Hmm, Soulfly. Taas yksi uusi metallibändi joka yrittää nousta pinnalle debyytillään. Aivan mutta tällä yhtyeellä on yksi pieni etu muihin nähden. Laulajakitaristina toimii itse MAX CAVALERA, Sepulturan ex-nokkamies.
Ja kyllä, arvasitte oikein. Tämä on suoraa jatkoa Sepulturalle. Soulfly revittelee jossakin Rootsin ja Chaos A.D:n puolivälissä. Mukana on erittäin raskaita osia esimerkiksi Orgasmatronin hengessä. Välillä mieleen tupsahtaa esimerkiksi Venom. Myös Maxin matalasta kurkkuäänistä kirkumiseen vaihtelevat vokaalit muistuttavat edellisestä Sepultura -albumista. Soulfly esittelee myös perinteistä brasilialaista heimomusiikkia metalliriffien lomassa.
Levyllä vierailee lukuisia Maxin kavereita muista yhtyeistä. Mainita voisi ainakin Fear Factoryn Burton C. Bellin, Deftonesin Chinon, Cypress Hillin Eric Bobon ja Dub Warin Benjin. Tuottajana on häärinyt Ross Robinson joka istui puikoissa jo Sepulturan Rootsilla.
Myös sanoitukset uhkuvat entistä vihaa ja hämmennystä. Maxin mukaan kuitenkin vain yksi biisi, Eye For An Eye, kertoo Sepulturasta. Kappaleiden nimet herättävät hieman hämmennystä. Ovatkohan Bumba (= iso melu), Umbabarauma ja Bumbklaat lopullisia nimiä? Circuksella on käytettävissään vain raakamiksattu ennakkonauha joten lopullinen levy saattaa poiketa paljonkin tässä kerrotusta... mutta soundit kuulostavat todella rankoilta!
"Luulen että jokainen kuuntelija tajuaa miksi tämä albumi on niin intensiivinen ja persoonallinen", on Max Cavalera sanonut albumista.

Score: 5 out of 6.

MOONSPELL: Second Skin

Portugalin black / kalmametallistit muuttivat edellisellä Irreligious -albumillaan ulosantiaan kevyemmäksi ja katso! Levy myi pitkästi yli satatuhatta eikä turhaan; esimerkiksi Opium, Ruin & Misery ja Raven Claws olivat tarttuuvudessaan metallivuoden eliittiä.
Nyt on tullut toisen levyn aika. Uusi albumi Sin (Pecado) julkaistaan pian. Ennen sitä yhtye tarjoilee esimakua tulevalta tällä Second Skin -tuplalla. Ensimmäisellä, EP-mittaisella, levyllä kuullaan nimikappale joka käynnistyy kankean alun jälkeen mukavaan raviin. Depeche Mode -laina Sacred on mielenkiintoinen laulu. En osannut odottaa siltä kovin paljon mutta sehän toimii komeasti!
Spesiaalina tarjoiltava levy sisältää livepaloja Perverse Almost Religious -kiertueelta jonka kuluessa yhtye poikkesi Suomessakin. Silloin pystyi havainnoimaan että Moonspell ei ole parhaimmillaan lavalla. Seitsemän biisin livelevy ei kuulosta pahalta mutta esimerkiksi Fernando Ribeiran laulu pysyy paikoin kasassa vain juuri ja juuri... Lue Circuksesta Moonspell -juttu helmikuussa!

Score: 4 out of 6.

ENOCHIAN CRESCENT: Telocvovim

Kyseenalaista (?) kunniaa Emperorin lämppärinä 24.5.1997 Tavalla hankkinut vaasalainen Enochian Crescent sai vihdoin julkaistua debyyttinsä. Yhtyeessä on entisiä Cartilagen sekä Wingsin soittajia ja sehän takaa sen että soitto kulkee! Myös soundit on ruuvattu kohdalleen.
Levyllä on yksitoista biisiä ja mittaa nelisenkymmentä minuuttia. Kappaleet ovat siis varsin kohtuullisen mittaisia. Aloitusraita Kun Ihmisliha Itki on demoraita joka onnistuu säikäyttämään huonoilla soundeillaan. Closed Gates Of Tomorrown käynnistyessä huoli poistuu: Enochian Crescent ei pelleile paskoilla soundeilla.
Pääosin yhtye jyrää keskitempoisesti. Muutenkin orkesterin ulosanti on yllättävänkin kevyttä odotuksiin nähden. Esimerkiksi Amma I Piad Sa Madriiax sopisi esimerkiksi Iron Maidenin levylle laulua lukuunottamatta.
Email: woodcut@records.inet.fi

Score: 4 out of 6.

RIOT: Inishmore (Metal Blade)

Riotia ei voi parhaalla tahdollakaan kehuskella tuoreeksi orkesteriksi. Jo senkään vuoksi että orkesterille on kertynyt ikävuosia nuoren miehen verran. Yhtye vääntää perinteistä, nopeatempoista heavya Rainbown, Stratovariuksen, Iron Maidenin ja hengessä. Heavyn perinteitä kunnioitetaan vähän liiankin sukollisesti ottaen huomioon että on vuosi 1998. Toisaalta täytyyhän jonkun tehdä tämäkin. Soitto kulkee rasvattuna eikä Mike DiMeon laulussakaan ole valittamista. Mies kiekuu siinä missä virkaveljensäkin. Itse asiassa tämä on yllättävän tuoreen kuuloinen levy. Soittajat tuntuvat olevan tosissaan ja nauttivansa siitä mitä tekevät. Eli kyse ei ole mistään väkisin väännetystä comebackista. Perinteisen heavyn ystävät löytänevät levyltä pureskeltavaa.

Score: 3,5 out of 6.

THE OUTSTAND: Electroshocks For Authorities

Ruotsalainen The Outstand hämmentää punkista, grungesta ja popista sekoitettua keittoa. Soundit ovat kummallisen ohuet ja laulaja M. Foldemark ei oikein saa meininkiä päälle koko levyllä. Plussaa tulee omintakeisista biiseistä ja huojuvasta mutta mielenkiintoisesta soitosta. Eivät ruotsalaisetkaan ihan kaikessa onnistu...

Score: 2 out of 6.

THE WILDHEARTS: Endless, Nameless

Yhtye on muuttunut alkuajoistaan rajusti. Rankkuutta oli aistittavissa jo kesällä Joensuun Ilosaarirockin esiintymisessä sekä musiikissa että elämäntyylissä. Silti The Wildheartsilta ei oikein osannut odottaa tällaista Nine Inch Nails / Therapy / Ministry -mättöä. Rankkuuden vaikutelmaa lisäävät kummasti myös erittäin rankat ja säröiset soundit. Yhtye on Gingerin johdolla todistavut sävellysten tekemisen lahjansa jo aikaisemmilla albumeilla joten kappaleisiin uskaltaa luottaa vaikka välillä ei ole tiedä onko kyseessä kukko vai kala. Esimerkiksi Junkenstein on laulu jota heikkohermoisempi ei olisi avausraidaksi laittanut. Oma lukunsa tarinassa on tietysti se että onko The Wildhearts kasassa enää ollenkaan...

Score: 4 out of 6.

PISSING RAZORS

Nimestään huolimatta teksasilainen Pissing Razors on ilmeisen vakavissaan. Machine Headiin ja Sepulturaan päin nojaava asenneyhtye ottaa kuitenkin suurimmat vaikutteensa Fear Factoryltä. Rumpali Eddy Garcia on taidollisesti lähellä Fear Factoryn Raymond Herreraa. Toisin sanoen tuplabassarit tekevät ihailtavaa työtä. Levy-yhtiön tiedotteessa osataan kertoa että Pissing Razors saa Panteran kuulostamaan naurettavalta. Ehkä aivan näin rajusti on paha mennä sanomaan mutta sen uskaltaa sanoa että Parteterät nousevat nykykuntoisen Panteran rinnalle.
Neljänkymmenen minuutin annos on juuri sopiva sillä jossakin kymmenennen biisin kohdalla uutuuden viehätys alkaa kadota ja puudutus iskeä. Joka tapauksessa kyseessä on metallialbumi joka mainitaan vuoden positiivisimpien tulokkaiden joukossa. Keväällä yhye saatetaan nähdä Euroopassakin. Orkesteri kiersi Yhdysvaltoja Suicidal Tendenciesin, Pro-Painin ja Stuck Mojon kanssa. Tuskin tätäkään kuitenkaan Suomeen saadaan...

Score: 5 out of 6.

MORBID ANGEL: Formulas Fatal To The Flesh

Morbid Angel on yksi maailman kuuluisimmista ja menestyneimmistä death / black metal -orkestereista. Yhtye on myynyt yli miljoona albumia ja vaikuttanut lukemattomiin uusiin metallin takojiin. Viime vuonna laulaja / basisti David Vincent kajautti shokkiuutisen: mies aikoi lähteä lätkimään. Näin kävikin ja uuden laulajan etsintä alkoi. Formulas Fatal To The Flesh on Steve Tuckerin debyytti.
Ainakaan muutaman kuuntelun jälkeen Tuckerin ulosanti kuulostaa lähes identtiseltä verrattuna aikaisempaan laulaja/basistiin. Orkesteri kuulostaa vanhalta Morbid Angelilta niin hyvässä kuin pahassakin. Ultranopeita rumpukomppeja viljellään taukoamatta mutta soitto pysyy silti hyvin kasassa. Biisit ovat kuitenkin hyvin saman tyylisiä ja puudutus uhkaa...

Score: 3,5 out of 6.

AMON AMARTH: Once Sent From The Golden Hall

Ruotsalaista old school -death metallia. Täytyy todeta että kitaristi Olavi Mikkonen ei nimellään lukeudu kaikista uskottavimpiin death metallisteihin. Mutta nimihän ei miestä pahenna joten kuunnelkaamme musiikkia. Hypocrisy -heppu Peter Tägtgrenin Abyss -studiossa nauhoitettu albumi soundaa hyvältä mutta ei loistavalta. Yhtye soittaa hyvin. Kappaleista parhaiten kolisee ehkä The Dragon´s Flight Across The Waves.
Albumi olisi ollut kahdeksan vuotta sitten kova sana. Nyt yhtye uppoaa armotta massan sekaan.

Score: 3 out of 6.