[ Interactive narrative studio ]

Henkilöharjoitus

Soili, 34 v., kahvilatyöntekijä

Soili on kuivahkon vartalon omaava keskimittainen nainen. Hänen olemuksensa on selkeä.

Soilin ryhti on topakka, pää terhakasti pystyssä mutta hartiat ja kädet epäluontevan lysyssä ja ryhdittömät. Tiukka ja sisäänpäin kääntynyt vartalo jonka kruunaa valpas pää.

Soili nukkuu huonosti ja on nukkunut viime aikoina. Väsynyt keho on epätasapainossa valppaan katseen kanssa. Katse on tiukka, tarkasteleva. Soili osaa pitää huolen itsestään ja tietää varmasti monta asiaa kuin "nuo muut". "Tuollaiset". Soili ei lue itseään yhdeksi muita. Hänen mielestään töissä on ihan mukavia tyyppejä, siis joiden kanssa voi olla kun he ovat samassa työpaikassa, mutta kyllä hän tietää asiat paremmin. Ilmeistä näkee kuinka raskasta on elää niin tarkkana ja tietäväisenä. Jos hän vain saisi mahdollisuuden niin hän kyllä tietäisi paremmin. Soili ei koskaan sitä mahdollisuutta saanut. Sekin näkyy öissä ja unettomuudessa. Pelko siitä tulisiko sitä mahdollisuutta koskaan. Että tätäkö tämä on. Tuli mies, mutta ei tullut lapsia. Tieto siitä että molemmat muistavat sen muistamatta on kasvattanut yöllistä nukkumäväliä sentti sentiltä. Nykyään Soili ei edes muista muuta kuin nukkua kylki Perttiin päin. Pertin raskas hengitys ennen nukahtamista kuuluu toiselta puolen sänkyä. Ja pitkään. Tai ainakin siltä se tuntuu koska Soili ei nukahda ennen kuin tunteja Pertin jälkeen.

Soili on matkalla bussilla töistä kotiin. Hän ei ajattele mitään näistä asioista. Hän ajattelee käytännöllisiä asioita. Mennyttä ja tulevaa työpäivää. Vaikka ei siinä mitään ajattelemista ole. Muut ajatukset ovat hyödytöntä haihattelua ja hiukan pelottaviakin. Ne voisivat paljastaa Soilille liikaa hänestä itsestään. Soililla on Iltasanomat kassissa. Se on sulassa sovussa romaanin kanssa jota Soili on kuljettanut laukussaan jo kuukausia pääsemättä sivua 13 pidemmälle. Hänen ystävättärensä Reetta lainasi sen hänelle. Pitäisi kai palauttaa se, Soili ajattelee.

Soili on työskennellyt palveluammateissa koko ikänsä. Niin kauan että hänessä ei ole palvelualttiutta tippaakaan jäljellä. Kauppoja, ravintoloita, kahviloita. Ei niissä mitään eroa ole. Kaikissa on ihmisiä jotka haluavat jotain. Kaupat ovat mukavampia työpaikkoja kuin ravintolat. Soili pitää itseään ravintolatyöntekijänä. Hän on monesti ajatellut menevänsä jollekin kursseille vaikka työväenopistoon. Mutta ei ole oikein löytynyt sopivaa ja se on vähän sellaista hihhulihommaa ja kommaritouhua muutenkin. Ei kai kukaan Soilin ystävistäkään siellä käy. Mutta joskus olisi mukava tehdä jotain muuta.

Soilin vieressä istunut nuoria , "ärsyttäviä muuten kaikki paitsi se nuori mies joka tuli meille töihin juuri", nousi vihdoin ja Soili mahtuu mukavammin bussin penkille. Ei siinä että ihmisten läheisyys ahdistaisi Soilia, hän ei edes huomaa sitä. Ajatukset ovat tiiviisti siinä mitä kotona on jääkaapissa ja pitäisikö vielä hakea jotain.

Soilin katse herää hänen katsoessaan ulos ikkunasta ja hän näkee oman peilikuvansa.

Pitäsi kai mennä kampaajalle. Permanentti on jo suortunut mutta ihan hyvältä se näyttää hiuslenkillä kiinni. Eikä kukaan ole sanonut mitään. Se on tärkeintä se. Sillä kyllähän hän itsestään huolta pitää.