Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Ty�kalut
4. MENETELM�T
4.1. Mittaukset ja paalutus
4.2. Kaivamis- ja purkamistekniikka
4.3. Dokumnetointi
4.4. L�yd�t ja n�ytteet
Peltoalueen l�nsi- ja luoteisosissa (»yl�pellolla») tehty� koekuopitusta varten paalutettiin koordinaatisto 10 metrin v�lein. Koordinaatiston x-akseli on pohjois-etel�-suuntainen, vastaavasti y-akseli it�-l�nsi-suuntainen. Pohjoissuunta m��ritettiin kompassilla. Linjasta y = 370 koordinaatistoa jatkettiin vaaituskoneen, kulmaprisman sek� mittojen avulla »alapellolle» - eli peltoalueen it�isimp��n pohjukkaan. My�skin t�ll� alueella koordinaatistoa paalutettiin 10 metrin v�lein koekuoppia varten. Tasokaivausalue, joka paalutettiin 2 metrin v�lein, on samassa koordinaatistossa koekuoppakoordinaatiston kanssa. Koekuoppakoordinaatiston origo on 100/300, tasokaivausalueen 97/502. Esity�vaiheessa alapellolle kaivettiin muutamia koekuoppia sattumanvaraisesti, ilman koordinaatistoa. My�hemmin ne mitattiin paikalleen ja merkittiin koekuoppakarttaan.
Alueelle j�tettiin muutamia puupaaluja merkeiksi jatkokaivauksia ajatellen. Ne ovat pisteiss� 160/330, 200/330, 120/370, 160/370, 100/470, 120/470, tasokaivausalueen reunoille j�tettiin puupaalut koordinaatteihin 97/502, 100/502, 97/513, 100/513 ja 109/513 (yleiskartta). Lis�ksi koko tasokaivausalueen 2 × 2 m:n koordinaatisto merkittiin ennen alueen peitt�mist�.
Koordinaatiston kiinnitys tehtiin bussolilla l�hell� olevien talojen nurkkiin (kartta 2) seuraavasti:
Koordinaatti | Aste | Nurkan numero |
120/370 | 295,5° | 1 |
120/370 | 22° | 2 |
120/440 | 350° | 3 |
120/440 | 178,5° | 5 |
150/460 | 322,5° | 3 |
150/460 | 179° | 4 |
100/470 | 334° | 3 |
100/470 | 195° | 4 |
Tasokaivauksen korkeuskiintopiste siirrettiin l�heiseen kalliopaljastumaan pultatusta kiintopisteest� 1064 (10,40 m mpy - N60-j�rjestelm�ss�). Kaivauksen korkeuskiintopiste siirrettiin kaivaukselta katsoen l�himp��n, Knuutinkadun varressa olevaan katulampun jalustaan, johon se merkittiin valkoisella maalilla. Siirtomatka oli niin lyhyt, ett� tarvittiin vain yksi koneen asema. Lampun jalustan korkeus on 7,07 m mpy. Kaivauksen kaikki korkeudet laskettiin absoluuttisiksi jo kent�ll�, eik� kiinte�� koneen paikkaa k�ytetty.
4.2. Kaivamis- ja purkamistekniikka
Peltokerros poistettiin lapioimalla, maa seulottiin. Ensimm�isest� kerroksesta alasp�in kaivaus suoritettiin lastoilla. Maata ei seulottu systemaattisesti. Pyrkimyksen� oli kaivaa ns. luonnollisia kerroksia, mik� k�yt�nn�ss� oli kuitenkin melko vaikeaa. Vaikeus johtui osittain siit�, ett� maan kuivuttua oli vaikeaa erottaa erilaisia hyvinkin ohuita kerroksia toisistaan. Toisaalta aina ei ollut havaittavissa selkeit� kerroksia - eriv�riset maal�isk�t sekoittuivat toisiinsa ��rimm�isen vaikeatulkintaisesti. Mullin asuinpaikan kaltaisessa kohteessa tiukan puhdasoppinen luonnollisten kerrosten noudattaminen vaatisi my�s hyvin paljon aikaa sek� kokeneet kaivajat. K�yt�nn�ss� kaivaus suoritettiin sekatekniikalla - osittain kaivettiin luonnollisina ja osittain teknisin� kerroksina. P��asiassa kaivettujen kerrosten paksuus riippui maaper�ss� tapahtuneista muutoksista. Kartoitus haluttiin kuitenkin tehd� tasoissa, eik� v�rj�ymi� kaivettu kuopille. Kerrokset numeroitiin ja dokumentoitiin teknisesti, eik� ns. Harrisin matriisia k�ytetty.
Historiallisen ajan kivijalan keskelt� maata poistettiin lapioimalla niin kauan, kun maa n�ytti sekoittuneelta.
Kaivaushavainnot dokumentoitiin piirt�m�ll� ja valokuvaamalla - lis�ksi tehtiin muistiinpanoja. Kartat piirrettiin tasoista mittakaavassa 1:20, paikoitellen kartoitettiin v�litasoja. Lis�ksi piirrettiin profiilikarttoja. Kaivauksella otettiin mustavalko- sek� diapositiivikuvia. Kuvauskorokkeena k�ytettiin tavallisia A-tikkaita, varsinaisia tornikuvia ei otettu.
Valokuvista ja kaivauskartoista todettakoon, etteiv�t ne t�ysin vastaa toisiaan. Jotkin ilmi�t erottuvat valokuvissa monimutkaisempina ja selvempin� kuin karttoihin on piirretty. Samoin jotkin v�rj�ym�t n�kyv�t valokuvissa tummempina kuin kartoissa. T�h�n on toisaalta syyn� se, ett� karttoja piirrett�ess� on jouduttu pakostikin selvyyden vuoksi yksinkertaistamaan hyvinkin monimutkaisia ilmi�it�. Kaikkia eriv�risi� ja erilaisia maa-alueita ja v�rj�ymi� ei ole voitu esitt�� omilla karttamerkeill��n. Toisaalta tavaton kuivuus haittasi my�s dokumentointia. Valokuvat on p��s��nt�isesti otettu aikaisin aamulla, jolloin maa oli hieman kostea eik� aurinko viel� paistanut kaivausalueelle. Karttojen piirt�minen taas tapahtui my�hemmin p�iv�ll�, jolloin v�h�inen kosteus oli ehtinyt haihtua ja kirkas auringonpaiste aiheutti omat ongelmansa. Maan kuivuttua v�rj�ym�t eiv�t en�� n�kyneet samanlaisina kuin aamulla, jolloin alue oli valokuvattu. Em. syist� tasot tullaan jatkossa kuvailemaan my�s sanallisesti siit� huolimatta, ett� ilmi�t on esitetty tasokartoissa. Tasot kuvaillaan sellaisina, kuin ne n�kyv�t valokuvissa.
Kaivauskertomuksen ja karttojen maalajinimityksist�:
tumma savi: tummaksi (tummanruskeaa, harmaanruskeaa, punertavanruskeaa) v�rj��ntynytt� hyvin savipitoista maata (ei »puhdas» savi)
vaalea savi: vaaleaa, puhdasta savea, johon ei juuri ole sekoittunut muita maalajeja
vaaleanruskea savi: edellist� tummempaa maata, kuitenkin selv�sti savea
humuksen ja hiekan sekainen savi: sekoittunutta, kuohkeaa savipitoista maata
vahva likamaa: hyvin tummaa, l�hes mustaa, hiili- ja nokipitoista maata
likamaa: keskiruskeaa tai vaaleanruskeaa maata - v�rilt��n l�hell� tummaa savea, ei kuitenkaan niin savista; voi olla pieni� eriv�risi� l�iski�, joita kaikkia ei ole piirretty
heikko likamaa: edellist� vaaleampaa, jopa valkoista maata; voi olla pieni� eriv�risi� l�iski�, joita kaikkia ei ole piirretty
»likainen maa»: selv�sti v�rj��ntynytt� maata, l�yt�j� (ihmisen toiminta?)
vaaleanruskea hiekka: vaaleanruskeaa, hyvin ohutta hiekkaa, jopa siltti�; v�ri voi olla punertava tai kellert�v�
vaalea tuhkamainen hiekka: aivan valkoista tai vaaleanharmaata puuterimaista tai laastimaista ohutta maata, siltti�
tummanruskea hiekka: ruskeaa keskikarkeaa hiekkaa
harmaanruskea karkea hiekka: hyvin karkeaa hiekkaa, joukossa voi olla soraakin.
Massal�yd�t otettiin p��asiassa talteen 1 × 1 m:n ruuduissa. L�yt�keskittymille sek� esinel�yd�ille pyrittiin ottamaan tarkat koordinaatit. Tosin muutamia sellaisia esineenkatkelmia, joille olisi pit�nyt mitata koordinaatit, l�ytyi kaivajien j�ljilt� massapusseista.
L�yd�t on luetteloitu kerroksittain. Kerroksen sis�ll� l�yd�t on jaoteltu materiaaleittain seuraavasti:
Materiaaleittain ryhmitellyt l�yd�t on lopuksi luetteloitu ruuduttain. Historiallisen ajan kivijalkaan liittyv�t l�yd�t, koekuoppal�yd�t sek� profiilien puhdistuksessa tulleet l�yd�t on luetteloitu omina ryhmin��n l�yt�luettelon loppuun. Luettelo on tehty tietokannaksi SOAR-ohjelmalla. Luettelo on tallenettu ASCII-muodossa levykkeelle, joka on arkistoitu Turun yliopiston arkeologian oppiaineen topografiseen arkistoon. Metallil�yt�j� ja palamatonta luuta lukuun ottamatta l�yd�t on pesty kevyesti pehme�ll� siveltimell�.
Resenteist� l�yd�ist� lasia, posliinia sek� uudehkoja rautanauloja ei taltioitu. Peltokerroksen l�yt�jen kohdalla oltiin melko kriittisi�: ep�m��r�isi� rautaesineit� ja -paloja sek� lasitettua keramiikkaa taltioitiin vain n�ytteenomaisesti. Palamatonta luuta ei peltokerroksesta tai muuten sekoittuneilta alueilta otettu talteen. Joitakin selv�sti resenttej� l�yt�j� (esim. rahat TYA 619: 36-39, punnus 33, napit 33-35) luetteloitiin alueen k�ytt�historian kuvaamiseksi.
P��osa l�yt�aineistosta on savea - muodossa tai toisessa. Ongelmallisia ovat erilaiset palaneen saven palaset. Palat jakaantuvat nelj��n ryhm��n: savitiiviste, savikiekkojen katkelmat, kuonaantunut savi sek� pelkk� palanut savi. Jos kaikki palat olisi luetteloitu vain nimikkeell� »palanut savi», paljon informaatiota olisi kadotettu. Toisaalta palojen ryhmittely ei ole yksiselitteist�. K�yt�nn�ss� meneteltiin seuraavasti: ryhmittelyn teki yksi henkil� (Taina Pietik�inen) oman subjektiivisen n�kemyksens� mukaan noudattaen tiettyj� perusperiaatteita. Savitiivisteeksi on laskettu kaikki kolmiomaiset tai s�rmikk��t palat, joiden muodon uskotaan syntyneen painautumisesta puurakenteiden v�leihin, tai palat, joissa on selvi� oksa-, puunsyy- tai kasvipainanteita. Savitiivistepaloja ei kuitenkaan eroteltu omiksi alanumeroikseen, vaan ne on luetteloitu palaneeksi saveksi. (Esim. TYA 619: 115, palanutta savea 16 kpl, joista ainakin 9 palaa savitiivistett�.)
Savikiekkojen katkelmiksi on laskettu sellaiset palat, joissa on n�kyviss� osa keskusreik��, kiekon kaarta tai sile�� (kuperaa) pintaa. Sellaisia paloja, joissa em. kriteerej� ei ollut havaittavissa verrattiin »varmoihin» savikiekkoihin. Kun palojen v�ri ja massa(usein hyvin kova ja tiivis) olivat samanlaiset kuin ehjemmiss� kiekoissa, ryhmiteltiin t�llaiset palat savikiekkoihin. Kiekon sis�lt� lohjenneet palat ovat usein hyvin ter�v�reunaisia ja litte�hk�j� muodoltaan. Kaikki ep�selv�t palat on luetteloitu palaneeksi saveksi. Osa palaneesta savesta on kuonaantunutta. Jos pala oli osittain kuonaantunut ja siit� n�ki, ett� se todella oli savea, se laskettiin palaneeseen saveen. Jos taas pala oli kokonaan tunnistamattomaksi kuonaantunut, se luetteloitiin kuonaksi. Kuonaa ei ole tarkemmin analysoitu eik� lajiteltu.
Kaivauksella otettiin maa-, fosfaatti- sek� C14-n�ytteit�, joista on erillinen lista (luku 8.2). Fosfaattin�ytteet testattiin spot-testill� (liite 4). Maan�ytteist� l�ytyneist� jyvist� kolme on l�hetetty radiohiiliajoitukseen tammikuussa 1995.
Takaisin sis�llysluetteloon.
Seuraavaan lukuun 5, Havainnot.