (latin.mores=tavat). Totutuista tavoista poikkeaminen ei välttämättä aiheuta mitään reaktioita, mutta jotkut tavoista ovat sellaisia, että niiden rikkominen synnyttää paheksuntaa, hyljeksintää ja tietyissä tapauksissa jopa juridisen prosessin. Yhteisen moraalin noudattaminen antaa yksilölle normitetun paikan yhteisössä. Se mikä luokitellaan moraalisiksi asioiksi kuitenkin vaihtelee eri yhteisöissä riippuen viitekehityksestä. Esimerkiksi laulaminen tekona ei kuuluisi moraalin piiriin, mutta kirkossa laulamatta jättäminen voi koetella tietyn yhteisön moraalikäsityksiä.
Mikä saa kuitenkin ihmisen toimimaan vallitsevaa moraalia vastaan? Ja joskus myös omaa henkilökohtaista moraaliaan vastaan? Ilmeisesti on olemassa moraalia voimakkaampia tekijöitä, jotka sokaisevat ihmisen ja saavat hänet arvioimaan tilanteet väärin. Joka tapauksessa ihmisessä elää jatkuvasti monen uskonnonkin tukipilari -hyvän ja pahan välinen kamppailu.
Hyvä
Hyvän ja pahan ymmärtämiseksi on ensiksikin ymmärrettävä eettisen hyvän kaksi perusehtoa: on oltava aito vapaus valita ja toiseksi on oltava sellaisia tavoitteita, joita me koemme hyviksi tavoitteiksi. Emme voi olla ainoastaan pahoja, sillä ihminen, joka ei ole kokenut mitään hyvää, on itseasiassa valinnan vapauden ulkopuolella.
Hyvä ja paha ovat sosiaalisia ilmiöitä. Ihmisillä ja useilla sosiaalisesti sidoksissa olevilla eläimillä on käsitys siitä, mitä saisi tai ei saisi tehdä.
Melkein kaikkea toimintaa voidaan perustella hyvän näkökulmasta. Näin ollen hyvä käsitteenä saa monia merkityksiä. Hyvyys voidaan kuitenkin luokitella modernin filosofian keinoin kolmeen kategoriaan: kokemushyvään, moraaliseen hyvään ja itsessään hyvän käsitteeseen.
Kokemushyvän keskeinen akseli on miellyttävä-epämiellyttävä. Tiettyjä asioita arvostetaan niiden tuomien hyvien kokemusten vuoksi. Sanotaan, että ruoka on hyvää, jos se miellyttää makuhermoja. Erityisen hyvänä pidetään esim. tuskasta vapautumista tai innostuneisuutta. Ihanteet (esim.rehellisyys) eivät välttämättä saa aikaan välittömästi miellyttävää kokemusta, mutta tulosta pitemmällä aikavälillä voidaan pitää hyvänä.
Moraalisena hyvänä pidetään hyvien kokemusten tuottamista toisille tai auttamista heidän arvostustensa toteutumisessa. Moraali on riippumaton kokemuksista. Jotkut teot ovat vääriä, vaikka ne tuottaisivat tekijälleen mielihyvää (esim. vahingonilo).
Itsessään hyvän käsite tulee esille, kun ajattelemme mikä loppujen lopuksi on hyvää. Esimerkiksi mikä on inhimillisesti katsoen hyvä elämä ja mitä siihen sisältyy.
Aivan kuten hyvän on myös pahankin käsite moniselitteinen, eräänlainen käsiteperhe. Sen voi ymmärtää haarautuvan neljään eri tarkastelukulmaan: kosmiseen, fyysiseen, henkiseen ja käsitteelliseen pahaan.
Kosmisen pahan tuottaa se puoli ihmisessä, joka konkretisoi abstrakteja käsitteitä. Kun esim. ajatellaan, että pahuus ei ole meidän aktiivinen, valittu tekomme vaan miellämme olevamme "pahan puolemme" viettelemiä tai jopa henkilöidään tämä ei-niin-kovin mystinen tapahtuma. Tästä Saatana on yleisin esimerkki kristitylle yhteisölle. Joissakin esineissä kuten tietyissä kivissä ja eläimissä (esim.käärmeissä) epäillään myös olevan Kosmista pahaa. Sen olemassaolosta ei kuitenkaan ole päästy täyteen yksimielisyyteen.
Fyysinen paha on aistein todettavaa, elämään kohdistuvaa kärsimystä. Ihmisten ja eläinten kohdalla tämä on melko yksiselitteistä, mutta kasvimaailman kohdalla vastaus ei ole yksinkertainen (esim.karsiikö kasvi kuivuudesta?).
Henkinen eli varsinainen moraalinen paha on vallitsevien tapojen tai yksilön omienkin moraalisten arvostusten vastaisesta toiminnasta syntynyttä tunnetta ja henkistä toimintaa. Pahaksi luokitellut teot aiheuttavat yleensä suuttumusta ja kostontunnetta.
Käsitteellinen paha on tieteellinen termi, joka sisältää yleisellä tasolla kaikki edellä mainitut pahan muodot.
Usein moraalinen arviointi kohdistuu tekoon, mutta itse tekoon liittyy muutamia asioita, jotka on myös otettava huomioon. Ennen tekoa ilmenee asioita ja sillä on myös seurauksensa.
Tekoa edeltäviä seikkoja voidaan tarkastella moraalisesti erikseen. "Ennen tekoa ihmisessä on yleensä sitä edeltäviä tiloja, esimerkiksi motiiveja, aikeita ja suunnitelmia. Hänellä on myös esimerkiksi hyvä tai vajavainen kyky ymmärtää oma tilansa sekä se tilanne, missä hän on." 1 Asia on jo juridiselta kannalta kiinnostava. Missä määrin yksilö on vastuullinen pahoista seurauksista, jos hän kuitenkin aikoi hyvää ja päinvastoin. Teon suorittajan ikä tai psyykkinen tila vaikuttaa siihen kohdistuvaan moraaliseen arviointiin.
Monesti vain itse tekoon kiinnitetään huomiota. Teot voivat olla hyviä tai pahoja, mutta niiden kategorioiminen moraalisesti on vaikeaa, koska monet tunnusmerkit eri tekojen välillä eivät ole samankaltaisia. Onkin tyydytty vain luetteloimaan vahingollisia ja jonkun verran myös suotavia tekoja. Esimerkkeinä tälläisistä luotteloista on Suomen laki ja Kymmenen käskyä. Tälläiset luettelot heijastelevat yleistä moraalia ja auttavat yksilöa arvioimaan itsensä ja muiden tekoja tietyssä yhteiskunnan arvotussuunnassa.
Jokaisesta teosta on seurauksensa, olivat ne sitten tarkoituksellisia tai tarkoituksettomia. Teko voi kuitenkin jäädä yritykseksi, jolloin teon seuraukset eivät välttämättä ole pahoja, mutta pahat aikeet tekevät siitä kuitenkin moraalisesti paheksuttavan. Sattumalta syntyvät hyvätkään seuraukset eivät vapauta ihmistä vastuusta. Tekojen seurauksiin liittyy myös ns. heikon tahdon ongelma, jolloin ihminen on selvästi ristiriidassa itsensä kanssa. Vaikka yksilö tietää toimintansa huonot seuraukset, hän ei pysty tai halua vastustaa yllykkeitään (esim. oma etu tai hyväksytyksi tulemisen tarve). "Moraalissa onkin kyse itsetuntemuksesta, kyvystä tiedostaa omassa olemuksessa herääviä yllykkeitä. Omaksuttu moraali aivan ilmeisesti hillitsee yksilön itsekkäitä motiiveja." 2
Moraali on tosiasia ihmisyhteisössä ja se perustellaan monista eri näkökulmista, joista tässä sivutaan hyödyn, arvojen, velvollisuuden, sosiologian ja muutaman etiikan haaran näkemyksiä.
Usein ajatellaan, että moraali perustuu hyötyyn. Yksilö voi hyödyttää itseään, mutta ottamalla myös muiden edun kohtuullisesti huomioon hän parhaiten takaa oman etunsa pitemmällä tähtäimellä. Tai yksilö voi hyödyttää vain muita, jolloin voidaan ajatella, että se tuo myös välillisesti hänelle - yksilönä muiden joukossa - etua. Joka tapauksessa hyödyn määritteleminen yleispätevästi on vaikeaa, eikä hyöty ole ainut moraalin peruste.
Arvojen ja ihanteiden voidaan nähdä toteutuvan moraalissa. Arvot kuten hyvä tai totuus ja ihanteet kuten rehellisyys, vastuullisuus ja luotettavuus ovat tavoiteltavia asioita yhteisössä, mutta niiden toteutuminen yksilötasolla kilpailee monien muiden asioiden rinnalla. Vaikka arvot ja ihanteet ovat kaikkien tiedossa voi esim. mahdollinen rahallinen hyöty tai uskalluksen puute aiheuttaa ristiriitatilanteita yksilölle.
Moraali koetaan vaatimuksina, joita olemme yhteisöstämme omaksuneet ja tunnemme velvollisuutta sen toteuttamiseksi. Immanuel Kant kuvaa tätä meissä sisällä olevaa moraalilakia seuraavasti: "Toimi vain sellaisen maksiimin (periaatteen, elämänohjeen) mukaan, jonka voit toivoa tulevan yleiseksi laiksi." 3
Periaatetta tulkiten se tarkoittaa, jos yksilö esim. valehtelee, niin silloin hän oman logiikkansa mukaan haluaisi elää maailmassa, jossa kaikki valehtelevat tai, että hän ainakin omalla teollaan edesauttaa sellaisen maailman kehittymistä.
Sosiologia selittää moraalin voimana, joka suojaa ja pitää koossa yhteisöä. "Moraali on kehittynyt yhteisön vastauksena elossa säilymisen ongelmiin." 4 Yhteiskunnan näkökulmasta on erityisen tärkeää, että on olemassa moraalisia normeja. Muussa tapauksessa epävakaat olosuhteet uhkaisivat ihmisyhteisön perustaa ja sosiaalista järjestäytyneisyyttä.
Kieltä tutkivan etiikan (lingvistinen) mukaan moraaliväittämiä (esim. varastaminen on väärin) ei voi oikeuttaa vetoamalla tosiasioihin, vaan ne ovat vain mielipiteitä ja vetoomuksia.
Tunteet moraalin perustana (emotionalistinen etiikka) korostaa, että moraali on vain joukko torjuvia tunteita, joita koetaan kun nähdään vääriä tekoja ja samalla yritys saada muut vakuuttuneiksi omasta kannastaan. Totuudella ja oikeudellisuudella ei emotionalistisen etiikan mukaan ole mitään tekemistä moraalin kanssa.
Moraaliin liittyy voimakkaita tunnereaktioita, mutta onko olemassa erityisiä moraalisia tunteita? "Väärät teot aiheuttavat paheksuntaa, inhoa, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Moraalisesti hyvinä pidetyt teot herättävät muun muassa hyväksymistä, iloa ja tyytyväisyyttä. Mutta ovatko nämä vain moraalisia tunteita? Näyttäisi pikemminkin siltä, että moraaliin liittyy tunteita, mutta ne ovat samoja inhimillisiä perustunteita, joita ihmisessä esiintyy muutenkin. Jotkin tunteet liittyvät kuitenkin kiinteästi juuri moraaliin (esim. syyllisyyden tunne ja paheksunta)." 5
Lähdetiedot:
1. Turunen, Wilenius, Paakkola, Mitä on filosofia? 1 s.125, 2 s.128, 4 133, 5 s.133, Jyväskylä: Gummerus, 1994.
2. Esa Saarinen, Filosofia, 3 s.161, Porvoo: WSOY, 1994.
3. Edward Westermark, Moraalin synty ja kehitys 1, Porvoo: WSOY, 1933.
4. Toim. Hannu Laaksonen, Pahuuden perinne: Puheenvuoroja pahan olemuksesta, Turun yliopisto: 1986.
Psyykkisissä puolustusmekanismeja käsittelevässä osassa kirjoitin niistä mielen suojamekanismeista mitä meillä on kun emme halua käsitellä tiettyjä tajuntaamme tulleita asioita. Mekanismit jaotellaan karkeasti kahteen haaraan. Varhaiset puolustusmekanismit ovat lähinnä lapsuudessa syntyneitä psyykkisiä häiriöitä. Ne ovat patologisia luonteeltaan, enkä ollut tutkintotyöni yhteydessä kiinnostunut siitä puolesta, vaan ns. kehittyneistä puolustusmekanismeista, jotka ovat ihmisen normaalin psyyken puolustautumista vierailta ja ahdistavilta asioilta. Törmäsin eri vahvuisiin suojamuureihin haastatellessani miehiä heidän tekojensa, ajatustensa ja uniensa moraalisista käsityksistä.
2. Kehittyneet puolustusmekanismit
Koko elämänsä ajan ihminen säätelee aistiensa kautta välittyvän informaation vaikutuksia itsessään. Kun yksilö tuntee jostain syystä olonsa häneen saapuvan informaation vaikutuksesta epämukavaksi, ahdistuneeksi tai jopa henkisesti uhatuksi, niin hän alkaa säädellä tietoisuutensa suuntaa ja tasoa. Silloin hän ottaa käyttöönsä ns. kehittyneet suojamekanismit. Niitä on luonteeltaan kahdenlaisia. Ne voivat ylläpitää henkistä hyvinvointia ja mahdollistaa psyykkisten toimintojen sujuvan käytön. Pakonomaisesti niihin turvauduttaessa taas puolustusmekanismit lamauttavat henkistä kokonaisuutta eivätkä vähennä epämukavuutta tai muita ilmenneitä oireita.
Yleisin mielen puolustuskeino on torjunta. Silloin kaikki "ahdistusta, syyllisyyttä tai muita vaikeita tunteita herättävä asia siirretään pois tietoisuuden piiristä" 1. Pari miestä kieltäytyi haastattelusta luettuaan esittelytekstini teoksesta. He eivät halunneet keskustella koko aiheesta, joten peräännyin. Myöhemmin yksi heistä kommentoi asiaa lyhyesti tavatessamme sattumalta uudestaan: "Muuten, me poikien kanssa ammuttin pilkkua haulikolla siihen lappuseesi" 2. Perustelut kieltäytymisestä tulivat erityisen selviksi. Ne jotka suostuivat haastatteluihin kertoivat yllättävän vähän negatiivisia huomioita elämästään. Joko niitä ei ole ollenkaan tapahtunut tai -mikä voi olla todennäköisempää- torjunnan kautta ne haudattiin pikaisesti taka-alalle.
Reaktiomuodostuksessa tunteet käännetään vastakkaisiksi. Se on hyvin tyypillinen tapa toimia kun kerrotaan ahdistavista asioista. Eräässä niistä harvinaisista, selvästi negatiivisista tarinoista päähenkilö nauraa jutun loppuun, vaikka itse tapahtumasta oli nauru kaukana. Mieli ei selvästi halua käydä enää läpi sitä samaa tunnetta vaan yrittää reagoida häpeän ja ahdistuksen sijasta väkinäisesti naurulla ja ilolla.
"Varhaisista defensseistä poiketen nämä puolustusmekanismit edellyttävät kompromissikykyistä egoa eli ihmisen kykyä käsitellä sisäisiä ristiriitojaan. Ongelmia kohdatessaan yksilön ei tarvitse kieltää vaikeaa asiaa, vaan hän ryhtyy tekemään työtä sen kanssa. Puolustusmekanismien avulla ego tuottaa kompromisseinä mielikuvia ja tunteita, jotka vääristävät jossain määrin todellisuutta. Lopputulos on kuitenkin riittävän todenmukainen niin, ettei se estä yksilöä sopeutumasta ympäristöön." 3
Lähdetiedot: 1. Mikkonen, Posti, Vuorinen, Psykologian oppikirja 5, 1 s.112, 3 s.112, Keuruu: Otava, 1992.
2. Karri Laitinen, henkilökohtainen muisti. 2 Toukokuun alku 1996.