|
Ensimmäinen bändi kuun kamaralla eli The Cardigans kävi Suomessa, mutta heillä oli
huonoa onnea matkassaan. Laulaja Nina Persson kadotti äänensä ennen Provinssirockin
päälavalle kiipeämistä. Cocktailgrungella kuuluisaksi tulleen yhtyeen setti jäi vain neljän
biisin mittaiseksi. Peter, Lasse, Magnus ja Bengt olivat allapäin.
|
|
Mitä kuuluu?
-Hyvää ja huonoa. Olemme iloisia menestyksestä, joka on tosin vaatinut paljon työtä.
Vastoinkäymisten takia olemme tänään hieman väsyneitä.
-Nina pystyy tällä hetkellä vain kähisemään. Ehkä soitamme vain Rod Stewartin ja AC/DC:n
biisejä
|
|
-Tänä vuonna olemme olleet jo kolme kuukautta jenkeissä. Heinäkuussa jatkamme
keikkailua siellä. Yleensä olemme pääesiintyjiä, mutta teimme myös kahden viikon rundin
Beckin kanssa.
-Osallistumme Yhdysvalloissa Lollapaloozan tyyliselle liikkuvalle festivaalille, jossa soittaa
mm. Sheryl Crow, Tracy Chapman ja Sarah McLoughlin.
|
|
Oletteko hämmästyneet suosiostanne?
-Aina sitä ihmettelee. Yllätyimme, kun saimme diilin, myimme viisi tuhatta levyä ja soitimme
ensimmäistä kertaa ulkomailla. Tosin ajattelin, että jos bändi breikkaa kunnolla, niin se
tapahtuu tämän levyn jälkeen.
|
|
-On hieman vaikeaa käsittää, kuinka suosittuja oikeastaan olemme. Vasta syksyllä tauon
aikana ehtii ajattelemaan, mitä kaikkea on tapahtunut.
-Harrastus on vain muuttunut työksi. Ja tavallaan musiikki on harrastuksemme edelleen. Kun
on vapaata, alan tekemään kitarallani biisejä. Haastattelut ja matkustaminen on työtä,
soittaminen vapaa-aikaa.
|
|
-Kaksi vuotta sitten meillä ei ollut edes manageria. Se on outoa, sillä nykyäänhän melkein
kaikilla bändeillä on sellainen alusta asti.
|
|
Vietättekö rankkaa rock ´n roll -staran elämää?
-Te itse luotte tällaisen myytin. Elämme aika rauhallisesti myös kiertueilla. Ei aina tarvitse
juoda viinaa. Jenkeissä annoimme juomia bussikuskeillemme, jotka ilostuivat kovasti.
Ihmiset luulee, että bailaamme joka yö, mutta duuniahan tämä on.
|
|
-Bengt kävi juoksemassa Central Parkissa, koska elokuvissakin tehdään niin. Bengt on myös
suuri Woody Allen -fani ja hän oli kuullut, että Allen juoksee siellä joka päivä. Siinä rock ´n
roll -elämää.
|
|
Olitte listaykkösenä Meksikossakin?
-Siellä kyseltiin, paljonko me on maksettu siitä, että levy on ykkösenä. Emme tietenkään
mitään, mutta ihmiset eivät uskoneet sitä. Tai mistä sitä tietää, mitä paikallinen levy-
yhtiömme tekee Sillä tavalla homma toimii.
-Olemme nyt ymmärtäneet, että olemme tuote samalla tavalla kuin joku perunapussi tai
traktori. Ei ole hauskaa, kun ihmiset puhuvat bändistä tuotteena.
|
|
Paljonko arvoinen Ninan ääni on?
-Ei paljonkaan, tällä hetkellä, heh heh. Vakavasti sanoen, tietysti se on tärkeä osa
soundiamme, mutta olemme silti bändi, jossa kaikki jäsenet ovat tasa-arvoisia.
|
|
Ovatko Black Sabbathin tyypit antaneet palautetta versioistanne heidän biiseistään?
-Ozzy osoitti kunnioituksensa lähettämällä paljon kukkia, jotain pahaa suklaata ja
shampanjaa, jota me ei tosin juotu. Los Angelesissa hän tuli keikallemme vaimon ja kolmen
lapsensa kanssa.
-Hän sanoi, että meidän näkemyksemme Iron manista on paras hänen biiseistään tehty
versio.
|
|
Se oli viileetä. Myös vanhoilta Black Sabbath -faneilta on tullut myönteistä palautetta.
-En ole koskaan nähnyt tätä bändiä hermostuneempana kuin Ozzyn tavatessamme...
|
|
|