Kone ihmistä myöten, ei ihminen konetta

Tietokoneistuvan ja verkottuvan yhteiskunnan muutokset tuovat monenlaisia haasteita: koneiden käytön lisääntymisen koetaan jakavan ihmiset atk-lukutaidon mukaisiin luokkiin, koneiden ehdolla tapahtuva työ voi olla pakkotahtista ja toimintojen automatisointi johtaa helposti niiden kaavamaistumiseen ja poikkeustilanteiden hankalaan hallintaan. Elämän tietokoneiden keskelläkin tulisi olla hyvää elämää. Teknologian ei tarvitse antaa viedä elämäämme uusiin uomiin sen omilla ehdoilla. Suunnittelu on tehtävä, jossa tulevaisuutta voidaan rakentaa haluamaamme suuntaan, toki teknologiset ja taloudelliset reunaehdot huomioiden. Tavoitteenani on professuurin tuomien uusien mahdollisuuksien myötä edistää seuraavanlaisten ajatusten toteutumista käytännössä.

Soveltamalla oppivia ja älykkäitä järjestelmiä voidaan kehittää ihmisen ja koneen vuorovaikutusta niin, että järjestelmät toimivat, vaikka jokainen puolipilkku ei olisi paikoillaan, tai toimivat muutenkin kuin rajoittumalla pieneen joukkoon esitettyjä vaihtoehtoja. Nykyiset järjestelmät ovat tavallaan hyvin totisia: ne kehitetään toimimaan kirjaimellisten merkitysten ja tiukasti määriteltyjen sääntöjen puitteissa. Inhimilliselle ymmärrykselle ominaista kokonaisvaltaisuutta tai moniulotteisuutta ja joustavuutta voitaneen kuitenkin siirtää siinä määrin ohjelmistoihin, että niiden käyttö tulee sujuvammaksi. Tässä tehtävässä - kuten myös nykyistä realis tisempien kognitiivisten toimintojen mallien kehittämisessä - akatemiaprofessori Teuvo Kohosen innovaatiot, erityisesti nk. itseorganisoiva kartta ja assosiatiiviset muistit ovat erityisen keskeisiä. Kohosen vaikutus omaan työhöni on ollut erittäin suuri. Perusasenteeni ihmisläheisen tietojenkäsittelyn kehittämiseen olen saanut Oulun yliopistossa professori Pentti Kerolan jo 1970-luvulla rakentamasta koulutusohjelmasta, jossa tavoitteena nimenomaan oli (ja on) tuoda esille tietojärjestelmien suunnittelun sosio-ekonomiset, psykologiset, filosofiset ja eettiset ulottuvuudet. Monien tietoteoreettisten ja eettisten näkemysten osalta olen ehkä saanut voimakkaimmat vaikutteeni Heinz von Foersteriltä. Hän on korostanut mm. luonnollisessa vuorovaikutuksessa syntyvien takaisinkytkentöjen tärkeyttä. Nämä takaisinkytkennät kehittyvät esimerkiksi tietoverkkojen ja vuorovaikutteisen television käyttöönoton myötä - molemmat tärkeitä aiheita uuden median alueella.

Tietojärjestelmien käytön ei tarvitse välttämättä johtaa ka avojen kangistamaan formalisointiin kuten nykyisin usein käy: tietojärjestelmä ei hyväksy käytännön elämässä eteen tulevia poikkeuksia. Tietojärjestelmissä voidaan siirtyä adaptiivisten ja evolutionäär isten mallien käyttöön, joiden puitteissa on mahdollisuus ottaa huomioon todellisuuden valtava moninaisuus, jatkuva hienovarainenkin muuttuminen ja päätelmien tilannesidonnaisuus. Samanlaisia aiheita liittyy sanallisen ja kuvallisen esittämisen väliseen suhteeseen, mikä on yksi syy sille, miksi Taideteollinen korkeakoulu ja sen medialaboratorio on mielenkiintoinen ja mielekäs ympäristö pyrkiessäni yhteistyössä vastaamaan edellä kuvatun kaltaisiin haasteisiin. Laskentakaavoilla arvioitavaksi soveltuvan tutkimus-, kehitys- ja opetustyön lisäksi toivon jäävän aikaa myös "entsymaattiselle" toiminnalle hyvän elämän yhteiskunnan edistämiseksi.

Timo Honkela, 11.1.1999
Virkaanastujaisteksti
Taideteollinen korkeakoulu


Aiheeseen liittyviä runollisempia ajatuksia