22-PISTEPIRKKO: Eleven (Sonet)
JONNA TERVOMAA (Sonet)
SANNA JA LAPSET: Popkerho (Poko)
LIMONADI ELOHOPEA: Laavaa (Poko)
DISGRACE: If You´re Looking For Trouble (Metamorphos)
A.P.SARJANTO: Kova Maa (Parlophone)
J.KARJALAINEN: Laura Häkkisen Silmät (Poko)
PANIC IC: Panic In Community (Sony)
VALTAVA KÄÄPIÖ: Mekano (Sony)
KAARTAMO KETTUNEN KUUSTONEN (BMG)
PELLE MILJOONA & ROCKERS: Kolmen Tuulen Pesä (Pyramid)
22-PISTEPIRKKO: Eleven (Sonet)
Kylläpä tekivät vaikean levyn! Aluksi Eleveniin ei tahdo saada minkäänlaista kosketusta. Hyvän julkaisun merkki on tietysti se että se kasvaa kuuntelujen myötä. Näin tekee myös 22-Pistepirkon Eleven.
Avaaja, Michael Jacksonia lainaava, Taxi 74 on melko tyypillinen 22-PP -raita, moderneilla soundeilla toteutettuna. Videobiisi Onion Soupin tarttuva kertosäe pelastaa paljon. Coma Moonin hämärän usvainen melodia jättää asioita arvailujen varaan. Utajärvestä(?) kertova Sad Lake City palauttaa Pistepirkot tutummille urille, modernin garagen pariin. Kappale on selkeästi albumin parhaimmistoa.
Myös Boardroom Walkin kauniit melodiat tehoavat kuulijaparkaan kerta kerralta tehokkaammin.
Jännästi nimetty Let The Romeo Weep etenee 22-PP:lle poikkeuksellisen nopean rytmin suojissa. Beautiful Morningin unenomaiset kesätunnelmat sopivat arvostelijan päivään kuin tilattuna...
22-PP:n soundi on siis modernisoitunut. Uudet asiat vaativat totuttelua ja niin vaatii myös tämä levy.
22-Pistepirkolta on aina lupa odottaa erittäin paljon. Tällä kertaa kiekosta jää väkisinkin hieman tyhjä olo. Eleven ei ole huono levy, ei sinne päinkään, mutta se jättää kuulijan hämmentyneeksi kerta toisensa jälkeen. Silti:
Score: 3,5 / 6.
JONNA TERVOMAA (Sonet)
Karismaattinen Jonna Tervomaa on todellinen löytö. Tai uudelleen tehty löytö...
Artistimme ääni on miellyttävä ja se sopii kokonaistunnelmaan hienosti. Jonna ei kuitenkaan ole mikään puhdasääninen taiturilaulaja vaan hänessä on kosolti inhimillisiäkin piirteitä. Tämä tuo hänet kuulijan lähelle... Taustahuomiona voi mainita myös että varsin nimekkäistä soittajista koottu taustayhtye soittaa eleettömänkin varmasti, mutta koko ajan svengaten.
Albumilla on musiikillisesti monenlaista tavaraa. Suljetun Sydämen modernin 90-luvun rocksoundin ja albumin lopettavan hitaan Etsii -biisin väliin mahtuu niin amerikkalaista collegerokkia, kevyttä grungea kuin melodista slovariakin.
Radio on jo kuuluttanut Jonnan albumilta useitakin raitoja. Näiden tunnetumpien raitojen lisäksi albumin kärkikaartiin kohoavat kevyesti ainakin Miten Mä Voin Tietää ja Etsii. Kiekolla on myös turhaa tavaraa, mainittakoon vaikka Palvomaan Sua ja Väärällä Jalalla, joista ei saa otetta sitten millään.
Kokonaisuutena Jonna Tervomaan debyytti(?) on mallikas suoritus. Jonnasta voi odotella suomalaisen musiikkimaailman kestosuosikkia...
Score: 4 / 6.
SANNA JA LAPSET: Popkerho (Poko)
Poko jatkaa tinkimätöntä linjaansa ja tuo markkinoille uusia suomirockin perinteeseen luottavia yhtyeitä. Ja hyvä niin, sillä muuten olisimme jääneet ilman Sannaa ja hänen lapsiaan.
Levy alkaa komeasti Mallimamma Kalpenee -biisillä joka on miellyttävän irtonainen ja rento esitys poppia. Kappaleen väliosan rankka kitarasoundi tuo mukavan piristeen.
Eikä tahti onneksi hiljene jatkossakaan. Teinipoika Tuijottaa -laulussa on jännää 60-luvun fiilistä. Pyöräretki osoittaa yhtyeen hallitsevan loungen ja alternativen (!) risteyttämisen. Huomenta Kulta kertoo hauskan tarinan svengaavan rytminpäälle. Sinkkuhitti Pieni Murhapolttaja kuulostaa levylläkin tarttuvalta mutta se ei kuitenkaan millään tavalla nouse muiden biisien yläpuolelle. Toista singlejulkaisua, Ole Mulle Tabermann, ei ole otettu edes mukaan. Se ehkä kuvastaa levyn kovaa tasoa...
Sanna on hyvä sekä ilmeikäs laulaja ja hänen lapsensa ovat oppineet instrumenttien käsittelyn jalon taidon. Tuloksena on monipuolinen ja onnistunut keitos. Debyytiksi mallikkaan hallittu kokonaisuus. Muilla suomalaisilla debytoijilla on tekemistä...
Score: 4 / 6.
LIMONADI ELOHOPEA: Laavaa (Poko)
Suomalaisen rockin suurena lupauksena pidetty Limonadi Elohopea on ehtinyt julkaista jo kolmannen albuminsa. Ehkä suuri yleisö pitää bändiä jotenkin vaikeana tapauksena nimen vuoksi, välillä outojenkin sanoitusten vuoksi, en tiedä...
Laavaa on joka tapauksessa hieman epätasainen levy. Kappaleista esimerkiksi nimibiisi, Katkeran Rauhallinen, Matkalla Kaikki Sujuu Hyvin ja Luoti Kielen Alla (eli levyn alkupuoli) ovat taattua Limppari -laatua, jotka iskevät hermoon heti ensikuulemalla.
Ongelmia alkaa kerääntyä viimeistään albumin puolivälin jälkeen. Laulut eivät yksinkertaisesti jaksa olla tarpeeksi kiinnostavia. Esimerkiksi Lahja -biisin idea on hieman hatara; tällaisia on kuultu jo hieman liian paljon.
Yhtyeen omintakeinen soundi, joka muodostuu Tero-Petri Suovasen iskelmällisestä laulusta ja rocksoundeista, on joka tapauksessa Suomen oloissa ainutlaatuinen.
Score: 3 / 6.
DISGRACE: If You´re Looking For Trouble (Metamorphos)
Carcassin musiikkia kuunnellen ja mukaillen 1990-luvun alussa aloittanut turkulainen meteliryhmä Disgrace on urallaan edennyt musiikillisesti melko pitkän polun vaikka säröisiin kitaroihin luotetaan edelleenkin vahvasti.
Metallipaahdon sijasta Disgrace nojaa nykyään enemmän Ruotsiin ja Amerikkaan. Hellacopters ja Backyard Babies mutta toisaalta myös The Stooges, Motörhead sekä Guns ´n Roses (!) saattavat olla nykyisen Disgracen lähisukulaisia. Disgrace ei kuitenkaan hellitä hetkeksikään vaan säröinen mättö kantaa koko albumin mitan...
Kansi, kiekon nimi ja graafinen ulkoasukin viittaavat vahvasti villin lännen kovaan lakiin ja tiettyä eastwoodmaista Hyvät, pahat ja rumat -ehdottomuutta If You´re Looking For Trouble huokuukin.
Soundeihin olisin toivonut paria pykälää hiotumpaa otetta. Okei, munaa pitää ja saa olla mutta senkin uhalla. No okei taas, soundit ovat tällaisenäänkin aivan tyydyttävät eivätkä ne missään nimessä onnistu hetkauttamaan musiikillisten oivallusten ansioita.
Disgrace on nähtävillä myös keikoilla kevään ja kesän aikana sikäli kun ulkomaiden kiertueiltaan ehtivät. Bändi on aina olut lavalla kotonaan joten suosittelen kesän festareiden odottelua Disgracen livesoitannan tahdissa...
Score: 4 / 6.
A.P.SARJANTO: Kova Maa (Parlophone)
A.P. on uusi tuttavuus. Siitä huolimatta mies on saanut taakseen valtakunnan kärkimuusikoita: Tommi Vikstenin (joka myös tuotti albumin), Pekka Gröhnin, Tom Nymanin, Anssi Nykäsen ja jopa J.Karjalaisen.
Sarjannon musiikki on varmasti aikuisen suomalaisen makuun. Melankoliset fiilikset ja akustisvoittoiset melodiakulut vetoavat niin miehiin kuin naisiinkin. Luuserin Laulun sanat ovat taatusti tuttuja useillekin keski-ikäiselle. Nopeatempoisempi ja iloisempi Suurenmoista Jeeves -radiohitti tarjoilee hieman väärän kuvan levyn yleisestä annista.
Onko A.P.Sarjanto tulevaisuuden Gösta Sundqvist? Kypsän debyytin perusteella ainesta vaikuttaisi olevan.
Score: 4 / 6.
J.KARJALAINEN: Laura Häkkisen Silmät (Poko)
Kevät 1998 on ollut Poko Rekordsille hyvää aikaa. Ismo Alankon albumi singahti suoraan Radiomafian listan kärkeen ja J.Karjalaisen odotettu kevätalbumi myi heti kättelyssä yli kultalevyrajan. Platinarajan rikkoontuminen lienee vain ajan kysymys...
J.Karjalaisesta on viime vuosina tullut yhä vahvempi suomalaisten tuntojen tulkki. Miehen laulut ovat lähellä ihmistä joten "tavallinenkin" kansalainen pystyy vaivattomasti samaistumaan Karjalaisen biisien hahmoihin ja tunnelmiin. Esimerkiksi levyn nimikappaleen tarina koskettaa löyhästi satoja suomalaisia jokaisena vuotena. Muutenkin levyn teemat pyörivät ihmeellisen vahvasti veteen vajoamisen ympärillä...
Nimibiisin lisäksi albumilta erottuvat ainakin ensimmäinen single On Kaikki Niinkuin Ennenkin, kokonaisuudessaan hieno Juonitaan Ja Jeesustellaan, melankolinen ja pitkä Rock-N-Roll ja tulevan kesän keikkahitti Pygmit Bailaa (täydellinen festarilaulu!).
Toisaalta muutamasta kappaleesta en saa otetta useammankaan kuuntelun jälkeen. Esimerkiksi Prinssi Kukkapaidassa on ihan OK mutta ei todellakaan sen enempää. Aulaava Anki ei myöskään jaksa käynnistyä toivotulla tavalla.
Uudella albumilla Jukka Karjalainen soittaa jo kovinkin tutuksi tullutta huuliharppuaan entistä enemmän. Se ikäänkuin kiteyttää artistin omanlaisen soundin jota ei muilta kiekoilta löydä. Myös akustinen kitara on vahvasti läsnä laulujen taustamelodioissa. Suomalaisista tunnelmista vajotaan poispäin albumin kahdella viimeisellä raidalla: niissä kuulee kaikuja jopa triphopista ja itämaisista fiiliksistä. Varsinkin Vuokses Sun on Jiiltä terveellinen irtiotto muuhun materiaaliin nähden.
Karjalaisen yhtyettä Electric Saunaa on kehuttu Suomen parhaaksi. En lähde asiasta sen enempää väittelemään mutta huomautettavaa Mouhamadou L.Malang Cissokhon, Pekka Gröhnin, Keimo Hirvosen, Mitja Tuuralan ja Tommi Vikstenin soitosta ei löydä. Ammattilaiset ovat erikseen...
Tiettyä uudistumista jää silti väkisin kaipaamaan...
Score: 3,5 / 6.
PANIC IC: Panic In Community (Sony)
Circus huomasi helsinkiläisen Panic IC:n potentiaalin jo viimesyksyisellä kiertueella sekä myös muilla keikoilla joilla yhtyeen energisyys ja työmoraali olivat huomattavan korkealla tasolla. Myös albumia pohjustaneet singlet lupasivat hyvää.
Sinänsähän on kuitenkin sääli että Suomi tulee aina pari vuotta maailmaa jäljessä. Tällainenkin albumi olisi pitänyt julkaista jo ennen Rage Against The Machinen Evil Empireä. Nyt ollaan auttamatta myöhässä sen suhteen... Silti kukaan ei voi sanoa etteikö Panic IC voisi breikata jopa ulkomailla. Rage-vaikutteet kuuluvat mutta onko se välttämättä huono asia?
Levy on nimittäin pirun ammattitaitoinen kokonaisuus. Mistään ei pysty päättelemään että kyseessä on nuorien kavereiden debyyttialbumi.
Orkesterin vihainen ja räppäävä metalli kuulostaa aidolta eikä suinkaan kompromissien tulokselta. Soundit tulevat bändin paahtoa tehokkaasti. Kitarat ovat hyvin terävät; esimerkiksi Product Of 90´s
-biisin soolosoundi on Suomessa harvinaista herkkua. Onneksi myös rummuista on tehty riittävän ISOT. Ja mikä tärkeintä: rytmi on hallussa eli soitto svengaa loistavasti.
Elevator Music on hissimusiikkia nimellään ja biisi edustaakin levyn rauhallisinta antia. Biisi on kutakuinkin rap/hiphoppia oikeilla bändisoittimilla vedettynä. Sen jälkeen tuleva What About That? ei annakaan enää armoa. Tapporiffi yhdistettynä kuulaaseen bassoon vie mennessään.
Laulaja Simo on myös riittävän vahva tulkitsija ja hänen sanoituksensa osuvat usein oikeaan maalitauluun. Ne kruunaavat alkuvuoden miellyttävimmän yllätyksen.
Kannessa on Parental Guidance - Explicit Lyrics -tarra. Ironiaa vai ulkomaita varten?
Score: 4,5 / 6.
VALTAVA KÄÄPIÖ: Mekano (Sony)
Lappeenranta tuottaa muusikkoja hyvällä tahdilla. Valtavan Kääpiön ohella mm. Pronssinen Pokaali ja Kotiteollisuus saapuvat sulostuttamaan korviamme tuolta itärajan tuntumasta.
Sony pestaa valmiita debytoijia. Panic IC:n ohella Valtava Kääpiö vakuuttaa varmuudellaan ja kokemuksellaan. Harvinaista kyllä, Valtava Kääpiö kuulostaa ensimmäisestä levystä alkaen stadionyhtyeeltä. Soundit ovat loppuun asti viimeistellyt ja kappaleista löytyy jippoja ainakin tuhanteen Popedan biisiin.
Tuottajan ominaisuudessa toiminut Kode 4R:stä on kiistämättä tuonut oman yhtyeensä soundiratkaisuja Valtavan Kääpiön hyödynnettäväksi. Eikä siinä ole mitään vikaa; ei Kääpiöt juurikaan 4R / Neljältä Ruusulta kuulosta, muuten kuin juuri soundiratkaisujen puolesta.
Sinkkunakin julkaistu Kostan toimii albumillakin hienosti tasapainottamassa rankempien kappaleiden seassa. Laulu on parhaita suomalaisia biisejä vähään aikaan. Kappaleessa viehättää myös sen yksinkertaisuus verrattuna muuhun materiaaliin. Melodia -kappale taas on rakennettu erittäin kypsästi; oivaltavat sanat ja musiikki toimivat hienosti yhdessä.
Valtava Kääpiö liikkuu 90-luvun hieman angstisissakin tunnelmissa uskottavasti. Biisimateriaali on kautta levyn riittävän vahvaa jo nyt mutta ennen megakehuja odotan kyllä seuraavaa tuotosta.
Score: 4 / 6.
KAARTAMO KETTUNEN KUUSTONEN (BMG)
Alkulähtökohtahan on mitä herkullisin. Kolme suomalaisuuden tulkkia lähtee tekemään albumia suomalaisesta elämästä. Eihän tämä voi mennä metsään... Hieman ennen J.Karjalaisen uutta julkaisuun tullut kolmen K:n albumi onkin aivan odotetunlaista tavaraa. Ehkäpä nuo silloin tällöin vilahtavat Karjalais-kaiut ovat ainoa yllätyksen tuoja.
Kiekko on hierottu kokoon kahdessa viikossa rauhallisessa huvilassa Persbölessä alkuvuonna 1998. Levy perustuu akustisiin kitaroihin, miesten vahvoihin laulusuorituksiin ja Anssi Nykäsen aina niin valloittavaan rumputyöskentelyyn. Tekemisen rentous kuuluu kappaleista selvästi läpi. Muusikoilla ei ole ollut isompaa hätää; tällainen kiireetön ja jopa huoletonkin fiilis välittyy digitaalissa muodossa jokaiseen levyn omistavaan kotiin.
Jonkin verran mukaan on mahtunut lainauksia tai ehkä vain minulla on fiiliksiä että Minkäs Teet -kappaleesta tulee mieleen Hectorin Lumi Teki Enkelin Eteiseen ja Sunnuntain alku kuulostaa Bon Jovin Dead Or Alivelta...
Käykää tsekkaamassa miehet toukokuisella kiertueella joka ulottuu aika hyvin joka puolelle Suomea!
Score: 4 / 6.
PELLE MILJOONA & ROCKERS: Kolmen Tuulen Pesä (Pyramid)
Pelle & Co. ei edelleenkään hellitä. Tietyin väliajoin saamme kuunneltavaksi miehen uusimman hengentuotteen joka on useimmiten ideoitu Pellen ulkomaan matkoilla. Silti tietty suomalaisuus on aina ollut vahvasti läsnä miehemme tekemisissä.
Ja tämän albumin perusteella Pellen paikka suomalaisella rockkartalla on edelleen oikeutettu. Avaus Myrskytuuli Jane on mainion kertosäkeen omaava kappale joka paljastaa levyn perusfiiliksen: kaihoisat ja surumielisetkin fiilikset puskevat tuon tuosta pintaan. Tällaiset tunnelmat sopivat albumille hyvin sillä Pelle Miljoona todellakin osaa fiilistelyn!
Neljän Tuulen Pesä on seuraava huomattavan tarttuva laulu. Pelle tunnelmoi taas hienosti ja Rockers todistaa osaavansa soittaa myös tunteikkaasti. Mä Vedin Vaan on peruskamaa mutta onnistuu silti kummasti tarttumaan korvien väliin.
Särönä levyllä ovat Tumppi Varosen Outziisus sekä Pellen ja Tatu Mannbergin Bailaamaan joiden tökeröt sanat eivät toimi ollenkaan useammankaan kuuntelun jälkeen. Se on harmi sillä fiilikset laskevat mutta onneksi loppuosa levystä on omiaan nostamaan niitä takaisin ylöspäin.
Score: 3 / 6.