AC/DC AC/DC:n tarinaan liittyy paljon periksiantamattomuutta, huumoria, traagisuutta ja ilon hetkiä. Tässä osa niistä.


Juttu alkaa siitä kun William ja Margaret Young muuttavat Sydneyhin, Australiaan 1963. George Young, Anguksen ja Malcolmin vanhempi veli, perusti The Easybeats -yhtyeen Harry Vandan kanssa. Orkesteri nousi kovaan suosioon Australiassa ja myös Englannissa. Yhtye hajosi kun Vanda ja Young palasivat Australiaan työskentelemään Albert Productions -lafkassa. The Easybeatsin suosio jätti kuitenkin lähtemättömän muiston Georgen pikkuveljiin jotka alkoivat suunnitella omaa yhtyettä. Malcolm alkoi soittaa skittaa ja Angus seurasi esimerkkiä. Australian tiukka koulukuri aiheutti pojille vaikeuksia vähän väliä...

Vuonna 1971 Malcolm liittyi The Velvet Underground -nimiseen yhtyeeseen (ei yhtäläisyyksiä Lou Reedin saman nimisen orkesterin kanssa). Huhun mukaan bändin laulaja oli nimeltään Brian Johnson!

Anguksella oli 15-vuotiaana myös omia bändiviritelmiään samalla kun hän työskenteli pornolehdessä painajana. Tositoimiin Angus pääsi kun Malcolm päätti perustaa uuden yhtyeen jonka ideana oli soittaa rankkaa boogie-kamaa. AC/DC -nimi löytyi vacuum cleanerista. Termi tarkoitti tasavirta / vaihtovirtaa mutta slangisanana se tunnettiin biseksuaalina henkilönä. Tästä asiasta yhtyeen jäsenet saivatkin kuulla useammankin kerran...

AC/DC:n ensimmäinen keikka oli uuden vuoden aattona 1973 pienessä sydneylaisessa klubissa nimeltään Chequers. Setti sisälsi mm. lainakamaa Rolling Stonesilta ja The Beatlesilta.

Seuraavina kuukausina orkesterin kokoonpano vaihteli alituiseen. Kesällä 1974 kokis oli sen verran pysyvä että bändi sai nauhoitettua ensimmäisen singlensä Can I Sit Next To You, Girl. Sigken tuotantopuolesta vastasi jo tällöin legendaariseksi tuleva kaksikko Young / Vanda. Singlestä muodostui jonkinlainen hitti eräissä Australian kaupungeissa.

Yhtye alkoi keikkailla tiiviiseen tahtiin. Angus esiintyi koulupuvussa ja se herätti yleisössä suurta hilpeyttä. Melbournesta löytyi manageri, Michael Browning. Mies teki tietämättään erittäin tärkeän päätökseen ottaessaan keikka-auton kuljettajaksi Ronald Belford Scottin, joka tunnetaan paremmin Bon Scottina. Bon halusi jonkin ajan kuluttua yhtyeen vokalistiksi. Angus tuumasi: "Annetaan miehen yrittää". Yrityksen jälkeen ei ollut epäselvyyttä: AC/DC:llä oli uusi laulaja!

Tammikuussa 1975 orkesteri nauhoitti High Voltage -älpeen. Julkaisun kanssa ei aikailtu: älppy oli kaupoissa helmikuussa. Kaikkien yllätykseksi levy nousi listoille. Kesän aikana yhtye teki promootiota ja julkaisi High Voltage -singlen. Aikaa ei laitettu hetkeäkään hukkaan. T.N.T. saatiin myyntiin jo loppuvuodesta 1975. Siitä tulikin myyntimenestys: yli 100000 myytyä kopiota. Kokoonpanokin oli vakiintunut Mark Evansin ja Phil Ruddin tultua messiin. Lavashow muotoutui nopeasti: Angus riehui kuin hullu, Rudd takoi eleettömästi kompin ja Malcolm sekä Mark skulasivat tiukasti laahustaen aina kertosäkeen tullessa mikkien luo. Shown kohokohdaksi muodostui Anguksen strippausesitys jonka päätteeksi mies vilautti pyllyään yleisölle.

Keväällä 1976 AC/DC teki maailmanlaajuisen sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa. Maailmanvalloitus alkoi Britanniasta jonne yhtye saapui huhtikuussa.

Ennen tätä yhtye oli ehtinyt jo nauhoittaa kolmanne albuminsa tammikuussa. Dirty Deeds Done Dirt Cheap julkaistiin kuitenkin vasta syyskuussa.

AC/DC:n saapuessa Britanniaan punk oli kova sana. Siitä huolimatta yhtye keikkaili ahkerasti ympäri saarivaltakuntaa. Loppupuolella kiertuetta Atlantic julkaisi Englannissa High Voltage -levyn johon oli kerätty parhaat biisit High Voltagelta ja T.N.T:ltä. AC/DC lähti uudelle kiertueelle jonka nimi oli Lock Up Your Daughters. Kiertue oli kohtuullinen menestys.

Yllättäen bändi sai hoitaakseen maanantait legendaarisella Marquee -klubilla. Keikoista tuli suosittuja tapahtumia. Tämä oli ennen kuulumatonta punkin valta-aikana. Marqueen menestys toi AC/DC:lle tarjouksen lähteä lämmittelijäksi Ritchie Blackmore´s Rainbowin Euroopan kiertueelle. Elokuussa yhtye soitti myös Readingin festareilla yli 50000 ihmiselle.

Dirty Deeds julkaistiin Britanniassa joulukuussa hieman erilaisena versiona. Pian julkaisun jälkeen yhtye lensi Australiaan. Kiertue kotimaassa oli valtaisa menestys. Sankarit lepäsivät joulun mutta painuivat sen jälkeen studioon tekemään Let There Be Rockia.

Nauhoitusten jälkeen AC/DC palasi Englantiin keikkailemaan. Uudelle Euroopan kiertueelle bändi pääsi Black Sabbathin kanssa. AC/DC oli iskussa ja pääbändi uhkasi jäädä suosiossa kakkoseksi. Tämä aiheutti ongelmia Malcolmin ja Sabbathin Geezer Butlerin välille. Kiertue jäi kesken. Samaan aikaan Mark Evans yllätti ilmoittamalla jättävänsä yhtyeen. Joissakin lähteissä syyksi ilmoitettiin naiset! Ei hätää: alle 24 tunnin kuluttua Markin eroamisesta nimi Cliff Williams pompahti esiin. Mies tuli auditioon ja sai homman!

USA oli tähän aikaan AC/DC:lle täysin olematon markkina-alue. Silti yhtyeen ensimmäinen Yhdysvaltain kiertue 1977 oli yllättävän menestyksekäs. Esimerkiksi Floridassa bändiä oli katsomassa 13000 ihmistä. New Yorkin Palladiumissa Angus käytti langatonta kitaraa ensimmäisen kerran. Yhtyeen ensimmäinen Suomen keikkahan päättyi mellakkaan kun yleisö luuli Anguksen soiton tulevan nauhalta!

Yhdysvaltojen valloitus täytyi jättää kesken yhtyeen lähtiessä promotoimaan uutta Let There Be Rock -albumia Eurooppaan. Se nousi Britannian listoilla sijalle 17 ja AC/DC lähti kiertämään Eurooppaa pääesiintyjänä. Loppuvuodesta orkesteri ehti vielä Amerikkaan lämmittelemään Kissiä ja Rushia. Juuri tämän kiertueen aikana yhtye soitti keikan Atlanticin studioilla jonka sessioista koottu cd löytyy siis Bonfire -boksilta. Aikaisemminhan Live At Atlantic Studios julkaistiin LP:nä. Se on nykyään erittäin harvinainen.

AC/DC vietti uuden vuoden perinteisesti Sydneyssä. Pienen tauon jälkeen oli kuitenkin aika painua studioon nauhoittamaan uutta musiikkia. Powerage, joka nauhoitettiin suurimmaksi osaksi yhdellä otolla, pistettiin kauppoihin huhtikuussa 1978. The Powerage World Tour käsitti 28 keikkaa Englannissa. Sen jälkeen olikin aika lähteä Amerikkaan. Tällä kertaa AC/DC lämmitteli mm. Scorpionsia, Rainbowta, Alice Cooperia ja Aerosmithia. Kaikkiaan bändi heitti yli sata keikkaa Jenkeissä. Yhtyeen arvostus kasvoi silmissä...

If You Want Blood You´ve Got It -livealbumi napattiin nauhalle vuoden 1978 keikoilla. Live oli ostettavissa vain kuusi kuukautta Poweragen julkaisun jälkeen! Levy pääsi melkein Britannian top kymppiin mutta mikä tärkeintä, If You Want Blood kipusi USA:n listalla viidenkymmenen myyvimmän levyn joukkoon. Ja taas AC/DC suuntasi keikoille promotimaan albumia...

Tässä vaiheessa levy-yhtiö Atlantic ehdotti tuottajan vaihtoa. Eddie Kramer, joka oli työskennellyt mm. Led Zeppelinin ja Kissin kanssa, oli ehdolla duuniin mutta lopulta studioon asteli herra nimeltä John "Mutt" Lange. Nyt alkoi tapahtua toden teolla. Yhtye vaihtoi myös studiota ja manageritoimistoa. AC/DC ei ollut koskaan nauhoittanut Australian ulkopuolella. Studiossakin oli viihdytty pisimmillään kolme viikkoa. Nyt asiat muuttuivat. Mutt vaati bändiltä paljon. Tuottaja saikin terävöitettyä AC/DC:n soundia hukkaamatta silti sen raakaa voimaa.

Highway To Hell nousi nopeasti Englannin top teniin ja Yhdysvaltojen top twentyyn. Myös lehdistä suhtautui levyyn todella myönteisesti. Nyt yhtye uskaltautui myös Amerikassa omille keikoilleen. Kesällä 1979 AC/DC soitti toistaiseksi isoimmalla keikallaan Englannissa kun se lämmitteli The Whota Wembleyn stadionilla. Keikka nosti AC/DC statusta entisestään.

Ennen joulutaukoa orkesteri ehti heittämään ison Euroopan kiertueen. Pariisin keikka nauhoitettiin ja tuloksen voitte kuulla Bonfire-boksilta.

Alkuvuodesta 1980 miehet saivat vastaanottaa useita kultalevyjä myynnistä eri puolilla maapalloa. Bändi esiintyi myös Englannissa kuuluisassa Top Of The Pops -ohjelmassa.

Erään aikakauden loppu oli kuitenkin lähellä. Ronald Belford Scott esiintyi lavalla yhtyeen riveissä viimeisen kerran 27.1.1980. BBC tiedotti Lontoossa 21.2: "33-vuotiaan Bon Scottin ruumis on löydetty Etelä-Lontoon Dulwichista pysäköidystä autosta".

Bon oli lähtenyt edellisenä iltana ystävänsä Alistair Kinnearin kanssa klubista kohti kotia. Scott kuitenkin sammahti autoon ja Alistair päätti jättää Bonin nukkumaan penkille. Kinnear heräsi vasta myöhään seuraavan päivän iltana. Bon nukkui tajuttomana pirssissä. Kinnear kiirehti kauhuissaan King´s Collegen sairaalaan mutta liian myöhään. Ruumiinavaus tehtiin 22.2. ja kuolinsyyksi löydettiin akuutti alkoholimyrkytys. Tosiasiassa Scott tukehtui omaan oksennukseensa maatessaan autossa huonossa asennossa. Bonin ruumis lennätettiin hänen perheensä krematoitavaksi. Scottin jäännökset on haudattu Freemantlen hautausmaalle Australiassa.

Bonin kuoleman jälkeen yhtye eli epätietoisena siitä, pitäisikö jatkaa vai ei. Tietenkään bändi ei olisi sama ilman Bonia mutta Angus ja Malcolm päättivät että entinen keulakuva olisi halunnut heidän jatkavan. Uutta laulajaa alettiin etsimään...

Samaan aikaan Brian Johnson oli kokoamassa Geordie -yhtyettä uudelleen mutta suostui AC/DC:n pyyntöön tulla auditioon. Mies vetäisi läpi pari biisiä ja se oli siinä. Malcolm soitti Brianille: "Homma on sinun". Brianin elämä muuttui täysin: "Yhtenä päivänä taistelin toimeentulostani ja seuraavana tarvitsin jo taloudellisia neuvonantajia".

Oli albumin vuoro. Bändi suuntasi Bahamalle John "Mutt" Langen kanssa. Back In Blackin sessiot kestivät noin kuusi viikkoa.

Ensimmäinen heinäkuuta oli jännittävä päivä: Brian Johnson suoritti esiintymisensä AC/DC:n riveissä Belgiassa. Back In Black julkaistiin hieman myöhemmin eli 31.7.1980. Parissa viikosse se nousi Britannian listan kärkeen ja pysyi siellä viikkoja. Amerikassa listasijoitus oli neljä. Top kympissä Back In Black viipyi viisi kuukautta. Tähän mennessä levy on myynyt maailmanlaajuisesti noin kymmenen miljoonaa kappaletta.

Kiertue starttasi elokuussa ja se kesti koko syksyn. Ensimmäistä kertaa lavalla oli erityisrekvisiittaa: valtava pronssinen kello jota Brian Johnson hakkasi. Valtavan suosion painostamana Atlantic julkaisi Dirty Deeds Done Dirt Cheapin myös Yhdysvalloissa jossa se nousi listalla kolmanneksi lyöden näin jopa Back In Blackin sijoituksen.

Kesäkuussa 1981 Kerrang -lehden ensimmäinen numero valitsi Whole Lotta Rosien kaikkien aikojen kovimmaksi heavy metal -biisiksi. Elokuussa tuli viimeinen varmistus AC/DC:n asemalle kun yhtye oli pääesiintyjänä Castle Doningtonin hevifestareilla. Tosin äänentoisto oli mitoitettu huomattavasti pienemmälle yleisömäärälle...

Uuden albumin äänitykset aloitettiin Pariisissa Langen johdolla. Tällä kertaa ilmeni outoja ongelmia. Tuottajalla oli suuria vaikeuksia löytää albumille hyviä soundeja ja paikalle jouduttiinkin tuomaan äänityskalustoa Englannista.

For Those About To Rock (We Salute You) oli ostettavissa marraskuussa 1981 ja se osoittautui valtavaksi kaupalliseksi menestykseksi. Samaan aikaan ilmestyi Kerrangin äänestystulokset sadasta parhaimmasta heavy metal -albumista. Siihen joukkoon mahtui seitsemän AC/C -levyä. Kerrangin äänestyksissä AC/DC keräsi muutenkin lähes kaikki palkinnot. Let´s Get It Up -sinkku menestyi myös mainiosti. Amerikan kiertueella jengi oli aivan pähkinöinä... Englannissa yhtye soitti jo areenoilla; Wembleyllä ja Birminghamin NEC:ssä. Keikoilla oli myös mukana For Those About To Rockin kannessa ollut kanuuna.

Kiertueiden väsyttämänä orkesteri vetäytyi tauolle. Pian veri veti kuitenkin studioon. Yllättäen kesken nauhoituksia rumpali Phil Rudd sai potkut. Mitään syytä ei annettu. Myöhemmin asia selvisi. Cannon And Bell -kiertueella Phil oli huumehöyryissä kuvitellut näkevänsä muukalaisia huoneessaan jonka takia Malcolmin ja Ruddin välille oli syntynyt ongelmia. Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen että miehet tappelivat keskenään. Peli oli selvä: Phil oli ulkona.

Flick Of The Switch julkaistiin elokuussa 1983 mutta se oli pettymys sekä musiikillisesti että myynnillisesti. Uuden rumpalinkaan etsintä ei ollut helppoa. Asiasta ilmoitettiin jopa lehdissä, tosin anonyymisti. "Heavy rock drummer wanted." Lopulta valinta kohdistui vain 20-vuotiaaseen Simon Wrightiin. Livedebyyttinsä mies teki lokakuussa 1983 Vancouverissa.

Talvi kului keikkaillessa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Elokuussa 1984 yhtye teki historiaa soittamalla toista kertaa Doningtonin hevifestivaalien pääesiintyjänä. Doningtonin jälkeen yhtye kiersi muuallakin Euroopassa Monsters Of Rock -tittelin alla. AC/DC soitti mm. Råsundan stadionilla Tukholmassa yli 30000 ihmiselle. Isoin keikka tuli eteen kuitenkin festareilla Rio De Janeirossa Brasiliassa. Epävirallisten tietojen mukaan paikalla oli yli puoli miljoonaa ihmistä! Samana vuonna levy-yhtiö julkaisi kokoelman ´74 Jailbreak joka sisälsi lauluja High Voltage -sessioista.

Pitkän tauon jälkeen yhtye aktivoitui keväällä 1985 mennäkseen tekemään uutta levyä Mountain Studiosiin Sveitsiin. Angus ja Malcolm diggailivat edellisen Flick of The Switchin rankasta soundista ja päättivät tuottaa myös tulevan levyn itse. Fly On The Wall valmistui ja se oli myynnissä 28.6.1985. Levy menestyi kohtuullisesti nousten brittien listalla seitsemänneksi. Myös single Shake Your Foundations sai osakseen suosiota. Albumin ohessa julkaistiin puolituntinen video jossa oli levyn biisejä videoversioina. Videossa on yhtenäinen tarina jossa yhtye soittaa klubissa New Yorkissa outojen hahmojen pörrätessä paikalla.

Seuranneella maailmankiertueella AC/DC:tä lähestyi kuuluisa kauhukirjailija ja yhtyeen suuri fani Stephen King. Mies kysyi saisiko hän käyttää joitakin vanhoja biisejä soundtrackillaan elokuvaan Maximum Overdrive. Yhtye suostui ja aikoi jopa nauhoittaa uusiakin kappaleita Kingin käyttöön. Kiertueen jälkeen bändi meni kahdeksi viikoksi studioon ja sai aikaiseksi kolme biisiä. Orkesteri työskenteli Harry Vandan ja George Youngin kanssa ensimmäistä kertaa sitten If You Want Bloodin. Single ja uusi biisi Who Made Who menestyivät loistavasti listoilla. Samalla maailmankiertueella yhtye poikkesi myös Suomeen ja 12.2.1986 olikin suuri päivä monille. Yleisö villiintyi taas valtavasti...

Kiertueen jälkeen studion etsiminen tuotti vaikeuksia. Lopulta AC/DC valitsi Miravalin Etelä-Ranskassa. Studio sijaitsi 1100-luvun linnassa jossa ei oout edes sänkyjä. Young ja Vanda olivat jälleen ruodussa ja bändi nauhoitti innostuneena yhdeksäntoista uutta biisiä. New Yorkissa tapahtuneiden miksausten jälkeen vain kymmenen vahvinta selviytyi albumille. Blow Up Your Video palauttikin uskoa fanien keskuuteen sillä levyllä oli lukuisia vahvoja raitoja. Heatseeker -sinkku löysi myös kodin monen luota.

Kiertue alkoi 1.2.1987 Perthistä. Yleisön joukossa olivat myös Bonin vanhemmat Isa ja Chick. Setti sisälsi paljon lauluja Bon Scottin ajoilta sillä Australiassa Scottin suosio oli valtaisaa. Seuraavan kolmen viikon aikana yhtye soitti yli 130000 australialaiselle. Esimerkisi Sydneyn keikka myytiin loppuun tunnissa.

Australiaa seurasi Euroopan kiertue joka sujui mainiosti. Ennen USA:n kiertuetta sitä vastoin ilmeni pikku ongelma. AC/DC:n kiertuevarustuksiin kuuluneen Bull End Inn -PUBIN ansiosta Malcolm joutui huilaamaan kiertueen ajan. Eikä ihme sillä pubi pystytettiin aina backstagelle sen takia että yhtye tuntisi olonsa kotoiseksi! Malcolmin paikkaaja löytyi lähipiiristä. Stevie Young näytti Malcolmilta ja mies osasi soittaa kitaraa. Äijä otettiin remmiin ja kiertue sujuikin erittäin hyvin. Yhtye myi keikkapaikat järjestään loppuun. Siinä sivussa Blow Up Your Video -levy kävi kaupaksi.

Sillä välin Malcolm alkoi olla kunnossa. Kiertueen jälkeen ja vuoden 19898 alussa Malcolm ja Angus alkoivat kirjoittaa melodioita ja riffejä seuraavalle julkaisulle. Samaan aikaan kuului huhuja että Brian olisi jättänyt bändin koska Angus ja Malcolm kirjoittivat myös sanoituksia. Tosiasiassa Brian oli Yhdysvalloissa hoitelemassa avioeroonsa liittyviä sotkuja. Mies kommentoi räväkkään tyyliin: "Elämäntyylini ja avioliitto eivät sopineet yhteen. Vaikka tiesin että vaimoni oli aina illat lasten kanssa, kävin silti jatkuvasti oikien kanssa ulkona".

Kokoonpano koki kuitenkin toisen vaihdoksen. Ronnie James Dio lähestyi rumpali Simon Wrightia kysyen tätä rumpalikseen. Koska Simon oli huikean iso Dio -fani, hän suostui. Aluksi Simonin piti olla vain sessiojäsen mutta parin kuukauden päästä ilmoitettiin että mies on Dion pulkassa täysipäiväisesti.

AC/DC aloitti treenit ilman rumpalia Englannissa. Marraskuussa 19898 Chris Slade liittyi yhtyeeseen täysin väliaikaiselta pohjalta manageritoimiston ehdotuksesta. Homma tuntui toimivan ja Chrisiä pyydettiin liittymään messiin.

Harjoitusten jälkeen yhtye lensi Irlantiin nauhoittamaan uutta materiaalia Bruce Fairbairnin johdolla. Kesti vain kuusi viikkoa ja musiikki oli kasassa. Ensimmäiseksi singlejulkaisuksi The Razor´s Edge -albumilta valittiin Thunderstruck. Albumi myi huikeasti sinkun avittamana. The Razor´s Edgen myötä yhtye saavutti 60 miljoonan myydyn levyn rajan.

Pari videota julkaistiin myös. Who Made Who sisälsi matskua vuosilta 1980-86. Clippedille oli koottu kaikki promovideot Blow Up Your Videolta ja The Razor´s Edgeltä.

AC/DC:n kiertue alkoi 20.3.1991 Helsingistä. Kesällä yhtye palasi Eurooppaan Monsters Of Rock -kiertueelle joka käsitti kaksikymmentä keikkaa. Moskovassa 28.9. 91 AC/DC, Metallica, The Black Crowes ja Pantera soittivat lentokentällä arviolta puolelle miljoonalle kuulijalle. Konsertin oli tarkoitus "ylistää demokratiaa ja vapautta". Keikka televisioitiin ja kuvattiin videolle.

The Razor´s Edge -kiertueella yhtye nauhoitti useita keikkoja. Doningtonin keikkaa kuvasi 22 kameraa. Livealbumi julkaistiin 29.10.1992 sekä tuplana että yksittäisenä cd:nä. Doningtonin livevideo saapui kauppoihin loppuvuodesta.

Kesällä 1993 AC/DC nauhoitti uuden kappaleen nimeltään Big Gun joka julkaistiin Last Action Hero -soundtrackilla. Elokuvasta tuli floppi mutta soundtrack myi hyvin. Big Gun -videossa Arnold Schwarzenegger käytti samanlaista koulupukua kuin Angus!

1995 maailamalla levisi huhu että Phil Rudd olisi palaamassa bändiin. Phil oli tavannut Anguksen ja Malcolmin Uudessa Seelannissa ja kysynyt mahdollisuuksistaan palata yhtyeeseen. Niinpä AC/DC:n treenatessa Englannissa Phil pyydettiin rumpujen taakse.

Yhtye alkoi nauhoittamaan New Yorkissa mutta tyytymättömänä soundeihin he lähtivät jatkamaan töitä Los Angelesiin josta soundit löytyivätkin. Rick Rubin istui puikoissa tällä kertaa.

Albumi Ballbreaker oli myynnissä 22.9.1995. Maailmankiertue alkoi vasta seuraavan vuoden alussa. Heti kiertueen alussa Brian Johnsonin isä kuoli ja yhtye peruutti keikkoja. Hautajaisten jälkeen kiertuetta jatkettiin. Amerikan kiertue loppui 4.4. ja Euroopan kiertue alkoi Oslosta, Euroopan kiertueen viimeinen keikka oli Ranskassa The Wildheartsin ja Sepulturan kanssa.

Sen jälkeen yhtye on julkaissut Bonfire-boksin. Uusi albumikin on tulossa...

Go to: Bonfire History Details