
|
Uutiset
29.09.2006 - Mala Lunan uuden EP:n kappaleita vuotanut nettiin!
Kaksi Mala Lunan uuden Nina-EP:n kappaletta, Set It Straight sekä Highs & Lows, on vuotanut Internetiin vain viikkoa ennen levyn julkaisupäivämäärää.
Käy itse tarkastamassa vuoto Musiikki-osiossa ja kuuntele nettiin vuotaneet biisit!
29.09.2006 - Mala Lunan hiljaiselo päättyy!
Viime ajat julkaisuudessa hiljaiseloa viettänyt Mala Luna ei suinkaan ole levännyt kulisseissa laakereillaan, vaan vilskettä on ollut suunnassa jos toisessakin.
Nyt yhtye on viimein valmis raottamaan tähän saakka visusti kiinni pidettyä salaisuuksien verhoaan ja kertoo seuraavaa:
29.09.2006 - Uusi EP!
Mala Luna julkaisee 18. lokakuuta 2006 uuden, Nina-nimeä kantavan EP:n. EP sisältää viisi täysin uutta Mala Luna -kappaletta, jotka yhtye äänitti touko-kesäkuun vaihteessa OUBS-studiossa Espoossa. Äänittäjä-miksaajana sekä toisena tuottajana hääri tuttuun tapaan yhtyeen luottomies Heikki Niiranen.
Levy miksattiin ja masteroitiin elo-syyskuussa Taideteollisen korkeakoulun MLab-studiossa ja se on painossa paraikaa.
Levyn kannen upean maalauksen teki tilaustyönä taidemaalari Mette Leiponen.
Uuden EP:n lisäksi yhtye julkaisee kahden kappaleen singlen promootiokäyttöön.
Uuden levyn kappaleita ilmestyy näiden sivujen Musiikki-osioon näillä hetkillä - tarkkaile siis tilannetta!
29.09.2006 - Tie vie!
Uuden EP:n myötä Mala Luna aktivoituu myös keikkarintamalla. Syksylle on sovittu tähän mennessä puolenkymmentä esiintymistä - ja lisää on tulossa! Käy tarkastamassa tilanne Keikat-osiosta.
29.09.2006 - Verkko virittyy!
MySpace on päivän sana verkostoitumisessa - näin myös Mala Lunalla. Yhtyeen MySpace-sivut löytyvät täältä! Käy siis lisäämässä itsesi Mala Lunan ystävksi!
Lisäksi www.mikseri.netissä on Mala Luna -sivusto täällä - käy siis bongaamassa!
Kaikki edellä mainitut ynnä muut tarvittavat viitteet löytyvät Linkit-osiosta.
29.09.2006 - Yhtye-osiota päivitetty!
31.05.2006 - Turkoosin keikka peruuntunut!
Mala Lunan ja Cold Cold Ground -yhtyeen suunniteltu yhteiskeikka Tukoosissa lauantaina 03.06.2006 sai ikävän yllätyskäänteen, kun tilaisuus jouduttiin valitettavasti perumaan yhtyeistä riippumattomista syistä.
Sekä Mala Luna että Cold Cold Ground pahoittelevat tilannetta - mutta kassellaan sitte syssymmällä.
31.05.2006 - Valmista tuli!
Mala Luna on ollut viimeisen viikon sulkeutuneena espoolaiseen studioon tarkoituksenaan äänittää seuraaja kevättalviselle Inti-EP:lle.
Viimeiset raidat viiteen uuteen kappaleeseen taltioitiin keskiviikkoiltana ja nyt yhtye vetäytyy tuottaja-miksaajansa Heikki Niirasen kanssa tarkkaamoon miksaamaan raitoja julkaisuvalmiiksi. Studiopäiväkirjaa sessioista on odotettavissa näille sivuille lähiaikoina.
26.05.2006 - Puun takaa on mukava yllättää!
Kuten jo muutamalta taholta onkin saattanut saada aiheesta vihiä, Mala Lunan viime aikojen mystiselle hiljaiselolle on olemassa pätevät syyt: yhtye sulkeutui keskiviikkona 24.05. studioon äänittämään seuraajaa kevättalviselle Inti-EP:lle!
Sessioissa on työn alla viisi uutta kappaletta, joiden äänitykset on tarkoitus saattaa valmiiksi touko-kesäkuun vaihteeseen mennessä. Levyä on kaavailtu julkaistavaksi alkusyksystä 2006.
Yhtye on myös lupaillut studiopäiväkirjaa luettavaksi näiden sivujen Tarinat-osiosta näinä hetkinä - tarkkaile siis tilannetta!
26.05.2006 - Vakuuttavaa, toteaa Toinen vaihtoehto!
Muistakin yhteyksistä tuttu Toinen vaihtoehto -lehden toimittaja Jari-Pekka Laitio-Ramone arvosteli lehden sivuille Mala Lunan Inti-EP:n. Arvostelu luettavissa Tarinat-osiossa.
26.05.2006 - Onko ollut kiire? kysyy Noise.
Suomalainen musiikkiportaali Noise.fi otti kuunteluun Mala Lunan Inti-EP:n ja palautti kasan kommentteja. Arvostelu luettavissa Tarinat-osiossa.
05.05.2006 - Radio Noise - Hyvä Radio!
Mala Luna vierailee Radio Noisen Äänipöytä-ohjelmassa tiistaina 09.05.2006 klo 18 alkaen. Parituntisen aikana luvassa on yhtyeen haastatteluja ja musiikkia sekä orkesterin jäsenten omia suosikkeja - silloin siis korva kiinni kaiuttimeen, ihmiset!
02.05.2006 - Kertaus on opintojen äiti!
Mala Luna kiittää ja kumartaa Turkoosin sekä yleisönsä suuntaan - meininki oli huikea! Hyvän vastaanoton myötä yhtye tekee nopean paluun sinivihreälle lavalle - tällä kertaa muassaan maan mainio Cold Cold Ground -yhtye! Tarkempaa tietoa Keikat-osiossa!
02.05.2006 - Linkit-osiota päivitetty!
Tarkkakorvat ovat ehkä havainneetkin Mala Lunan soineen mittaamattoman arvokasta alakulttuurityötä tekevän Radio Noisen taajuuksilla - tästä kiitoksen elkeenä lisäämme osoitteensa Linkit-osioon samalla suuntaansa kumartaen!
Lisäksi toveriorkestereidemme joukko on kasvanut yhdellä.
02.05.2006 - Lisää Inti-arvosteluja!
Mala Luna -yhtyeen Inti-EP on noteerattu viime aikoina useissa valtakunnan musiikkimedioissa - tästä summausta Tarinat-osiossa!
02.05.2006 - Yhtye-osiota päivitetty!
24.03.2006 - Mala Lunaa Radiossa!
Mala Luna -musiikkia voi nyt myös kuulla radioaalloilla! Viritin kannattaa asettaa Radio Säteilyn, Hyypiö FM:n sekä www.mikrofoni.netin taajuuksille!
20.03.2006 - Kristallinkirkasta, toteaa Desibeli.net!
"Potentiaalisia suomalaisen rockin suurnimiä", kommentoi Desibeli.net-sivuston Mika Roth Mala Luna -yhtyeen Inti-EP:stä ja tyrkkää perään neljä tähteä viidestä - eli mikä ettei!
Tarinat-osiossa on linkki ko. juttuun, käykääpä siis lukemassa, ihmiset!
20.02.2006 - Haluatko Mala Lunaa soimaan kotistereoihisi?
Vaikka Mala Lunan uusi Inti EP onkin tarkoitettu etupäässä promootiokäyttöön, on varastossa muutamia kappaleita tilattavaksi saakka. Mikäli siis haluat uutukaisen levyhyllyysi, toimi nopeasti yhteystiedot-osion ohjeiden mukaan.
20.02.2006 - Linkit-osiota päivitetty!
17.02.2006 - Yhtye-osiota päivitetty!
14.02.2006 - Yhtye-osiota päivitetty!
Uudet kuvat Mala Luna -miehistöstä lisätty viimein yhtye-osioon! Ja edelleen, Mala Luna toivottaa kaikille hyvää ystävänpäivää!
13.02.2006 - Journey viikon biisivalinta mikseri.net:issä!
Mala Lunan näinä päivinä ilmestyvältä Inti-EP:ltä maisitaisina tarjoiltu Journey on valittu viikon biisiksi www.mikseri.net:issä - käykääpä sanomassa painava sananne asiasta, ihmiset!
30.01.2006 - Musiikki-osiota päivitetty!
Mala Lunan tulevan Inti-EP:n kappaleet lisättiin musiikki-osioon, hopi hopi lataamaan ne sieltä heti!
Musiikki-osiossa voi käydä myös katsomassa Inti-EP:n kansikuvan.
30.01.2006 - Keikat-osiota päivitetty!
Mala Luna vuoden 2006 ensimmäinen julkisen esiintymisen paikka ja aika on tiedossa! Ja lisää on tulossa...
30.01.2006 - Mala Lunan tuleva EP valmis!
Tarkkaan varjeltu Int-otsakkeinen Mala Luna -EP on valmis! Yhtyeen luottomies Heikki Niiranen miksasi ja masteroi joulukuussa 2005 äänitetyn levyn tammikuun 2006 aikana. Panu ja Heikki viimeistelivät levyn kansitaiteen 27.-28.1.2006 ja tänään levy lähti painettavaksi, joten valmista pakettia on lupa odottaa parin viikon kuluessa!
Varsinaista levyä odotellessa uudet kappaleet ilmestyivät musiikki-osioon, kipin kapin sinne siis! Ja biisejä sitten kiertoon kaikille ystäville ja kylänmiehille suosituksien ja (ainakin) yhtyeen nettisivuosoitteen kera!
19.12.2005 - Yhtye-osiota päivitetty.
14.12.2005 - Yhtye-osiota päivitetty.
7.12.2005 - Tulevan Mala Luna -EP:n äänitykset valmiit!
Mala Luna vietti taannoisen pitkän viikonlopun OUBS-studiossa, Suomen Espoossa, äänittäen viisi uutta kappaletta, joista neljä julkaistaan EP:nä ensi vuoden alussa. Jo juuri äänitettyjen kappaleiden raakamiksauksetkin kuulostavat kertakaikkisen mahtavilta, joten tulevasta minialbumista on syytä odottaa tajunnanräjäyttävää kokonaisuutta - eli pysy kuulolla!
Juuri päättyneiden sessioiden päiväkirjaa voi lukea Tarinat-osiosta - sinne siis!
7.12.2005 - Linkit-osiota päivitetty!
Zerkalon, tuon maamainion matkatoimiston, linkki lisätty linkit-sivulle, samoin kuin toinen toistaan hienomman ihmisen asuttaman, mahtavuutta pursuavan OUBS - Otaniemi Underground Broadcasting System -TV-kanavankin.
2.12.2005 - Studiopäiväkirja verkossa!
Mala Luna on paraikaa studiossa äänittämässä neljää tajunnanräjäyttävää kappaletta, jotka julkaistaan EP:nä ensi vuoden alussa. Lue poikain edesottamuksista studiopäiväkirjasta Tarinat-osiosta.
30.11.2005 - Linkit-sivua päivitetty!
Mahtavien ihmisten kansoittamen Bloodflowers-yhtyeen kotisivujen linkki lisätty Linkit-sivulle.
29.11.2005 - Mala Luna studioon!
Mala Luna on pitänyt tarkoituksellisesti viime ajat kynttiläänsä vakan alla julkisuudelta - ja tähän on myös syynsä: treenikämpälleen visusti sulkeutunut orkesteri on keskittynyt hiomaan timanttiseksi muutamaa uutta tappavan tehokasta kappaletta, jotka yhtye aikoo äänittää joulukuun alkupäivinä.
Studiona toimii tuttuun tapaan espoolainen OUBS luottomies Heikki Niirasen miehittäessä niin äänittäjän, tuottajan kuin miksaajankin vakanssit. Kuvitettua studiopäiväkirjaa kyseisistä neljän kappaleen taltiointisessioista voi seurata perjantaista 2.12 alkaen sivujen Tarinat-osiosta.
Nyt äänitettävät neljä kappaletta julkaistaan EP:nä vuoden 2006 alkumetreillä.
29.11.2005 - Tarinat-osion runko lisätty Mala Luna -sivuille!
Sisältöä tosin vielä kaivataan... Siihenkin kyllä saadaan korjaus jo tulevana viikonloppuna päiväkirjan muodossa taiteilijoiden marssiessa studioon äänittämään uutta materiaalia.
15.11.2005 - Mala Luna -sivuston englanninkielinen versio avattu!
15.11.2005 - Linkit-osiota tarkastettu.
15.11.2005 - Yhtye-osio päivitetty Jannen osalta
Rytmiryhmän kuvia vielä odotellessa, tosin...
07.11.2005 - Kuulumisia
Mala Luna nujuaa paraikaa treenikämpän uumenissa hiomassa viimeisiä sovitusratkaisuja neljään tappavan tarttuvaan uutukaiseensa. Kappaleet tarttuvat nauhalle joulukuun alkupäivinä yhtyeen suunnatessa studioon.
07.11.2005 - Yhtye-osiota päivitetty
Kesken tosin edelleen...
31.10. 2005 - Sivujen julkaisu.
|