KAIVAUSKERTOMUS 1996Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut
KAIVAUSKERTOMUS 1996
Raision Ihalan Mullin eduspelloksi kutsutun rautakauden loppuun ja/tai varhaiskeskiajalle ajoittuvan asuinpaikan tutkimuskaivaukset aloitettiin kesällä 1994 ja niitä jatkettiin 1995.
Vuonna 1995 peltokerrosta poistettiin niin laajasti, että asuinpaikan rajat saatiin näkyviin. Lisäksi avatut uudet alueet saatiin kaivettua samaan tasoon vuoden 1994 kaivausalueen kanssa. Kaivaus jäi vaiheeseen, jossa sekoittumattomia kerroksia ja rakenteita oli tullut esiin, mutta rakenteita ei juurikaan ollut ehditty purkaa. Kesän 1996 kaivauksen tavoitteena oli koko avatun alueen loppuun tutkiminen.
Muinaisjäännöksen monimutkaisen rakenteen vuoksi 1995 kaivauksessa pyrittiin mahdollisimman tarkkaan dokumentaatioon. Vuoden 1996 kaivausta jatkettiin samalla kaivaus- ja dokumentaatiotekniikalla, pyrkimyksenä menetelmän kehittäminen ongelmallisiksi osoittautuneissa kohdissa.
1.2. Kaivauksen henkilöstö ja työnjako
Kaivausalueen jakamista ala-alueisiin oli kokeiltu jo vuoden 1995 kaivauksessa. Tuolloin ongelmia aiheutti se, että aluevastaavat (arkeologit) vaihtuivat kesken kaivauksen ja syntyi informaatiokatkoksia. Alueen kaivaminen pieninä osa-alueina vaikutti kuitenkin sinänsä järkevältä. Vuoden 1996 kaivauksessa pyrittiin siihen, ettei aluevastaava vaihtuisi kesken kaivauksen. Muutamilla ala-alueilla tästä periaatteesta jouduttiin tinkimään.
Käytännössä alue jaettiin kuuden arkeologin kesken vastuualueisiin. Kullakin ala-alueella työskenteli lisäksi kaksi kaivajaa. Kukin arkeologi vastasi alueensa työnjohdosta sekä dokumentoinnista (täytti lomakkeet ja piirsi kartat). Kesä- ja heinäkuussa kaivajina työskenteli 10 koululaista kuukauden kerrallaan. Työllistämisvaroilla palkattiin kaksi kaivajaa koko kenttätyöjaksoksi, koululaisten lopetettua palkattiin kaksi kaivajaa lisää.
Ala-alueet (ks. kartta 2) ja niistä vastanneet arkeologit:
Kaivausjohtaja Taina Pietikäisellä ei ollut omaa ala-aluetta, koska vuonna 1995 oli osoittautunut, ettei kaivausjohtajalla erilaisten juoksevien töiden ohessa ollut aikaa keskittyä vastuualueeseensa. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että kaivausjohtaja keskittyi ilmiöiden havainnointiin koko kaivausalueen laajuisesti.
Jälkitöissä kaivausjohtaja vastasi löytöjen lajittelusta ja luokittelusta, valokuvien ja näytteiden luetteloinnista sekä kaivauskertomuksen kokoamisesta ja johdantolukujen kirjoittamisesta. Piirtäjä Seija Kaunonen piirsi kartat puhtaiksi. Arkeologian harrastaja Anneli Keränen tallensi löydöt tietokoneelle. Kukin ala-alueesta vastannut arkeologi laati kaivauskertomuksen ja karttaluettelon alueeltaan.
Kaivauksen kenttätyöjakso kesti 22 viikkoa (3. 6.-31. 10. 1996), kaivausalueen pinta-ala oli n. 250 m². Kulttuurikerroksen paksuus alueella vaihteli (peltokerroksen poistamisen jälkeen) länsireunan muutamasta senttimetristä itäreunan reiluun puoleen metriin (ks. kartat 15/1994, 2/1995 ja 186/1996). Kaivauksessa dokumentoitiin runsaat 2000 yksikköä ja löytöjä otettiin talteen 236 kg. Kenttätöitä arkeologinen henkilökunta teki 32 ja kaivajat (ei-arkeologeja) 34 miestyökuukautta.
Osa työntekijöiden palkoista maksettiin työllistämisvaroista, osa arkeologeista työskenteli Turun yliopiston arkeologian oppiaineen maksamalla stipendillä. Raision kaupunki maksoi koululaisten palkat sekä varasi kaivauksen juokseviin kustannuksiin 60 000 mk. Suurin yksittäinen menoerä oli sääsuojan vuokra (21 000 mk).
Stratigrafisesta kaivaustavasta oli saatu Mullin asuinpaikan kaivauksessa vuonna 1995 pääasiassa myönteisiä kokemuksia. Ennen kesän 1996 kaivausta oli kuitenkin aiheellista käydä läpi kaivaustavan ongelmat (ks. Pietikäinen 1997: 10-11) ja tarkentaa menettelytapoja. Lähes kaikki arkeologit olivat osallistuneet vuoden 1995 kaivaukseen, joten lähtökohdat menetelmän arvioimiseen ja kehittämiseen olivat hyvin erilaiset kuin vuotta aiemmin. Ennen kenttätöiden alkua kaikki kaivaukseen osallistuneet arkeologit kokoontuivat keskustelemaan kaivausmetodista ja pohtimaan sen parantamista.
Stratigrafisessa kaivaustavassa ihanteellisin (mutta ilmeisen vaikeasti saavutettava) tilanne olisi, jos sama henkilö (arkeologi) sekä kaivaisi että dokumentoisi alueellaan itse. Mullin kaivauksessa kaivajat olivat aiempien vuosien tavoin koululaisia ja työllistettyjä. Kaivajien motivoimiseksi ja työhön perehdyttämiseksi kaivauksen alussa järjestettiin koulutustilaisuus, jossa kerrottiin Mullin asuinpaikasta sekä kaivausmetodista. Lisäksi kaivajat ja arkeologit pyrittiin järjestämään työryhmiksi niin, että kaivajat työskentelivät koko ajan saman arkeologin kanssa samalla kaivauksen ala-alueella. Koululaisryhmä kuitenkin vaihtui kokonaisuudessaan heinäkuun alussa.
Itse kaivaustekniikka oli jokseenkin samanlainen kuin vuonna 1995. Periaatteena oli stratigrafian mukainen eteneminen, jolloin stratigrafisesti ylimpänä olevat yksiköt ensin paljastetaan ja dokumentoinnin jälkeen poistetaan kokonaisuudessaan. Käytännössä stratigrafisten tilanteiden monimutkaisuus vaikeutti suoraviivaista etenemistä. Eri ala-alueiden eteneminen oli myös erilaista, eikä aina voitu jäädä odottamaan, että viereisen alueen tilanne olisi stratigrafisesti sama.
Profiilikaistoista oli luovuttu jo vuoden 1995 kaivauksessa, eikä niiden jättämiseen nähty tarvetta edelleenkään. Kaksi vuonna 1994 jätettyä profiilikaistaletta (100/502-507 sekä 97-102/506) poistettiin heti kaivauksen alussa. Kumuloituvia profiileja kokeiltiin, mutta menetelmän hankaluuden vuoksi kokeilusta luovuttiin.
Kaivaus suoritettiin lastoin, kaikki maa-aines myös seulottiin 8 mm:n silmäkoon seuloilla. Kaivaus- ja dokumentointiolosuhteita paransi huomattavasti 12 × 12 m:n kokoinen sääsuoja (teltta). Suoja mahdollisti kaivamisen sateisellakin säällä, esti kosteuden haihtumisen maaperästä sekä varjosti kirkkaalta auringonpaisteelta.
2.2.1. Havaintolomake ja yksiköt
Vuoden 1995 kaivauksessa käytettyä havaintolomaketta haluttiin uudistaa, koska se ei täysin vastannut Mullin asuinpaikan tarpeita. Havaintolomaketta pyrittiin muokkaamaan niin, että se olisi mahdollisimman nopea ja helppo täyttää. Lisäksi haluttiin karsia samojen tietojen moninkertaista kirjaamista.
Vuoden 1995 jälkitöissä oli päätetty tallentaa lomakkeet tietokannaksi, jolloin ongelmia syntyi vapaamuotoisen kuvailuosan hajottamisesta kaavamaiseen muotoon. Lomakkeen käytön ja toisaalta sen tietokannaksi tallentamisen nopeuttamiseksi päädyttiin uudessa lomakkeessa kokeilemaan »vaihtoehtolistoja» - ts. kustakin havainnoitavasta seikasta listattiin erilaisia vaihtoehtoja lomakkeen täyttäjän valittavaksi (liite 2). Listoissa käytetyt vaihtoehdot (esim. väri: vaaleanruskea/punaruskea/tuhkanvaalea/musta jne.) poimittiin pääasiassa vuoden 1995 yksikkökuvauksista. Termien kohdalla ei pyritty erityiseen geologiseen »oikeaoppisuuteen» vaan päämääränä oli luoda tietokannan vaatimukset täyttävä, kaavamainen, mutta silti monipuolisia ja ilmeikkäitä (sitkeä, murea, rasvainen jne.) mahdollisuuksia sisältänyt systeemi yksikkökuvausten kirjaamiseksi. Mahdollisuutta vivahteikkaan mielikuvan välittämiseen dokumentoidusta yksiköstä pidettiin termien yksiselitteisyyttä tärkeämpänä. (Ks. myös Pietikäinen 1997: 5)
Vuoden 1995 kaivauksessa oli käytössä vain yksi havaintolomake, johon havainnot kirjattiin yksikön laadusta riippumatta. Uuden lomakkeen suunnitteluvaiheessa kävi ilmeiseksi, että havaintolomakkeita pitäisi olla useampia. Maakerroslomakkeen lisäksi otettiin käyttöön puujäänteitä varten suunniteltu lomake. Näiden lisäksi käytössä oli myös lomake »muita» yksiköitä varten. Tämä kolmas lomake sisälsi käytännössä vain tilan muistiinpanojen tekemiseen, koska sitä ajateltiin tarvittavan erilaisten rakenteiden dokumentointiin.
Vuoden 1995 lomakkeessa stratigrafisia suhteita havainnoitiin ja kirjattiin kahteen suuntaan (yksikön ylä- ja alapuolella olleet yksiköt). Stratigrafiaruudukon täyttäminen kentällä oli vaivalloista ja hidasta (ja jäi usein tekemättä), koska tietoja piti siirtää lomakkeista toisiin. Uusissa lomakkeissa päätettiin kokeilla stratigrafisten suhteiden kirjaamista vain yhteen suuntaan.
Vuoden 1995 kaivauksessa oli havaittu, että lomakkeessa ei ollut selvää kohtaa, johon yksikön »stratigrafista olemusta» käsitteleviä huomioita olisi voinut kirjata. Vuoden 1996 lomakkeisiin laadittiin laatikosto, jossa esitettiin profiilikuvina erilaisia kahden yksikön välisiä stratigrafisia suhteita. Näistä kuvista oli tarkoitus valita kyseistä yksikköä koskevat vaihtoehdot. Yksiköllä saattoi siis olla useita erilaisia rajoja toisiin yksiköihin päin.
Lomakkeissa varattiin lisäksi tilaa yksikön vapaamuotoiselle sanalliselle kuvaukselle, yksikkökartalle (tai kaavakuvalle), tiedoille näytteistä, löydöistä sekä kaivaustavasta. Havaintolomakkeet ovat liitteenä 2.
Yksiköiden numeroinnissa käytettiin nelinumeroisia sarjoja (1000-6999). Tähän päädyttiin osittain siksi, että eri kaivausvuosien yksiköt haluttiin pitää selvästi erillään. Lisäksi oli tärkeää saada jokaiselle ala-alueelle riittävästi numeroavaruutta, ettei sekaannusta käytetyistä yksikkönumeroista syntyisi. Vuonna 1995 kaivamatta jääneet yksiköt numeroitiin uudelleen.
Karttoja päätettiin piirtää vuonna 1995 käyttökelpoiseksi osoittautuneella menetelmällä. Kartta piirrettiin aina silloin, kun tilanne edelliseen karttaan nähden muuttui. Tarkoitus oli välttää aivan pienialaisia karttoja, koska niiden ei uskottu olevan tarpeeksi havainnollisia. Tilannekarttojen täydennykseksi piirrettiin yksikkökarttoja.
Vuoden 1995 karttoihin nähden kehiteltiin lisää karttamerkkejä, joilla voitiin osoittaa yksikön stratigrafista asemaa ympäröiviin yksiköihin nähden.
> yksikön laajenemissuunta
Nuolen kärki osoittaa stratigrafisesti ylempänä olevaan yksikköön päin (lomakkeessa kuva »aito»).
>< yksiköiden rinnakkaisuus
Nuolet osoittavat kahta yksikköä, joista kumpikaan ei ole stratigrafisesti toista ylempänä tai alempana (lomakkeessa kuva »raja terävä»).
yksiköiden limittäisyys
Nuolet osoittavat kahta yksikköä, jotka molemmat ovat stratigrafisesti sekä toistensa päällä että alla (lomakkeessa kuva »alla-päällä-alla»).
Û yksiköiden yhdistyminen
Kaksi aiemmin eri yksiköiksi määriteltyä yksikköä yhdistyvät samaksi yksiköksi
- - - - - - epäselvä yksikköraja
Kahden yksikön välinen raja on epäselvä (lomakkeessa kuva »liukuva»). Merkistä sovittiin, että sitä voidaan käyttää myös kahden yksikön välillä, joilla on stratigrafinen alla-päällä-suhde mutta joiden rajaa on vaikea hahmottaa.
kuoppa tai porras
Merkillä ajateltiin osoitettavan korkeuseroja, jotka eivät olleet stratigrafisesti aitoja, vaan esim. kaivauksessa syntyneitä leikkauskohtia, sortumia jne. Kaivauksen edetessä kävi kuitenkin ilmi, että merkin kohdalla oli epäselvyyttä ja sitä oli käytetty myös luonnollisten (muinaisjäännökseen kuuluvien) kuoppien ja kuopanteiden merkitsemiseen. Aivan kaivauksen loppuvaiheessa näitä luonnollisia kuoppia varten varattiin oma merkkinsä
(luonnollinen kuopanne).
Kartat on luetteloitu ala-alueittain 1000-alueen kartoista alkaen. Karttojen järjestelyssä on pyritty noudattamaan stratigrafista järjestystä - ne on luetteloitu kerrosjärjestyksessä ylhäältä alas. Ongelmia aiheutuu siitä, että joitakin eri alueiden karttoja on puhtaaksipiirretty yhteen (esim. kartta 70, joka on karttojen jmv3 ja es3 yhdistelmä, asettuu karttaluettelossa 4000-alueen muihin karttoihin nähden stratigrafisesti väärään paikkaan). Lisäksi ala-alueiden rajakohtien ruudut ovat hankalia. Niiden karttoja on luetteloitu useaan eri kohtaan karttaluetteloa piirtäjän mukaan (sama tilanne on myös kyseisten alueiden kaivauskertomuksissa - havaintoja on esitetty eri alaluvuissa). Varsinkin sääsuojan itäreunan alle jäänyt alue (96-102/511) on karttojen luetteloinnin suhteen hyvin ongelmallinen. Karttaluettelo onkin karttojen stratigrafisen järjestyksen kannalta lähinnä viitteellinen. (Karttoja ja niiden käyttöön liittyviä ongelmia on käsitelty myös vuoden 1995 kaivauskertomuksessa.)
Kentällä täytetyissä havaintolomakkeissa on käytetty karttojen kenttänumerointia (kukin karttoja piirtänyt arkeologi piti kirjaa omista kartoistaan ja käytti numeroinnissa omia nimikirjaimiaan erotukseksi muiden kartoista). Näitä karttanumeroita ei ole ollut syytä muuttaa alkuperäisiin lomakkeisiin, vaan karttojen kenttänumeroiden ja lopullisen numeroinnin vastaavuus on esitetty karttaluettelon (6.1) lopussa olevassa taulukossa. Valmiisiin karttoihin on luettelonumeron lisäksi merkitty myös alkuperäinen kenttänumero (esim. kartta 16, SL11).
Valokuvia otettiin lähinnä rakenteista ja sellaisista yksiköistä, jotka liittyivät rakenteisiin. Valokuvat on luetteloitu edellisvuoden tapaan niin, että viittauksena käytetään sen kartan numeroa, jossa kuvattu ilmiö esiintyy.
2.2.3. Kaivauskertomus, matriisi ja tietokonedokumentit
Kukin ala-aluevastaava laati kaivauskertomuksen omalta alueeltaan. Kertomuksen kirjoittamiselle ei ollut tarkkoja sääntöjä, jokainen sai käyttää parhaaksi katsomaansa tapaa. Yleisesti oltiin kuitenkin sitä mieltä, että kaivauskertomus ei voi olla vain lista yksikkökuvauksia. Toisena yleisenä sääntönä pidettiin sitä, että havaintojen kuvailu ja niiden tulkinta on hyvä pitää riittävän erillä toisistaan. Tällöin havainto-osassa käytetään mieluummin sanoja puulinja, puutaso, kivirakenne kuin seinälinja, lattia tai kiuas.
Kertomuksessa havainnot on esitetty joko rakenteittain tai tilanteittain (käytännössä kartta kerrallaan) aluevastaavasta ja alueesta riippuen. Stratigrafisessa kaivaustavassa kaivauskertomuksista tulee helposti raskaita ja vaikealukuisia, koska teksti sisältää paljon ruutu- ja yksikkönumeroita. Muutamat aluevastaavat kokeilivat tekstin keventämistä sijoittamalla numerotiedot alaviitteisiin.
Kaivauskertomus on melko epäyhtenäinen, koska lähes kaikki alaluvut on kirjoitettu eri tavoin. Kertomusta ei ole ryhdytty yhtenäistämään osittain ajanpuutteen vuoksi mutta osittain myös siksi, että nyt käytettävissä on mielenkiintoinen kokeiluaineisto. Koska stratigrafinen kaivaustapa on vielä kokeiluasteella ja menetelmiltään osittain vakiintumaton, on kiinnostavaa kokeilla eri vaihtoehtoja ja etsiä parasta ratkaisua. Vuoden 1996 kaivauskertomus tarjoaa useita eri lähestymistapoja kaivauskertomuksen muodon, sisällön ja luettavuuden välisten ongelmien ratkaisuun.
Vaikka vuoden 1995 jälkitöissä kävi ilmeiseksi, että stratigrafinen matriisi on tutkimustulos eikä tekninen kaivausdokumentti (Pietikäinen 1997: 10), ajateltiin olevan mahdollista rakentaa kaivausten edetessä yksinkertaistettua »kenttämatriisia». Siihen oli tarkoitus kirjata vain suurimmat yksiköt ja selvimmät stratigrafiset suhteet. Kaivausten alkuvaiheessa matriisia rakennettiinkin, mutta varsin pian todettiin, että sen ylläpito vaati huomattavan osan yhden arkeologin työajasta ja siitä jouduttiin luopumaan.
Vuoden 1995 tavoin pidettiin tärkeänä dokumenttien tallentamista tietokantamuotoon. Löytöluettelo tehtiin aiempaan tapaan Soar-ohjelmalla. Kaikkien havaintolomakkeiden syöttäminen kokonaisuudessaan tietokannaksi vaatii niin paljon työtä, ettei siihen ole ollut resursseja. Paradox-ohjelmalla on kuitenkin tehty tietokanta yksiköiden »tunnisteosasta» (tiedot yksikön laadusta, yksikön koordinaateista sekä kartoista, joissa yksikkö esiintyy). Samoin maa- ja puunäytelistat on tallennettu tietokannaksi. (Luettelot 6.2, 6.3.1 ja 6.3.2)
Löydöt otettiin talteen pääasiassa vain yksikön tarkkuudella. Erityisille (ajoittaville) löydöille ja löytökeskittymille mitattiin tarkat koordinaatit. Kaikki kaivettu maa-aines seulottiin. Löytöluettelo laadittiin seuraavassa järjestyksessä: yksikkö, materiaali, x, y. Materiaalit on järjestetty seuraavan periaatteen mukaisesti: metalliesineet (pronssi, rauta, metallit, joita ei ole tunnistettu tarkemmin); lasi (lasimassahelmet); kiviesineet; keramiikka (esihistoriallinen, historiallinen); saviesineet (savikiekot, muut saviesineet); palanut savi; kuona; luu (luuesineet, palanut luu, palamaton luu). Selvästi resenttejä löytöjä ei luetteloitu; ne on kuitenkin listattu luvussa 6.4.
Kaikista laajuudeltaan merkittävistä yksiköistä otettiin ns. vesiseulanäyte (10 litraa maata) pienimpien löytöjen tavoittamiseksi. Nämä näytteet oli tarkoitus vesiseuloa jo kentällä. Joitakin näytteitä saatiinkin seulotuksi, mutta koska käytettävissä ei ollut juoksevaa vettä, oli seulonta liian hankalaa ja siitä luovuttiin. Kentällä seulottujen näytteiden kanssa meneteltiin seuraavasti: 10 litran näyte seulottiin ensin kuiviltaan 5 mm:n silmäkoon seulalla. Seulan läpäisseestä maa-aineksesta otettiin talteen 1 litra näytettä. 5 mm:n seulaan jäänyt maa-aines huuhdeltiin veden kanssa ja löydöt otettiin talteen. Ne on luetteloitu löytöluetteloon omille alanumerolleen. Litran maanäyte seulottiin vedessä 1 mm:n silmäkoon seulalla ja seulaan jäänyt aines otettiin talteen.
Maanäytteitä otettiin samoin kuin vuonna 1995. Systemaattisia (syst.) näytteitä päätettiin ottaa parillisten koordinaattipaalujen kohdalta aina joka toisesta yksiköstä (alaspäin edettäessä). Tällainen menettely ei kuitenkaan käytännössä toiminut. Varsinaisia systemaattisia näytteitä ovatkin vesiseulanäytteet, joista osa kuitenkin ehdittiin tuhota (eli seuloa) kentällä. Harkinnanvaraisia (hark.) näytteitä otettiin samanlaisista kohdista kuin vuonna 1995. Maanäytteet on toimitettu tutkittavaksi fil. tri Terttu Lempiäiselle.
Mainittujen näytteiden lisäksi otettiin jokaisesta maa-ainesyksiköstä pieni pussillinen maata maalajinäytteeksi (mln). Näitä näytteitä on toimitettu joitakin sarjoja hum. kand. Petri Siirolle geologiseen analyysiin. Maanäytteiden lisäksi otettiin puunäytteitä radiohiiliajoituksia ja puulajimäärityksiä varten. (Löydöistä ja näytteistä myös Pietikäinen 1997: 7-9)
Vuonna 1996 otetuista puunäytteistä kahdeksan on toimitettu ajoitettaviksi GTK:n radiohiililaboratorioon elokuussa 1997. (Lista näytteistä on luettelon 6.3.2 yhteydessä)
2.4. Arvio käytetystä kaivausmenetelmästä
Stratigrafisesta kaivaustavasta oli jo vuonna 1995 saatu kokemusta, mikä toi rutiinia dokumentointiin ja nopeutti kaivauksen etenemistä. Myös uusi havaintolomake toimi paremmin kuin vuonna 1995 käytössä ollut lomake. Sääsuoja paransi kaivaus- ja dokumetointiolosuhteita huomattavasti edelliseen vuoteen nähden. Kaivauksen etenemiseen suuremmitta ongelmitta vaikutti lisäksi se, että ala-alueista vastanneet arkeologit eivät juurikaan vaihtuneet kesken kaivauksen eikä informaatiokatkoksia syntynyt.
Jo vuonna 1995 todettiin, että koululaiset ja työllistetyt eivät ole parasta ja motivoituneinta työvoimaa stratigrafiseen kaivaustapaan. Mullin asuinpaikan kaltaisessa kohteessa kaivajia ei voi juuri olla enemmän kuin yksi ei-arkeologi yhtä arkeologia kohti. Näihin ongelmiin ei vuoden 1996 kaivauksessa saatu muutosta.
Koska sääsuoja ei peittänyt koko kaivausaluetta, sen ulkopuolella kaivausta hidastivat samat sääongelmat kuin vuonna 1995 (vesisade, kuivuus, häikäisevän kirkas aurinko). Lisäksi teltan seinät muodostivat keinotekoisia rajoja ja niiden alle jääneet ruudut jäivät vähemmälle huomiolle.
Eri ala-alueiden erilainen eteneminen sekä stratigrafisten tilanteiden monimutkaisuus aiheuttivat kaivausteknisiä ongelmia. Ala-alueiden rajat ylittäneiden rakenteiden kaivamisessa ja dokumentoinnissa pyrittiin tekemään yhteistyötä, mutta käytännössä aluevastaavilla ei ollut riittävästi aikaa keskinäiseen havaintojen ja tietojen vertailuun. Kaivauksen alussa ajateltiin, että kaivausjohtaja toimii ala-aluehavaintojen yhteensovittajana ja tietojen yhdistäjänä. Kokonaisnäkemyksen muodostaminen ja eri kaivausvaiheiden hallinta oli kuitenkin melko vaikeaa, koska rakenteita ja erilaisia yksityiskohtia oli runsaasti. Stratigrafista kaivaus- ja dokumentaatiomenetelmää käyttämällä on kuitenkin saatu talteen paljon yksityiskohtaista tietoa. Kokonaiskuva Mullin asuinpaikasta syntyy vasta kaivaushavaintoihin perustuvasta tutkimuksesta ja rakenteiden tulkinnasta.
Takaisin sisällysluetteloon.
Seuraavaan lukuun 3, Havainnot.