KYNÄT

Lyijykynä, puukynä, mustekynä, kuuläkärkikynä ja lyijytäytekynä ovat pääasiassa kaikki saman mittakaavan mukaan valmistettuja. Myös tussikynät mukailevat samaa kaavaa, vaikka ne usein saattavatkin olla edellämainittuja paksumpia.
Kynien säilyttäminen ei yleensä tuota ongelmia, koska pystyssä säilyttämiseen soveltuu melkein mikätahansa purkki tai laatikko, jonka pohjan halkaisija tai diagonaali ja laidan korkeus on vähemmän kuin kynän pituus.
Jos kynät halutaan säilyttää vaakatasossa, on esim. laatikon oltava vähintäänkin yhden kynän mitan pituinen, useamman kynän halkaisijan levyinen ja korkeutta muutaman kynän halkaisijan verran enemmän, kuin kyseisessä laatikossa säilytetään, kuitenkin niin, ettei laatikkoon säilötä enempää kuin kolme kerrosta kyniä. Vaakatasossa säilyttämisen toimivuuden kannalta on suosieltavaa, että laatikkon on yhden kynän pituinen, viiden kynän halkaisijan korkuinen ja vähintäänkin kymmenen kynän levyinen.
Laatikoiden ja purkkien käytön ongelma on niiden pohjalle kertyvä pöly ja muu epämääräinen miniatyyriroska. Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on reiällinen pohja. Useimmasta kirjoituspöydän laatikon pohjasta löytyy laatikon puhdistus aukko mutta yleensä se ei sijaintinsa vuoksi toimi käytännöllisesti. Kynien säilytykseen tarkoitetulla laatikolla tai purkilla on siis hyvä olla reiällinen pohja niin, että reiät ovat pienempiä, kuin kynän halkaisija ja sijoittuvat ulkoreunojen myötäillen. Näin säilyttimeen kertyy mahdollisimman vähän roskaa mutta se ei täydellisesti ongelmaa poista.
ESINEIDEN SÄILYTYKSEN PROBLEMATIIKKAA