Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Ty�kalut

KAIVAUSKERTOMUS 1994


4. MENETELM�T

 

4.1. Mittaukset ja paalutus
4.2. Kaivamis- ja purkamistekniikka
4.3. Dokumnetointi
4.4. L�yd�t ja n�ytteet

 

4.1. Mittaukset ja paalutus

Peltoalueen l�nsi- ja luoteisosissa (»yl�pellolla») tehty� koekuopitusta varten paalutettiin koordinaatisto 10 metrin v�lein. Koordinaatiston x-akseli on pohjois-etel�-suuntainen, vastaavasti y-akseli it�-l�nsi-suuntainen. Pohjoissuunta m��ritettiin kompassilla. Linjasta y = 370 koordinaatistoa jatkettiin vaaituskoneen, kulmaprisman sek� mittojen avulla »alapellolle» - eli peltoalueen it�isimp��n pohjukkaan. My�skin t�ll� alueella koordinaatistoa paalutettiin 10 metrin v�lein koekuoppia varten. Tasokaivausalue, joka paalutettiin 2 metrin v�lein, on samassa koordinaatistossa koekuoppakoordinaatiston kanssa. Koekuoppakoordinaatiston origo on 100/300, tasokaivausalueen 97/502. Esity�vaiheessa alapellolle kaivettiin muutamia koekuoppia sattumanvaraisesti, ilman koordinaatistoa. My�hemmin ne mitattiin paikalleen ja merkittiin koekuoppakarttaan.

Alueelle j�tettiin muutamia puupaaluja merkeiksi jatkokaivauksia ajatellen. Ne ovat pisteiss� 160/330, 200/330, 120/370, 160/370, 100/470, 120/470, tasokaivausalueen reunoille j�tettiin puupaalut koordinaatteihin 97/502, 100/502, 97/513, 100/513 ja 109/513 (yleiskartta). Lis�ksi koko tasokaivausalueen 2 × 2 m:n koordinaatisto merkittiin ennen alueen peitt�mist�.

Koordinaatiston kiinnitys tehtiin bussolilla l�hell� olevien talojen nurkkiin (kartta 2) seuraavasti:

Koordinaatti Aste Nurkan numero
120/370 295,5° 1
120/370 22° 2
120/440 350° 3
120/440 178,5° 5
150/460 322,5° 3
150/460 179° 4
100/470 334° 3
100/470 195° 4

Tasokaivauksen korkeuskiintopiste siirrettiin l�heiseen kalliopaljastumaan pultatusta kiintopisteest� 1064 (10,40 m mpy - N60-j�rjestelm�ss�). Kaivauksen korkeuskiintopiste siirrettiin kaivaukselta katsoen l�himp��n, Knuutinkadun varressa olevaan katulampun jalustaan, johon se merkittiin valkoisella maalilla. Siirtomatka oli niin lyhyt, ett� tarvittiin vain yksi koneen asema. Lampun jalustan korkeus on 7,07 m mpy. Kaivauksen kaikki korkeudet laskettiin absoluuttisiksi jo kent�ll�, eik� kiinte�� koneen paikkaa k�ytetty.

 

4.2. Kaivamis- ja purkamistekniikka

Peltokerros poistettiin lapioimalla, maa seulottiin. Ensimm�isest� kerroksesta alasp�in kaivaus suoritettiin lastoilla. Maata ei seulottu systemaattisesti. Pyrkimyksen� oli kaivaa ns. luonnollisia kerroksia, mik� k�yt�nn�ss� oli kuitenkin melko vaikeaa. Vaikeus johtui osittain siit�, ett� maan kuivuttua oli vaikeaa erottaa erilaisia hyvinkin ohuita kerroksia toisistaan. Toisaalta aina ei ollut havaittavissa selkeit� kerroksia - eriv�riset maal�isk�t sekoittuivat toisiinsa ��rimm�isen vaikeatulkintaisesti. Mullin asuinpaikan kaltaisessa kohteessa tiukan puhdasoppinen luonnollisten kerrosten noudattaminen vaatisi my�s hyvin paljon aikaa sek� kokeneet kaivajat. K�yt�nn�ss� kaivaus suoritettiin sekatekniikalla - osittain kaivettiin luonnollisina ja osittain teknisin� kerroksina. P��asiassa kaivettujen kerrosten paksuus riippui maaper�ss� tapahtuneista muutoksista. Kartoitus haluttiin kuitenkin tehd� tasoissa, eik� v�rj�ymi� kaivettu kuopille. Kerrokset numeroitiin ja dokumentoitiin teknisesti, eik� ns. Harrisin matriisia k�ytetty.

Historiallisen ajan kivijalan keskelt� maata poistettiin lapioimalla niin kauan, kun maa n�ytti sekoittuneelta.

 

4.3. Dokumentointi

Kaivaushavainnot dokumentoitiin piirt�m�ll� ja valokuvaamalla - lis�ksi tehtiin muistiinpanoja. Kartat piirrettiin tasoista mittakaavassa 1:20, paikoitellen kartoitettiin v�litasoja. Lis�ksi piirrettiin profiilikarttoja. Kaivauksella otettiin mustavalko- sek� diapositiivikuvia. Kuvauskorokkeena k�ytettiin tavallisia A-tikkaita, varsinaisia tornikuvia ei otettu.

Valokuvista ja kaivauskartoista todettakoon, etteiv�t ne t�ysin vastaa toisiaan. Jotkin ilmi�t erottuvat valokuvissa monimutkaisempina ja selvempin� kuin karttoihin on piirretty. Samoin jotkin v�rj�ym�t n�kyv�t valokuvissa tummempina kuin kartoissa. T�h�n on toisaalta syyn� se, ett� karttoja piirrett�ess� on jouduttu pakostikin selvyyden vuoksi yksinkertaistamaan hyvinkin monimutkaisia ilmi�it�. Kaikkia eriv�risi� ja erilaisia maa-alueita ja v�rj�ymi� ei ole voitu esitt�� omilla karttamerkeill��n. Toisaalta tavaton kuivuus haittasi my�s dokumentointia. Valokuvat on p��s��nt�isesti otettu aikaisin aamulla, jolloin maa oli hieman kostea eik� aurinko viel� paistanut kaivausalueelle. Karttojen piirt�minen taas tapahtui my�hemmin p�iv�ll�, jolloin v�h�inen kosteus oli ehtinyt haihtua ja kirkas auringonpaiste aiheutti omat ongelmansa. Maan kuivuttua v�rj�ym�t eiv�t en�� n�kyneet samanlaisina kuin aamulla, jolloin alue oli valokuvattu. Em. syist� tasot tullaan jatkossa kuvailemaan my�s sanallisesti siit� huolimatta, ett� ilmi�t on esitetty tasokartoissa. Tasot kuvaillaan sellaisina, kuin ne n�kyv�t valokuvissa.

Kaivauskertomuksen ja karttojen maalajinimityksist�:

tumma savi: tummaksi (tummanruskeaa, harmaanruskeaa, punertavanruskeaa) v�rj��ntynytt� hyvin savipitoista maata (ei »puhdas» savi)

vaalea savi: vaaleaa, puhdasta savea, johon ei juuri ole sekoittunut muita maalajeja

vaaleanruskea savi: edellist� tummempaa maata, kuitenkin selv�sti savea

humuksen ja hiekan sekainen savi: sekoittunutta, kuohkeaa savipitoista maata

vahva likamaa: hyvin tummaa, l�hes mustaa, hiili- ja nokipitoista maata

likamaa: keskiruskeaa tai vaaleanruskeaa maata - v�rilt��n l�hell� tummaa savea, ei kuitenkaan niin savista; voi olla pieni� eriv�risi� l�iski�, joita kaikkia ei ole piirretty

heikko likamaa: edellist� vaaleampaa, jopa valkoista maata; voi olla pieni� eriv�risi� l�iski�, joita kaikkia ei ole piirretty

»likainen maa»: selv�sti v�rj��ntynytt� maata, l�yt�j� (ihmisen toiminta?)

vaaleanruskea hiekka: vaaleanruskeaa, hyvin ohutta hiekkaa, jopa siltti�; v�ri voi olla punertava tai kellert�v�

vaalea tuhkamainen hiekka: aivan valkoista tai vaaleanharmaata puuterimaista tai laastimaista ohutta maata, siltti�

tummanruskea hiekka: ruskeaa keskikarkeaa hiekkaa

harmaanruskea karkea hiekka: hyvin karkeaa hiekkaa, joukossa voi olla soraakin.

 

4.4. L�yd�t ja n�ytteet

Massal�yd�t otettiin p��asiassa talteen 1 × 1 m:n ruuduissa. L�yt�keskittymille sek� esinel�yd�ille pyrittiin ottamaan tarkat koordinaatit. Tosin muutamia sellaisia esineenkatkelmia, joille olisi pit�nyt mitata koordinaatit, l�ytyi kaivajien j�ljilt� massapusseista.

L�yd�t on luetteloitu kerroksittain. Kerroksen sis�ll� l�yd�t on jaoteltu materiaaleittain seuraavasti:

  1. metalliesineet (pronssi, rauta, rahat)
  2. liitupiiput
  3. lasimassahelmet
  4. kiviesineet
  5. keramiikka (esihistoriallinen, historiallinen)
  6. savikiekot
  7. palanut savi
  8. kuona
  9. luuesneet
  10. palanut luu
  11. palamaton luu.

Materiaaleittain ryhmitellyt l�yd�t on lopuksi luetteloitu ruuduttain. Historiallisen ajan kivijalkaan liittyv�t l�yd�t, koekuoppal�yd�t sek� profiilien puhdistuksessa tulleet l�yd�t on luetteloitu omina ryhmin��n l�yt�luettelon loppuun. Luettelo on tehty tietokannaksi SOAR-ohjelmalla. Luettelo on tallenettu ASCII-muodossa levykkeelle, joka on arkistoitu Turun yliopiston arkeologian oppiaineen topografiseen arkistoon. Metallil�yt�j� ja palamatonta luuta lukuun ottamatta l�yd�t on pesty kevyesti pehme�ll� siveltimell�.

Resenteist� l�yd�ist� lasia, posliinia sek� uudehkoja rautanauloja ei taltioitu. Peltokerroksen l�yt�jen kohdalla oltiin melko kriittisi�: ep�m��r�isi� rautaesineit� ja -paloja sek� lasitettua keramiikkaa taltioitiin vain n�ytteenomaisesti. Palamatonta luuta ei peltokerroksesta tai muuten sekoittuneilta alueilta otettu talteen. Joitakin selv�sti resenttej� l�yt�j� (esim. rahat TYA 619: 36-39, punnus 33, napit 33-35) luetteloitiin alueen k�ytt�historian kuvaamiseksi.

P��osa l�yt�aineistosta on savea - muodossa tai toisessa. Ongelmallisia ovat erilaiset palaneen saven palaset. Palat jakaantuvat nelj��n ryhm��n: savitiiviste, savikiekkojen katkelmat, kuonaantunut savi sek� pelkk� palanut savi. Jos kaikki palat olisi luetteloitu vain nimikkeell� »palanut savi», paljon informaatiota olisi kadotettu. Toisaalta palojen ryhmittely ei ole yksiselitteist�. K�yt�nn�ss� meneteltiin seuraavasti: ryhmittelyn teki yksi henkil� (Taina Pietik�inen) oman subjektiivisen n�kemyksens� mukaan noudattaen tiettyj� perusperiaatteita. Savitiivisteeksi on laskettu kaikki kolmiomaiset tai s�rmikk��t palat, joiden muodon uskotaan syntyneen painautumisesta puurakenteiden v�leihin, tai palat, joissa on selvi� oksa-, puunsyy- tai kasvipainanteita. Savitiivistepaloja ei kuitenkaan eroteltu omiksi alanumeroikseen, vaan ne on luetteloitu palaneeksi saveksi. (Esim. TYA 619: 115, palanutta savea 16 kpl, joista ainakin 9 palaa savitiivistett�.)

Savikiekkojen katkelmiksi on laskettu sellaiset palat, joissa on n�kyviss� osa keskusreik��, kiekon kaarta tai sile�� (kuperaa) pintaa. Sellaisia paloja, joissa em. kriteerej� ei ollut havaittavissa verrattiin »varmoihin» savikiekkoihin. Kun palojen v�ri ja massa(usein hyvin kova ja tiivis) olivat samanlaiset kuin ehjemmiss� kiekoissa, ryhmiteltiin t�llaiset palat savikiekkoihin. Kiekon sis�lt� lohjenneet palat ovat usein hyvin ter�v�reunaisia ja litte�hk�j� muodoltaan. Kaikki ep�selv�t palat on luetteloitu palaneeksi saveksi. Osa palaneesta savesta on kuonaantunutta. Jos pala oli osittain kuonaantunut ja siit� n�ki, ett� se todella oli savea, se laskettiin palaneeseen saveen. Jos taas pala oli kokonaan tunnistamattomaksi kuonaantunut, se luetteloitiin kuonaksi. Kuonaa ei ole tarkemmin analysoitu eik� lajiteltu.

Kaivauksella otettiin maa-, fosfaatti- sek� C14-n�ytteit�, joista on erillinen lista (luku 8.2). Fosfaattin�ytteet testattiin spot-testill� (liite 4). Maan�ytteist� l�ytyneist� jyvist� kolme on l�hetetty radiohiiliajoitukseen tammikuussa 1995.

 

Takaisin sis�llysluetteloon.
Seuraavaan lukuun 5, Havainnot.


Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Ty�kalut