Vierivä täi ei sammaloidu.
Teksti: Mikko Keinonen
|
|
Hollantilaisbändi Nits on käynyt Suomessa jo niin monta kertaa, ettei se edes muista enää itsekään konserttien lukumäärää. Lähes jokaisella Suomen-vierailullaan Nits on muistanut käydä myös Tampereella - ja jokaisella Tampereen-keikalla on joku, joka muistaa mainita nähneensä Nitsin Yo-talolla 1983. Silloin sitä ei tuntenut kukaan.ircus keskusteli laulaja - biisintekijä Finn Anderssonin kanssa.
|
|
"Meillä on hyvin vahva suhde Tampereeseen. Kun tulimme ensimmäistä kertaa Suomeen, ensimmäinen keikkamme oli Turussa. Turku ei tehnyt meihin mitään vaikutusta,
mutta Tampereeseen ihastuimme heti", kertoo Nitsin rumpali Rob Kloet.
"Yo-talon keikasta jäi mieleen, että silloin ei saanut juoda kaljaa lavalla. Se
oli outoa, koska Hollannissa ei voinut olla oikea bändi, jos ei juonut kaljaa",
naureskelee Nitsin laulaja-lauluntekijä Henk Hofstede.
|
|
Hofstede kertoo, että hänestä on mukava palata tuttuihin paikkoihin soittamaan,
koska silloin näkee vuosien varrella tapahtuvan muutoksen.
"Minulla on Tampereellakin tietty reitti, jota aina kävelen. Esimerkiksi Hämeenkatu on muuttunut hyvin vähän viidentoista vuoden aikana. Toisaalta tutuista paikoista läytää aina jotain uutta. Esimerkiksi tänä aamuna kulkiessani kirkon ohi kirkon portailla oli valkotakkinen mies, joka näytti ihan Jeesukselta. Erityisen vaikuttavaa oli huomata, kuinka tehtaiden savut nousivat kirkon tornien takaa. Siinä oli jotain tavattoman katolista, kuin aineellistunut henki, joka nousee taivaaseen."
|
|
Liikettä vailla päämäärää
Nits viettää huomattavan osan ajastaan kiertueilla, ja se kuuluu myäs Henk Hofsteden sanoituksissa. Hyvin monessa laulussa matkustetaan junalla, laivalla, lentokoneella, autolla tai pyörällä. Myös musiikin sovituksessa Nits on matkinut monia kulkuneuvoja, kuten venettä, junaa ja laivan koneistoa.
|
|
"Kulkuneuvojen matkimisessa on jotain lapsenomaista. Lapset matkivat ääniä, ennen kuin oppivat puhumaan. Se on heidän tapansa kommunikoida."
Monien tarinoiden ympäristänä on rautatieasema.
"Käyn yleensä kaikissa kaupungeissa katsomassa rautatieasemaa. Se on hyvin itsenäinen osa kaupunkia, koska se on paikka, jonka kautta lähdetään pois."
|
|
Lähteminen, matkallaolo ja liike ovat tärkeitä elementtejä koko Nitsin filosofiassa. Liikkeen voima tuli selvästi esille videoissa, joita pyäri Nitsin keikalla bändin taustalla. Yksi vaikuttavimmista oli pätkä, joka oli kuvattu sveitsiläinen kuvanveistäjän rakentamasta koneesta. Kone teki samanaikaisesti monensuuntaisia ja -mallisia liikkeitä ja koko monimutkaisia toimintoja, ja kokonaisuudella näytti olevan selkeä tuottava tarkoitus. Lopulta kuitenkin kävi selväksi, että koko koneen toimintaperiaate on, ettei tärkeintä ole päämäärä, vaan liike.
|
|
"Se on hyvä filosofia koko elämässä. Jos tekee vaikka viisitoista vuotta musiikkia, tärkeintä ei ole, mitä tuona aikana saavuttaa,vaan nuo viisitoista vuotta. Jos koko ajan hakee vain tiettyä päämäärää, huomaa jossain vaiheessa, että on saavuttanut sen eikä se itse asiassa tunnu miltään."
|
|
Kamera mukana joka paikassa
Nitsin uusimman levyn nimi on Alankomaat. Suomi on muutenkin vahvasti esillä Nitsin keikkaohjelmistossa, sillä konserttien taustalla pyörinyt multivideoesitys koostui enimmäkseen Suomessa kuvatuista pätkistä. Videot on kuvannut Henk Hofstede itse.
|
|
Myös Tampereen keikan yhteydessä Henk kuvasi uutta materiaalia. Ennen lähtöään Tampereelta koko poppoo raahautui Rauhaniemeen ja lähti kuvaamaan jäälle. Henkin kuvausmetodi oli hyvin pelkistetty: hän pystytti kameran jalustalle jäälle ja lähti pomppimaan ja juoksentelemaan kameran eteen. Ilonpitoa riitti pitkään, kunnes keikkajärjestäjä Tapio Korjus lopetti leikin ja patisti bändin Turkuun.
|
|
|