3. Työprosessin kuvaus

Rivissä hengittävien miesten kautta autoradalle

ISM & ITM

Ennen varsinaisen tutkintotyöni aloittamista olin tutustunut lähemmin mediataiteeseen kouluni kursseilla loppuvuodesta 1995. Ensin oli multimediakurssi, jonka aikana tein erästä kaveriani haastattelemalla multimediaohjelman ISM, Itseään Syövä Mies. Siinä hän kertoi tarinoita miehenä olemisesta kun asiat eivät mene odotetulla tavalla. Aiheet liikkuivat perinteisellä maskuliinisella vyöhykkeellä sisältäen juttuja naisista autolla ajeluun. Samasta materiaalista tein myöhemmin internet-sivut. Sen jälkeen oli sosiaalisen taiteen kurssi, jossa haastattelin joukon miehiä, joilta kysyin mitä tahansa asiaa, jota he pitivät omasta mielestään tunnustuksellisena. Aihepiiri painottui sosiaaliseen kanssakäymiseen, jonka "kohokohtia" olivat esim. omalle äidille valehtelu tai kirkon portaille oksentaminen. Siitä materiaalista tein vihkosen, jonka nimesin ITM:ksi eli Itseään Tekevän Miehen Tunnustuksiksi.

Miehet suullisina

Vaikka maalaaminen on ollut pääaineeni koko taideopiskeluni ajan, niin uuden kokeileminen vei voiton totutuista ympyröistä ja johdatteli minut niin sanotusti uusille vesille. Alkuvuodesta 1996 aloin suunnitella tutkintotyötäni ja kaikista miettimistäni 15:sta vaihtoehdoista valitsin multimedian, dia-heijastukset, suurikokoiset valokuvat, internet-sivut ja painotuotteen tekemisen. Yhteistä näille kaikille valitsemilleni vaihtoehdoille oli, että pystyin käyttämään dokumentoitua aineistoa teokseeni. Olin sosiaalisen taiteen kurssilla innostunut taiteen ja ihmiselämän dokumentoinnin yhdistämisestä.

Alunperin valitsin ISM-projektin aiheeksi miehenä olemisen, koska - ainakin näin jälkikäteen ajateltuna - olin edellisenä vuonna tuntenut naissuhteissani moraalikäsitteiden ristiriitaisuuksia ja tunsin tarvetta näiden asioiden pohdiskelun lisäksi myös itsetutkiskeluun ja tätä kautta yleisellä tasolla miehenä olemisen pohtimiseen. Ensimmäiset kokeilut aiheen parissa toivat mielestäni yleiselläkin tasolla mielenkiintoista seurattavaa ja tunsin saavani siitä aiheesta vielä paljon enemmän irti, joten päätin jatkaa saman aiheen ja samantapaisen kysymyksenasettelun parissa. Annoin tulevalle projektille työnimeksi Moraali, miehet suullisena.

Alkuvaiheessa tein internet-kotisivukokeiluja, suunnittelin valokuvia ja dia-esitystä ja opettelin Director-multimediaohjelman tekoa. Helmikuun lopulla tuli suunnitelmiin suuri muutos. Huomasin ajan rajallisuuden ja luovuin muista paitsi multimedian tekemisestä. Samalla alkuperäinen idea tietokoneen ruudulla olevista, hitaasti hengittävästä miehistä, joita klikkaamalla saisi kuulla kunkin henkilön tarinan siirtyi formula-autoilun maisemiin. Olin keksinyt kuvallisen miljöön, joka kepeydessään oli hyvä kontrasti näkökulman vakavuudelle ja kuvasti hyvin miehistä maailmaa.

Hyvän ja Pahan väliset kilparata-ajot

Helmikuun lopulla ostin 18-metrisen pienoisautoradan ja päätin kuvallisen materiaalin sijoittuvan arkielämän ja formula-urheilun välitilaan, jossa kypäräpäiset miehet kertoisivat elämästään. Kysymyksenasettelun muutin siten, että saisin vastauksia myös elämän hyvistä teoista. Siten saisin kokonaisvaltaisemman käsityksen miesten elämästä ja molempia ääripäitä kyselemällä itsensä arvottaminen tulisi selkeämmäksi.

Haastattelin ensimmäiset miehet ja otin muutamia kuvia heistä kypärä päässä. Kuviin olin tyytyväinen, mutta tarinat eivät vastanneet odotuksiani. Miehet kyllä arvottivat elämäänsä yksittäisten tarinoiden kautta, mutta kokonaisvaltaisempi käsittelytapa jäi jonnekin kauas taustalle.Myös tietokoneen kanssa oli suuria vaikeuksia. Taidot eivät riittäneet, enkä oikein muutenkaan tajunnut, mitä olin tekemässä."Tajusin juuri äsken, että olen tekemässä teosta välineellä, jota en osaa käyttää, aiheesta, josta en ymmärrä mitään." 1

Haastattelin ensimmäiset miehet ja otin muutamia kuvia heistä kypärä päässä. Kuviin olin tyytyväinen, mutta tarinat eivät vastanneet odotuksiani. Miehet kyllä arvottivat elämäänsä yksittäisten tarinoiden kautta, mutta kokonaisvaltaisempi käsittelytapa jäi jonnekin kauas taustalle. Myös tietokoneen kanssa oli suuria vaikeuksia. Taidot eivät riittäneet, enkä oikein muutenkaan tajunnut, mitä olin tekemässä. Niihin aikoihin sanoin eräälle luokkakaverilleni: "Tajusin juuri äsken, että olen tekemässä teosta välineellä, jota en osaa käyttää, aiheesta, josta en ymmärrä mitään" 1. Ja niin tuntui olevan. Tein kuitenkin haastatteluja lisää, mutta kuvaamisen jätin tuonnemmaksi. Vähän myöhemmin törmäsin sattumalta entiseen naapuriini lähibaarissani ja näytin hänelle teosta kommentoivaa esitettä (liite), jota luetutin haastateltavillani ennen tarinoiden äänittämistä. Hän kommentoi kysymyksenasetteluani välittömästi: "Et tule koskaan saamaan vastauksia tuohon kysymykseen." Sen iltainen keskusteluni avasi minulle näkymän koko siihenastiseen materiaaliin. Muistin haastattelun, jossa yksi miehistä kertoi itseironisen sankarilliseen sävyyn tupakan käärimisestä ja tuhkakupin laittamisesta sopivaan paikkaan tyttöystävää varten. Silloin tajusin, ettei kyse ole ainoastaan miesten hyvän ja pahan hahmottamisessa, vaan myös henkisestä suojautumisesta liian suoran kysymyksen edessä. Alussa rekvisiittana ollut kypärä sai nyt enemmän merkitystä - siitä tuli ns. psyykkinen defenssi eli henkinen suojamekanismi ja samalla mielenkiintoinen kuva ihmisen rajatusta ja suhteellisen kömpelöstäkin havainnoimiskyvystä. Päätin nimetä teoksen Puhuvaksi Kypäräksi.

Puhuva kypärä

Kun näkökulma teokseen avautui, niin loppu oli enää raakaa työtä. Kuvasin kaikki kuvat uusiksi siten, että kypärä on tärkeämmässä asemassa kuin aikaisemmin. Kuvat otin miesten kotona, jotta haastateltavan henkilöhistoria näkyisi taustalla ja olisi suhteessa tarinaan. Multimediassa formula-autot liikkuvat ulkotilassa(miesten elämä) ja autoa klikkaamalla pääsee miehen kotiin (ajatusmaailmaan). Korostin tiettyjä, kunkin henkilön tarinoissa olevia asioita rajatessani kuvia. Jos tarinat käsittelivät tyttöystävää, niin laitoin tuolin esille siten kuin siinä istuisi joku. Jos juttu liittyi mökkilaiturille, niin kuvasimme työverstaassa ja asettelin taustalle muutamia lautoja jne. Jokaiseen kuvaan tuli jokin yhtymäkohta varsinaiseen tarinaan.

Ongelmana oli vielä autoradan ja tietokoneen esittäminen siten, että ne palvelisivat kokonaisuutta kiinnittämättä kuitenkaan liikaa huomioita itseensä. Radan nostin lastulevyistä tehdylle alustalle. Tietokoneen laitoin mahdollisimman pieneen tilaan, jotta pienoisautoradan ja tietokoneen mittasuhteet olisivat harmoniset. Radanalustan päällystysmateriaaliksi valitsin monien kokeilujen jälkeen keltaisen muovin. Muovin siksi, että rata ja formula-autot olivat myös muovia ja keltaisen siksi, että mustassa radassa itsessään oli keltaiset viivat ja keltaisuus värinä tuo muovin ominaisuudet parhaiten esiin. Teoksen materiaalit ja värimaailma ovat suoraan rata-autoilusta, joka tuntui sopivalta teoksen henkeen. Mustaa ja keltaista.

Varsinainen multimedian teko oli vaivatonta kun ensin oli oppinut käyttämään Director-ohjelmaa. Haastattelut tein Dat-nauhurilla ja käsittelin ne Session-ohjelmassa Directorille sopivaan muotoon. Sävelsin taustamusiikin jokaiselle miehelle erikseen saadakseni eri tarinakokonaisuuksille oman tunnelmansa ja koko multimedialle yhtenäisyyttä äänimaailmaan. Ohjelmoin musiikin kestämään kuvaleikkausten yli elokuvamaiseen tapaan, jotta siirtyily kuvasta toiseen olisi tunnelmaltaan luontevaa.

Vasta näyttelyä pystyttäessä kokonaisuus paljastui silmieni eteen. Silloin tein lopulliset päätökset kokonaisuuden suhteen. Olin alunperin suunnitellut ja toteuttanutkin pienoisautoradan toimivan siten, että se pyörähtäisi liikkeenilmaisimella käyntiin yhden kierroksen verran tilaan tultaessa. Tosin autot jumiutuisivat silloin tällöin, enkä ollut ratkaissut, miten tai kuka ne laittaisi liikkelle uudestaan. Rata kaipaisi apulaista, joka olisi lähettyvillä ja aina tarvittaessa huoltaisi rataa muutenkin. Saatuani koko teoksen valmiiksi museon tilaan päädyin kuitenkin jättämään autot kokonaan pois. Tietokoneen ruudulla, jokaisessa erillisessa kuvassa oli jo formula-auto liikkeessä, joten olisi ollut turhaa toistaa samoja visuaalisia elementtejä päällekkäin. Ja tyhjä rata siirti huomiota enemmän tietokoneeseen, joka oli keskeinen osa teosta ja, jonka ääreen mahdollinen katsoja oli houkuteltava.

Itse kypärän, joka oli jokaisella haastatellulla mukana kuvassa, sijoitin tietokoneen päälle korostaakseni sen tärkeyttä teoksessa. Ja kun teoksen nimeksi oli muotoutunut Puhuva kypärä, niin laitoin vielä kuulokkeenjohdonkin tulemaan kypärän sisältä, jolloin syntyi mielikuva siitä, että fyysinen kypärä (=psyyk. suojamekanismi) on selvässä yhteydessä näihin miesten kertomiin tarinoihin.

Huonetilaa halusin hämärtää sen verran, että tietokoneen omaa valoa heijastuisi vähän huonetilaan ja se kiinnittäisi ihmisten huomion paremmin. Peitin kattoikkunat mustalla muovilla, johon teippasin muutaman keltaisen raidan, jolloin samat värit ja materiaalit toistuivat myös katonpimennyksessä.

Saatuani vielä muutaman pienen yksityiskohdan valmiiksi huomasin teokseni valmistuneen ja tunsin voivani jättää sen taideyleisön ja kriitikoiden koettavaksi ja arvosteltavaksi.

Lähdeteokset:

1. Karri Laitisen henkilökohtainen työpäiväkirja tammi- toukokuu 1996, 1 s.4