Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut

KAIVAUSKERTOMUS 1995


3. HAVAINNOT

3.1. Peltokerros

T. Pietikäinen

Kaivaus aloitettiin pintavaaitsemalla kahden metrin välein alue, jota ei ollut kesällä 1994 vaaittu. Osa pellosta tosin oli veden peitossa eikä vaaituslukuja saatu.

Vaaituksen jälkeen ryhdyttiin poistamaan peltokerrosta. Se pyrittiin poistamaan kokonaan kaivinkoneella vuoden 1994 kaivausalueen pohjoispuolelta. Kerroksen poisto koneellisesti lopetettiin, kun näkyviin tuli peltomullasta poikkeavia läiskiä. Värjäymien todettiin olevan yhteydessä historialliseen rakenteeseen, niistä löytyi tiiltä ja laastia. Linjasta x = 113 pohjoisemmaksi ei ensimmäisessä vaiheessa päästy koneellisesti, koska maa oli liian vetistä ja pehmeää.

Ruuduissa 94-106/494-502 sekä 94-96/502-513 kaivinkoneella poistettiin lähinnä vain turvemaista sitkeää pintakerrosta. Näissä ruuduissa peltokerros haluttiin seuloa, koska peltoon uskottiin tällä alueella muokkautuneen rautakautisia rakenteita. Hieman enemmän (ei kuitenkaan kokonaan) peltomultaa poistettiin koneellisesti alueelta 97-109/513-515.

Kaivinkoneella poistettiin varovasti myös vuoden 1994 kaivausalueen päältä täyttömaata. Se oli kuitenkin hyvin vaikeaa, koska alueella olleet kivet osuivat koneen kauhaan. Muutamia kiviä siirtyikin paikaltaan. Suurin osa maasta jätettiin käsin poistettavaksi.

Kartassa 2 on esitetty pintavaaitusluvut sekä vaaitus sen jälkeen, kun peltoa oli poistettu kaivinkoneella ensimmäisen kerran.

Ruuduista 94-106/496-502 sekä 94-96/502-513 peltokerrosta poistettiin 2 m × 2 m:n ruuduissa lapioimalla. Poistettu maa seulottiin 8 mm:n silmäkoon seuloilla. Työhön osallistui 5-8 työntekijää. Runsaan kolmen viikon aikana saatiin seulottua noin 90 m² maata (sade vaikeutti työtä). Lapioilla ei kaivettu aivan suoraan sekoittumattomaan kerrokseen, peltokerrosta jätettiin tarkoituksellisesti lastoilla poistettavaksi.

Peltokerroksesta havaittiin, että tumma, nokipitoinen ja kuohkea (multainen) peltokerros rajoittui peltoalueen kaakkoisimpaan pohjukkaan. Maa muuttui huomattavan saviseksi länteen ja pohjoiseen edettäessä. Tumminta ja hiilisintä maa oli alueella 94-105/500-515. Paikoitellen (yksittäisissä ruuduissa) oli runsaasti mureneviksi palaneita kiviä. Linjan y = 498 länsipuolella löytöjä (savitiivistettä, keramiikkaa) tuntui olevan vähemmän. Ruuduista 100-101/494-495 tulleet löydöt olivat lähinnä resenttejä (tiiltä, lasia), joten linjan y = 496 länsipuolisia ruutuja ei katsottu aiheelliseksi seuloa.

Peltokerroksesta tuli esiin alueen etelälaidassa länsilounais-itäkoillis-suuntaisia vaalean sitkeän saven harjanteita ruuduissa 94-97/498-503. Peltokerroksen havaittiin jatkuvan harjanteiden alle. Lisäksi saven seasta ja sen alta tuli mm. tiiltä ja muovia. Harjanteet olivat samansuuntaisia kuin pellon kyntöurat. Savi poistettiin dokumentoimatta, koska se oli selvästi sekoittuneen kerroksen päällä. Mahdollista kuitenkin on, että savi on aikoinaan kuulunut rakenteeseen, jonka pellon kyntö oli rikkonut.

Paikoitellen peltomullan poistamisessa oli ongelmia. Pellon alaraja oli useimmissa kohdin värjääntynyt hyvin tummaksi ja sitä kaivettiin turhankin varovaisesti. Toisaalta peltokerroksen rippeitä poistettiin välillä niin kirkkaassa auringonpaisteessa ettei maan muuttumista sekoittumattomaksi havaittu. Yleensä resentit häiriöt (ojat ja kuopat) oli varsin helppo erottaa, jos maa oli riittävän kosteaa.

Peltokerroksen alta paljastuneessa tasossa näkyi vaaleita saviläiskiä, tummanharmaata karkeaa sekä valkoista puuterimaista silttiä, oranssinkeltaisia raitoja, joissa oli paljon palanutta savea, nokiläiskiä, hiiltyneitä ja maatuneita puujäänteitä, sekä tummaa (tummanruskeaa) likaisen tuntuista maata. Alueella 92-104/494-500 näkyi selvästi samansuuntaisia kyntöjälkiä vielä ensimmäisen tason pinnassa. Paikoitellen pellon alta paljastui puhdas pohjasavi.

Koska esihistorialliset löydöt vähenivät selvästi pohjoiseen päin edettäessä, alueella 107-115/498-508 maata ei enää seulottu (osa peltokerroksesta oli jo poistettukin kaivinkoneella). Maa lapioitiin kottikärryihin, jossa sitä tarkasteltiin jonkin verran ja havaitut löydöt otettiin talteen. Joitakin ämpärillisiä maata seulottiin kokeeksi. Lähes kaikki löydöt olivat resenttejä.

Kaivausalueen pohjoisosan kuivuttua tarpeeksi peltokerrosta poistettiin lisää kaivinkoneella (linjan x = 113 pohjoispuolelta). Maata poistettiin niin, että pohjoisreunassa saatiin puhtaan saven raja näkyviin. Tämän vuoksi kaivausalueen muoto on epäsäännöllinen. Alueella 116-120/484-512 peltokerroksen alta tuli näkyviin värjäymiä, kiveyksiä sekä maatuneita puita, jotka näyttivät historialliseen aikaan kuuluvilta (löytöinä lasia ja tiiltä). Alueesta piirrettiin kartta heti maanpoiston jälkeen (kartta 3). Ruuduissa 117-119/486-487 tehtiin kaivinkoneella kokeeksi syvempi kuoppa, jolloin eteen tuli suurehkoja kiinteitä kiviä. Havainnointia haittasi kohoava vesi eikä kiviä voitu kaivaa kunnolla esiin.

Kaivinkoneella poistettiin hieman lisää maata myös linjan y = 496 länsipuolelta, koska peltokerroksen seulonnassa oli todettu, ettei esihistoriallisia löytöjä juurikaan tullut tältä alueelta. Alueelta paljastui pientä kiveystä, jonka joukossa oli tiiltä.

Kaivausalueesta piirrettiin kartta (3 ja 4), johon merkittiin seulotut, lapiolla tai kaivinkoneella kaivetut ruudut, sekä pohjoisreunan havainnot ja vaaitukset peltokerroksen poiston jälkeen. Muista ruuduista piirrettiin varsinaiset tasokartat peltokerroksen alta paljastuneista rakenteista ja värjäymistä (kartat 6, 7, 23, 24, 40 ja 64).

Kaikki maaperään luontaisesti kuulumaton pyrittiin ottamaan pellon seulonnassa talteen. Löydöt lajiteltiin pesun jälkeen. Vain joitakin resenttejä löytöjä otettiin peltokerroksesta talteen, muista tehtiin lista (ks. luku 6.6).

Vuoden 1994 kaivausalueen keskelle jätetty profiili x = 102,50 kaivettiin pois noudattaen vanhaa kerrosjakoa (vaaituslukuja seuraten). Kaivetuista tasoista piirrettiin kartat, jotka rasteroitiin samoin kuin vuoden 1994 kartat (kartta 81). Profiilista tulleet löydöt otettiin talteen kerroksittain ja ruuduttain.

Vuoden 1994 kaivausalueen ja uuden kaivausalueen väliin jäi länsireunassa noin 10 cm leveä kannas. Ruudussa 104/502 tästä kannaksesta löytyi keramiikka- ja eläimenluukeskittymät. Ne löytyivät aivan peltokerroksen alta, mutta jo sekoittumattomasta maasta. Aivan keramiikan alla (sisäpinta alaspäin) oli ohut kerros hyvin mustaa maata, joka otettiin kokonaisuudessaan maanäytteeksi. Sen alta löytyi tuhkanharmaata silttimäistä maata (jolle on yksikkönumero). Luukeskittymälle annettiin oma yksikkönumero.

 

3.2. Eteläreuna (92-97/496-512)

S. Lehtinen, J. Harjula ja A. Keränen

Kartat 6-22
Kartat 6 ja 7

Vuoden 1994 kaivausalueen eteläpuoliselta alueelta pyrittiin poistamaan peltokerros mahdollisimman täydellisesti ennen ns. ensimmäisen tason dokumentointia. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan peltokerrosta oli tuossa vaiheessa jäljellä vielä melko runsaasti erityisesti alueen etelä- ja itälaidalla.

Ns. ensimmäisen tason dokumentoinnin jälkeen (kartat 6 ja 7) yksiköille annettiin numerot. Tässä vaiheessa näkyvissä ei ollut juuri mitään erityistä. Lähes kaikki yksiköt olivat vielä sekoittuneita. Maininnan arvoisia ovat yksiköt 207, 221, 222 ja kohdassa 95-96/510-511 sijainnut kuoppa (kartta 7).

Yksikkö 207 (95-97/500-503, katso myös kartta 23) koostui itä-länsi-suuntaisesta hiiltyneestä puusta sekä nokimaasta. Maa yksikön päällä ja eteläpuolella oli tummanruskeaa ja tahmeaa (208). Yksikkö 207 rajautui pohjoisosastaan vuoden 1994 kaivausalueen eteläreunaan. Yksikkö 221 (96-97/503-504) oli myös vuoden 1994 kaivausalueen eteläreunan tuntumassa. Yksikkö koostui pohjois-etelä-suuntaisista vaaleista hiekkalinjoista, punaisista karkean hiekan tai hienon soran muodostamista linjoista sekä puusta, hiilestä ja noesta. Yksikkö 222 (95-96/504-505) koostui oranssinvärisestä puuterimaisesta hiekasta ja sisälsi runsaasti hiiltä ja nokea. Kohdassa 95-96/510-511 sijaitseva kuoppa oli todennäköisesti vuonna 1986 tehty koekuoppa.

Yksikkö 200 (92-97/498-508, kartoissa 6 ja 7) oli tummanruskeaa rasvaista maata, jonka seassa oli nokea ja hiiltä erityisesti yksikön itäpäässä. Yksikkö osoittautui ohueksi ja se oli vielä sekoittunutta. Yksikön alta tuli sen laajuudesta johtuen useita uusia yksiköitä.

Kartassa 6 näkyy lisäksi yksiköt 203 (karkeaa hiekan sekaista tummanruskeaa maata), 204 (hiekan ja hiilen sekainen kapea itä-länsi-suuntainen linja, jossa oli runsaasti hiiltä, nokea ja puunhituja) sekä 205 (keltaista ja ruskeaa hiekkaa, jonka seassa oli tummaa rasvaista maata).

Peltokerrosta oli paikoitellen jäljellä vielä ohuelti (kartta 7). Poikkeuksena mainittakoon alueen eteläreuna (ruudusta 92-94/501-502 itään), jossa hyvin irtonaiselle ja peltokerrosta muistuttavalle maalle ei tuntunut tulevan loppua. Peltokerrosta poistettiin paikoitellen jopa n. 10-15 cm. Kaivaminen lopetettiin hienojakoisen tumman- ja vaaleanruskean hiekansekaisen maan tullessa vastaan (246,92-96/500-510). Maa oli kuitenkin vielä tässäkin vaiheessa melko irtonaista ja sekoittunutta.

Todettakoon, että monet peltokerroksen alta tulleet yksiköt olivat vielä sekoittuneita, niistä tuli runsaasti resenttejä löytöjä (ks. luku 6.6, luettelo resenteistä löydöistä).

Yksiköitä ryhdyttiin kaivamaan pois niiden stratigrafian mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisinä poistettiin selvät savialueet 201, 202, 206, 216 ja 220. Kaivausaluetta myös laajennettiin kaksi metriä länteen päin alueelle 92-96/496-498. Esiin tuli pääasiassa vain hyvin kovaa ja likaisenruskeaa, sekoittunutta savea (231) sekä vähän itä-länsi-suuntaista maatunutta puuta (230, kartta 8).

Kartat 8, 9, 10 ja 11

Kellertävänharmaan hiili- ja nokipitoisen saven 220 alta paljastui hieman lisää hiiltynyttä puuta (207) sekä yksikköä 208 muistuttavaa tummanruskeaa tahmeaa maata (228). Toisen savialueen kellertävänharmaan noensekaisen kovan saven (216) alta tuli pääasiassa maatunutta puuta (232).

Kellertävän harmaan kovan saven 206 alta tuli pääasiassa tahmeaa tummanruskeaa, osin hiilipitoista maata (208) sekä puujäänteitä (232 ja 236). Yksiköt 208 ja 217 todettiin savenpoiston jälkeen samaksi yksiköksi ja ne yhdistettiin yksiköksi 208. Yksikkö 232 oli maatunutta puuta, jonka syiden suunta oli länsilounas-itäkoillinen. Yksikkö 236 koostui karkeasta ruskeasta hiekasta sekä hiiltyneestä puusta. Savialueen 206 poiston yhteydessä yksiköt 218 ja 219 yhdistyivät samaksi yksiköksi 218. Se oli oranssinruskeaa, puuterimaista hiekkaa, jonka seassa oli nokea ja tummaa maata.

Kellertävän saven 201 alta tuli ruskeaa savea ja tummaa hiilipitoista maata (229). Harmaanruskean saven 202 alta tuli ruskeaa hiili- ja nokipitoista, sekoittunutta maata (243).

Yksikön 203 alta tuli pääasiassa oranssin- ja vaaleanruskeaa puuterimaista hiekkaa, jonka seassa oli tiilenväristä soraa sekä runsaasti nokea ja kiviä, joista osa oli palaneita (yksikkö 241). Yksikön 205 alta paljastui useita eri yksiköitä, pääasiassa 241, 242 ja 244. Yksikkö 242 oli mustaa hyvin hiilipitoista murumaista maata, jossa oli paljon kiviä. Yksikkö 244 koostui vaaleasta ja keltaisesta puuterimaisesta hiekasta sekä tummanruskeasta maasta.

Yksikön 200 alta ruuduissa 92-95/498-503 tuli lähinnä yksiköitä 208, 243 ja 408. Alueelta 94-97/504-509 peltokerroksen ja yksikön 200 alta tuli runsaasti uusia yksiköitä. Näistä mainittakoon yksiköt 248, 254, 255, 259 ja 266. Yksikkö 248 oli maatunutta puuta, jonka syyt olivat itä-länsi-suuntaisia. Yksikkö 254 koostui noesta ja hiilestä, yksikkö 255 pohjois-etelä-suuntaisesta maatuneesta puusta sekä hiilestä. Yksikkö 259 oli itä-länsi-suuntainen puu-, hiili- ja nokilinja. Yksikkö 266 koostui tuhkamaisesta harmaasta siltistä, jonka seassa oli hieman nokea.

Yksikköä 221 kaivettiin hieman alaspäin ja se jaettiin kokonaan uusiin yksiköihin (247, 250, 251 ja 258, kartassa 9). Yksikkö 247 oli maatunutta tuoreenväristä puuta, jonka syyt olivat pohjois-etelä-suuntaisia. Yksikkö 250 koostui oranssista ja ruskehtavasta sorasta sekä noesta. Yksikkö 251 oli vaaleanruskeaa puuterimaista hiekkaa. Yksikkö 258 oli laajempi alue, joka koostui tumman- ja vaaleanruskeasta noensekaisesta kovasta maasta.

Yksikkö 241 (93-95/500-503, kartoissa 8 ja 9) laajeni pitkänomaiseksi, itä-länsi-suuntaiseksi kaistaleeksi. Kiviä oli erityisesti 241:n pohjoisreunassa, jossa ne muodostivat kivirivin. Yksikön keskellä kulki saman suuntainen resentti ura, kyntöjälki, jonka kohdalla maa oli harmaanruskeaa (502, kartassa 14).

Kartan 7 esittämän kaivausvaiheen jälkeen alueella 94-97/506-512 maa oli edelleen sekoittunutta. Ruuduissa 95/511-512 yksiköiden 223 ja 225 (kartta 7) alta paljastuivat kivikeskittymät 263 ja 264, jotka molemmat koostuivat halkaisijaltaan n. 10 cm kivistä ja kivien välissä olleesta multaisen tuntuisesta tummasta maasta. Kun yksiköiden 263 ja 264 välissä ollut tiivis sitkeä kellertävä savi 225 (kartta 10) kaivettiin pois, alta paljastui multaisen tuntuista tummaa maata 264 ja hiekkaisen tuntuista ruskeaa savensekaista maata 285, jossa oli hiilenpaloja (kartta 11).

Yksikön 224 (kartta 10) alta paljastui sekoittunutta maata 284 sekä lounais- ja länsipuolelta sekoittunutta maata 268. Yksikön 224 pohjoispuolella oli hiekansekaista multamaata 271. Se laajeni länteen päin suurikokoisen kiven alle (kartta 10).

Yksikön 268 länsipuolella (kartta 10) oleva resentti kuoppa oli todennäköisesti 1986 tutkittu koekuoppa. Sen lounaispuolella oli hienojakoista tumman ja vaaleanruskean hiekansekaista maata 246. Koekuopan pohjoispuolella oli peltokerrosta ja sen pohjoispuolella sekoittunutta maata 270. Yksikön 246 pohjoispuolelta peltokerroksen alta paljastui vaaleaa mullansekaista maata 276 (kartta 10). Yksikön 276 pohjoispuolella olivat yksiköt 272 ja 275 ja niiden pohjoispuolella yksiköt 273 ja 274. Näiden pohjoispuolella on vielä jäljellä peltokerrosta. Yksikkö 275 oli hyvin tummaa, tahmeaa nokimaata ja hiiltä.

Kartat 12 ja 13

Yksikkö 280 paljastui peltokerroksen alta. Se oli tumman maan ja kivien alue (280, kartta 12), joka osoittautui sekoittuneeksi. Yksikköjen 280 ja 258 alta tullut perusväriltään ruskea, hiilensekainen, tahmea maa (290, kartta 15) oli jo sekoittumaton. Se rajautui etelässä sekoittuneeseen kerrokseen (246). Tämä osoittautui ojaksi, joka kulki kaivauksen etelälaidassa suunnilleen kaivauksen eteläreunan profiilia seuraten.

Yksiköiden 246 ja 262 (kartta 13) välinen raja oli epäselvä. Yksikön 262 alta paljastui karkean hiekan sekaista ruskeaa multamaata (286) sekä ruskeaa multamaata (287), jossa oli hiilipaakkuja ja vaalean hienon hiekan laikkuja, jotka olivat tuhkaisen tuntuisia.

Yksikön 258 alta paljastui hyvin tummaa, hienoa, nokista maata (281), jossa oli itä-länsi-suuntaisia hiilenpaloja sekä ruskeaa karkean hiekan sekaista maata (283), jossa oli hyvin tahmeita lounais-koillis-suuntaisia hiilimaajuovia.

Kartat 14 ja 15

Yksiköt 503, 504 ja 508 paljastuivat sekoittuneen yksikön 243 alta (kartta 14). 508 oli tummanruskeaa, pakkaantunutta ja tahmeaa maata, jonka joukossa oli runsaasti hiiltä. Se sijaitsi 241:n länsi- ja eteläpuolella. 508 rajautui lännessä nokiseen, mustaan läiskään, jossa oli hiilen- ja puunpaloja (503). Yksikön 503 länsipuolella, osittain tämän päällä oli ruskeaa, mureaa savista maata, jonka joukossa oli runsaasti hiilihippuja (504).

Yksiköiden 208, 506 ja 507 alta tuli ruskeaa, paikoin hiekkaista, paikoin tiiviimpää maata, joka sisälsi erittäin paljon maatunutta puusilppua (505, kartta 14). Kerros laajeni myös yksikön 241 koko alueelle. Puusilppu, jota yksikössä oli runsaasti, näytti veistojätteeltä. Siitä ei löydetty puuesineitä.

Tasaisen ruskean tiiviin maan (208) alta tullut yksikkö 500 oli kokonaan nokea, jonka joukossa oli vähän puuhippuja (kartta 14). Se rajoittui pohjoisessa osittain hiiltyneiden, osittain maatuneiden puiden muodostamaan tasoon (207, kartta 14), joka tuli myös yksikön 208 alta. Siinä kulki neljä tai viisi itä-länsi-suuntaista, toisissaan kiinni olevaa puulinjaa. Alueen suurin ulottuvuus oli pituus, pisin yhtenäinen puulinja oli noin 1,5 metriä. Puualueen suurin leveys oli 0,5 metriä. Puulinjat olivat paksuimmillaan kahdesta neljään senttimetriä, ne muistuttivat lähinnä lautoja. Idässä puut päättyivät niihin nähden poikittain olevaan kahteen suureen kiveen. Puutasosta 207 otettiin useita näytteitä, joista ajoitettiin kaksi (ks. liite 4, näytteet 6, Su-2713, ja 7, Su-2714).

Yksikön 290 alta tuli kaksi hiiltynyttä puulinjaa (291, kartat 15-16). Linjat olivat lähinnä kohtisuorassa toisiaan vastaan. Puulinjojen liitoskohdan rakennetta ei voinut havaita, koska puut olivat täysin palaneita. Hiilipartikkeleita ei ollut paljon, yksikkö koostui lähinnä mustasta, palaneesta nokimaasta. 291 liittyi itä-länsi-suuntaiseen hiiltyneeseen puulinjaan, 522 (kartat 15-16 ja 18), sekä kahteen pohjois-etelä-suuntaiseen hiiltyneeseen puulinjaan (293). Yhdessä näiden kanssa yksikkö 291 muodosti jonkinlaisen kulman, joskin 291:n yhteys 522:een oli selvempi kuin 293:een.

Nuo kaksi pohjois-etelä-suuntaista puulinjaa (293) jatkuivat pohjoiseen linjasta x = 97. Puulinja 522 puolestaan jatkui itään linjasta y = 506, mutta eri yksikkönumerolla (259, kartat 9, 13 ja 19). Puita ei kaivettu pois, joten on vaikea sanoa miten paksuja ne olivat. Näytteitä otettaessa vaikutti siltä, että hiiltyneet puut muodostivat melko ohuen kerroksen, korkeintaan 2-3 cm paksun. Myös ruudussa 96/504 oli heikosti säilynyt puujäänne (292, kartta 15). Tämä erottui hiilisenä maana, jonka joukossa oli paikoin maatunutta puuta.

Kartat 17, 18 ja 19

Kun yksikkö 241 poistettiin, sen alta tuli ohut kerros tiukkaan pakkaantunutta nokea ja tuhkaa (506) sekä ohutjakoista, erittäin hiekkaista vaaleanruskeaa maata, jonka joukossa oli palaneen kiven muruja (507, kartta 17). Yksikön 241 alta tuli myös erittäin selvärajainen hiiliraita, jonka joukossa oli puuterimaista, vaaleankeltaista ja oranssia maata (509).

Yksikön 290 alta tuli myös uusi maakerros (515, kartta 18). Se oli ruskeaa, kuohkeaa, maatuneita puuhippuja sisältävää maata (vrt. yksikköön 505). Maakerros kattoi suunnilleen saman alueen kuin sen päällä ollut maakerros (290). Kumpikaan näistä kerroksista ei ollut kovin paksu, molemmat olivat alle viiden sentin paksuisia. Näiden kerrosten keskinäisenä erona oli se, että päällimmäisessä ei ollut maatuneen puun palasia, joita alemmassa oli kerroksen koko alueella. Yksikön 290 alta tuli myös pyöreähkö, hiiltä sisältänyt alue (514). Hiilipartikkelit olivat hyvin pieniä, maa oli soransekaista, mustunutta hiekkaa.

Resentti oja leikkaa koko kartan 19 esittämän alueen kahtia. Oja 336 kulkee länsiluode-itäkaakko-suuntaisena sekä vuoden 1995 että vuoden 1994 kaivausalueilla. (Ruutuja 97/506-512 kaivettiin vain siistimistarkoituksessa). Ojan 336 koillisreuna oli hiukan epäselvä, mutta lounaisreunastaan se rajautui selvemmin.

Vuoden 1994 kaivausaluetta siistittäessä paljastui resentti oja 246B, joka näkyi ruudussa 97/512. Sen pohjoisreuna kulki ensin länteen n. 1,3 m ja kääntyi sitten lounaaseen suurikokoista kiveä kohti. Ojan 246B pohjoispuolella oli voimakkaan savista tummaa maata 521. Ojien 336 ja 246B välissä oli selvärajainen alue hiekansekaista multamaata 271. Yksikkö 271 laajeni suurikokoisen kiven länsipuolelle.

Yksikön 268 länsipuolella oli koekuoppa. Sen pohjoispuolella näytti olevan resenttien ojien 336 ja 246B leikkauskohta. Ojien leikkauskohdan ja koekuopan välistä rajaa oli vaikea hahmottaa muuten, kuin että koekuopan maa-aines oli »löysemmässä» kuin ojien sekoittunut maa.

Ojan 336 koillispuolella ja myös siihen liittyen oli sekoittunutta maata 512. Sen pohjoispuolella oli tiivistä savea 513. Itään päin kaivettaessa paljastui karkeaa, tummanharmaata, löysää hiilipitoista hiekkaa, jossa oli tuhkamainen tuntu (516). Yksikön 516 ympärillä havaittiin tummanruskeaa multamaata (517). Kartassa 10 näkyneen yksikön 270 alta tuli sekoittunutta tummaa hiililaikkuista tuhkaisen tuntuista maata (519). Yksiköiden 517, 518, 519 ja 521 väliset rajat olivat huomiotaherättävän suorat pohjois-etelä-suunnassa.

Sekoittuneen maan 511 ja 282 (ruudussa 97/506) eteläpuolella oli ruskeaa karkean hiekan sekaista maata (283), jossa oli hyvin tahmeita lounais-koillis-suuntaisia hiilimaajuovia. Yksikkö 259 oli maatuneen puun ja maan muodostama linja. Ruuduissa 96/507-508 näkyvän korkeuseron rajaamalta alueelta tuli esiin puulinjaa 535, joka saattoi olla samaa puujäännettä kuin 259. Puulinjojen yhteys ei kuitenkaan selvinnyt vuoden 1995 kaivauksessa. Yksiköstä 535 otettu radiohiilinäyte 5 (Su-2712, liite 4) on ajoitettu. Puulinja 259 jatkui länteen.

Yksikön 259 eteläpuolelta paljastui tuhkansekaista ruskeaa maata (295), jossa oli hiililäiskiä sekä tummaa hiilensekaista multamaata (297). Ojaksi paljastuneen laajan resentin yksikön 246 alta tuli esiin löysää tummaa hienon hiekan sekaista multamaata 296, jonka joukossa oli eteläprofiilissa kiinni kaksi hiiltynyttä puujäännettä. Yksikön 296 länsipuolella maa oli löysää vaaleaa, karkeaa, tuhkaiselta vaikuttavaa hiekkaa, jossa oli hiilenpaloja (299).

Puulinja 536 tuli näkyviin (96/508-509), kun yksikkö 275 poistettiin. Yksikkö 294 oli vaaleaa hienoa hiekkaa, jota oli läiskänä 536:n reunassa.

Kartat 20 ja 21

Yksikön 515 alta paljastui kaksi hiekkaista maaläiskää, väriltään kirjavan punaruskeita. Läiskien raekoko vaihteli, toisessa oli suurin osa palanutta kiveä, »hiekkaa» (528, kartta 21), toisen (527) joukossa palanutta kiveä oli vähemmän. Horisontaalisesti nämä näyttivät liittyvän toisiinsa. Yksikön 515 alta paljastui myös lähes kokonaan maatuneesta puusta muodostunut maakerros (530, kartta 18), joka sijaitsi puulinjan 522 eteläpuolella, noin puolen neliömetrin alueella.

Kun hiiltyneet puulinjat (207) poistettiin, niiden alta löytyi lähinnä tasaisen punertavanruskeaa tahmeaa maata (215, kartat 20, 27 ja 37). Lisäksi löytyi tuhkaraita 532. Puiden eteläpuolelta, mustaa, hiilistä maata (500) poistettaessa paljastui samanlaista maata, jota oli ollut myös yksikön 500 päällä (505). Koska ei voi olla varma oliko kyse kuitenkaan samasta yksiköstä (yksikkö 505 olisi tällöin ollut sekä yksikön 500 päällä että sen alla), annettiin alta tulleelle maakerrokselle uusi yksikkönumero (533).

Lännessä, suunnilleen alueella 92-96/497-498, eteläkaista päättyi hieman likaiseen saveen (466). Savi nousi pintaan myös idempänä. Yksikkö 523 (kartassa 20) oli hiilimaaläiskä ja yksikkö 525 pieni savialue, joiden välillä oli hiilipartikkeleita sisältävä vaalea raita (524). Näiden luoteispuolelle ulottui pohjoisesta yksikkö 408 (kartat 20, 37).

 

3.3. Länsireuna (96-111/493-501), kartat 23-39

3.3.1. Länsireunan eteläosa, ruudut 96-101/496-501

T. Pietikäinen

Stratigrafianuolet on merkitty jälkikäteen karttoihin 23, 26-29, 31, 34-37 lomakkeiden ja muistiinpanojen pohjalta. Lomakkeiden stratigrafialaatikoita on täydennetty jälkityövaiheessa karttojen perusteella.

Kartta 23

Osittain kartta 23 voitiin piirtää pilvisenä päivänä, jolloin värjäymät näkyivät parhaiten. Alue linjasta y = 498 länteen oli kuitenkin hyvin savinen. Se kuivui nopeasti tasaisen vaaleanharmaaksi, eikä sitä saatu kaivauksen alkuvaiheessa dokumentoitua kunnolla.

Jo peltokerroksen poistamisen jälkeen näytti selvältä, että alueella 96-101/496-501 oli eroja linjan y = 500 itä- ja länsipuolella. Itäpuolella oli selvästi enemmän kerroksia ja värjäymiä, kun taas länsipuolella läiskikkyyttä oli huomattavasti vähemmän. Peltokerroksen poistamisen jälkeen maa näytti melko tasaisen tummalta ruuduissa 96-101/498-499. Ruuduissa 96-101/500-501 erilaisia värjäymiä oli huomattavasti enemmän - alue oli suorastaan monenkirjava. Linjasta Y =498 länteen maa muuttui nopeasti tasaisen harmaaksi (joitakin pieniä tummia läiskiä lukuun ottamatta). Pellon kyntö lienee tuhonnut kerroksia ja rakenteita viistosti länteen päin (kyntö on mennyt syvemmälle lännessä). Tämä aiheuttikin sen, että alueen stratigrafia oli ongelmallinen. Kynnön tuhoamat kerrokset tulivat näkyviin pieninä erillisinä läiskinä, joista on vaikea sanoa, mitkä ovat aikoinaan kuuluneet yhteen.

Rakenteiden ja kerrosten raja linjalla y = 500 voi olla pelkästään kynnöstä aiheutunut. Toisaalta voi olla mahdollista, että raja onkin osa muinaisjäännöstä ja sillä on merkitystä rakenteiden tulkinnassa. Tämän vuoksi pienetkin läiskät ja yksiköt yritettiin dokumentoida alueella tarkasti, vaikka ne yksinään vaikuttivat melko mitättömiltä.

Kynnön aiheuttaman tuhon lisäksi alueen halkaisee myöhäinen oja. Se ei hahmottunut selvästi heti peltokerroksen poiston jälkeen, vaan se dokumentoitiin aluksi useammaksi likaisen saven yksiköksi (324, 326, 336). Ojan 336 pohjois- ja eteläpuoli käsitellään seuraavassa erikseen, koska alueen stratigrafia on rikkoutunut ojan kohdalla. Eteläpuoliset yksiköt liittyvät kappaleessa 3.2. esitettyihin havaintoihin kaivausalueen eteläreunasta. Pohjoispuolen yksiköt liittyvät kappaleessa 3.3.2. esitettyihin yksiköihin.

Ojan 336 eteläpuolinen alue, kartta 23

Peltokerroksen poiston jälkeinen tilanne oli samanlainen kuin ojan pohjoispuolella. Linjan y = 500 itäpuolella rakenteita ja värjäymiä oli enemmän kuin länsipuolella. Ojan eteläpuoliset rakenteet poikkesivat jossain määrin pohjoispuolisista. Ruuduissa 96/498-501 yksiköt jatkuivat eteläkaistaleelle (200, 206-209).

Peltokerroksen jälkeen paljastuneista yksiköistä kiinnostava oli musta nokikerros (330) ruuduissa 97-98/501. Sen länsipuolella olleet yksiköt 331 ja 333 näyttivät leikkaavan sitä terävärajaisesti. Samoin terävä, leikkaava raja muodostui »kourumaisen» yksikön 210 suuntaan. Yksikkö 210 vaikutti rakenteelta, maa-aines ei ollut sekoittunutta.

Yksikkö 333 paljastui sekoittuneeksi, se oli mahdollisesti vielä peltokerrosta. Yksikkö 331 sen sijaan kutistui pienemmäksi, mutta selvärajaiseksi tumman maan läiskäksi, jossa oli kiviä. Raja muihin yksiköihin päin näytti terävältä myös alempana. Yksikkö tulkittiinkin mahdolliseksi paalunjäljeksi.

Ruuduissa 98/500-501 tuli jo peltokerroksen poistamisen jälkeen näkyviin puujäänteitä. Niistä 337 oli vain pieni hippunen, jonka liittyminen rakenteeseen on epävarmaa (sekoittuneessa yksikössä 333 oli myös pieniä puupaloja siellä täällä). Yksiköt 328 ja 338 vaikuttivat suuremmilta puujäännöksiltä. Ne jatkuivat stratigrafisesti alemmas.

Linjan y = 500 länsipuolelta paljastui peltokerroksen alta muutamia laaja-alaisia yksiköitä, jotka olivat stratigrafisesti alhaalla. Näistä yksiköistä 408 oli lähes samanlaista kuin ojan pohjoispuolella yksikkö 307. Se oli väriltään tummaa, savipitoista hienojakoista maata, jossa oli runsaasti savi- ja nokipilkkuja. Tämä yksikkö näytti olevan pohjasaven kaltaisen likaisen saven 466 päällä. Ojan 336 reunassa oli likaista, tummaa savea (342A). Se vaikutti samanlaiselta maalta kuin ojan pohjoispuolinen savi 319. Mainittujen yksiköiden lisäksi alueella oli pieniä silttiläiskiä (214, 332, 335, 339, 348).

Linjan y = 498 länsipuolella maa kuivui hyvin nopeasti, eikä sitä saatu dokumentoitua kunnolla. Maa-aines vaikutti lähes puhtaalta savelta. Ruuduissa 97-98/497 olleet pyöreähköt soraläiskät (349 ja 400) olivat alueen ainoat ympäristöstään poikkeavat yksiköt.

Kartta 26

Nokikerroksen 330 alta paljastui maatunut puutaso 420, jossa oli kolme toisistaan erottunutta puujäännettä rinnakkain. Maatuneista puista ei enää erottanut, olivatko ne aikoinaan olleet lautoja vai lankkuja. Puutason eteläpuolella yksikön 418 joukossa oli pidemmälle maatuneita puuhippusia, joiden syiden suunta oli kuitenkin sama kuin yksikön 420. Nämä heikot puujäänteet eivät saaneet omaa yksikkönumeroa. Maa puiden (myös 420) alla oli harmahtavan ruskeaa hienojakoista silttiä (418). Puutason päällä oli pieni tuhkaiselta vaikuttanut läiskä (419). Yksiköstä 420 otettu puunäyte on ajoitettu (näyte 8: Su-2715).

Puutasoon 420 liittynevät myös puujäänteet 328 ja 338, joista 338 saattaa olla jopa samaa puuta kuin keskimmäinen tason 420 puista. Puujäänteet leikkautuivat terävästi yksikköön 331.

Maatuneiden puujäännösten lisäksi nokikerroksen 330 alta löytyi täysin hiiltyneitä puujäänteitä (414-417). Nämä hiiltyneet puut olivat stratigrafisesti maatuneiden puiden päällä. Hiiltyneet puut 415, 416 ja 417 olivat suunnassa pohjoinen-etelä, maatuneet puut 420 suunnassa itä-länsi. Yksiköstä 415 on ajoitettu radiohiilinäyte 9 (Su-2716).

Kartta 37

Kartassa 26 esitettyjen puiden alta löytyi karkeaa, maatuneen puun ja hiekan sekaista silttiä (430), valkoista hienojakoista silttiä (431) sekä tummanruskeaa humusmaista maata (334). Melko laaja-alainen, puujäänteiden 207 (ks. luku 3.2) alta tullut yksikkö 215 oli punertavanruskeaa, hyvin savipitoista maata. Yksikkö rajautui pohjoisreunassaan nokiraitaan 427. Sen pohjoispuolella oli yksikkö 212, joka oli hiekansekaista humusmaista maata.

Kiinnostavaa ruuduissa 96-98/500-501 oli se, että kaikki yksiköt näyttivät noudattavan samaa suuntausta. Lisäksi näytti siltä, että yksiköiden suunta oli jokseenkin suorassa kulmassa ojan 336 pohjoispuolella olleiden yksiköiden suunnan kanssa.

Linjan y = 500 länsipuolella karttojen 23 ja 37 esittämät tilanteet ovat erilaiset, vaikka yksiköitä ei peltokerroksen poistamisen jälkeen kaivettu. Erot johtuvat siitä, että aluetta siivottiin valokuvausta varten, jolloin yksiköt muuttuivat hieman. Lisäksi maan kostuttua yksiköt näkyivät paremmin kuin kaivauksen alkuvaiheessa.

Ojan 336 pohjoispuolinen alue, kartta 23

Yksikkö 305 oli hyvin ohut (1-5 mm), musta, nokinen kerros, jonka alta tuli n. 5 mm paksu, läiskikäs, murea savi 306. Yksikkö 306 ei näy kartassa 23, koska se jäi täysin yksikön 305 alle. Molemmat yksiköt olivat niin ohuita, ettei niitä saatu poistettua selvästi erillisinä kerroksina. Yksiköt näyttivät liittyvän yhteen. Sieltä täältä löytyneistä pienistä läiskistä päätellen yksiköiden 305 ja 306 kaltaista savi- ja nokimaata lienee alun perin ollut laajemmallakin alueella (99-103/498-500), mutta kerros oli täysin hävinnyt lukuun ottamatta kyseisiä yksiköitä.

Saviläiskät 300, 301 ja 302 olivat erilaista savea kuin 306. Ne olivat vaaleanharmaata, puhdasta ja hyvin sitkeää savea. Yksiköiden muoto viittaisi siihen, että kyntö oli tuhonnut yhtenäisen savialueen, josta oli jäänyt jäljelle pieniä läiskiä. Yksiköt 300 ja 301 poistettiin ja niiden alta löytyi tummanruskeaa hiilistä maata 464.

Ruudut 99/499-500

Saviläiskistä yksikkö 302 oli stratigrafialtaan monimutkaisempi. (Kaivaushavainnot on esitetty kartoissa 27-29.) Sen päällä oli muutamia pieniä yksiköitä (315, 327 ja 345). Ne sijaitsivat aivan ojan 336 vieressä, eikä niiden liittyminen ojaan ole mahdotonta. Kiinnostavaa kuitenkin on, että yksiköt 327 ja 345 olivat maatunutta orgaanista ainetta (puuta).

Saven 302 eteläreuna sukelsi ruuduissa 99/499-500 varsin syvälle ja muodosti n. 5 cm korkean portaan. Lisäksi saven alta paljastui useita pieniä läiskiä (308, 316, 341, 343, 425), joista osa näkyi jo kartassa 23. Yksiköt 308 (maatunut puusilppu), 341 (nokimaa) sekä 343 (tumma, hienojakoinen maa) olivat stratigrafisesti ylimpänä ja ne poistettiin.

Kartassa 29 on esitetty seuraavaksi esiin tulleet yksiköt 316 (likainen, murea savi) ja 318 (ruskehtava, hiekkainen siltti), jotka osittain näkyivät jo pellon poiston jälkeen. Kartassa 23 siltit 317 ja 318 on erotettu kahdeksi yksiköksi lähinnä värieron perusteella. Ne yhdistyivät myöhemmin samaksi yksiköksi (318). Yksiköiden 316 ja 318 poiston jälkeen esiin tulivat laajemmat yksiköt 344 ja 424 (kartta 31).

Ruudussa 99/499 yksikkö 344 sukelsi yksikön 424 alle. Yksikkö 424 oli hyvin tummaa (lähes mustaa) nokipitoista maata, jonka joukossa oli hiekkaa, pieniä kiviä ja silttiä. Vuoden 1995 viimeisessä kaivausvaiheessa vallitsevaksi yksiköksi ruutuihin 99-100/499-500 jäi yksikkö 344. Se oli tummaa, hienojakoista humusmaista maata, jossa ei ollut noki- eikä savipilkkuja. Kartassa 37 on katkoviivalla esitetty raja, jonka pohjoispuolella yksikön väri oli punertavanruskeaa. Yksikkö vaikutti ohuelta, koordinaattipaalun 100/500 ympäriltä yksikkö oli jo täysin hävinnyt ja savi 320A pilkotti esiin.

Edellä kuvatut yksiköt sijaitsivat pienellä alueella - ruuduissa 99/499-500. Yksiköt olivat ohuita, maata ei kaivettu pois montakaan senttimetriä karttojen 23 ja 37 välissä. Oja 336 oli rikkonut osan yksiköistä. Huomionarvoista on, että ruuduissa oli jonkinlaista kerrostuneisuutta, mikä viitannee rakenteeseen. Lisäksi yksiköiden muodostama suunta on kiinnostava. Yksiköt näyttivät muodostavan heikon suorakulmaisen kuvion ruuduissa 99-101/501 olleiden yksiköiden kanssa.

Ruudut 99-101/501

Ruuduissa 99-101/501 oli selvästi enemmän kerroksellisuutta (erilaisia päällekkäin olleita yksiköitä) kuin linjan y = 501 länsipuolella. Ruutujen yksiköt ja mahdolliset rakenteet leikkautuivat vuoden 1994 kaivausalueeseen.

Yksikkö 313 oli mureaa, nokista, likaista savea, joka jatkui Tapani Rostedtin alueelle pohjoisessa. Tämän yksikön alta paljastui yksikkö 374, joka oli karkeudeltaan vaihtelevaa hiekkaista maata. Sen joukossa oli nokea ja palaneita savimurusia. Särmikäs kiviaines vaikutti palaneelta.

Etelämpänä, ruuduissa 99-101/501 esiintyi monia pieniä yksiköitä, jotka muodostivat keskenään mutkikkaan stratigrafian (kts. kartat 23, 31, 34 ja 35). Alueella vuorotteli keskenään pohjois-etelä-suuntaisia pitkänomaisia vaalean siltin (väri vaihteli valkoisesta tummanharmaaseen), hienojakoisen nokimaan sekä täysin maatuneen orgaanisen aineksen läiskiä. Erityisesti silttiin näytti liittyvän nokiläiskiä niin, ettei niiden keskinäisestä stratigrafiasta saanut selvää (nokea löytyi silttiin sekoittuneena).

Kartassa 23 näkyvistä yksiköistä merkittävimmät olivat 311 (täysin maatunutta orgaanista ainetta) sekä monivärinen siltti 322. Kartassa 31 tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Yksikön 311 alta paljastui hienojakoista nokimaata 321. Ruudussa 99/501 oli pieniä yksiköitä useammassa kerroksessa, joista yksikkö 309 oli palanutta savimurua sisältänyt vaihtelevanvärinen siltti (väri vaihteli valkoisesta oranssiin). Kartoissa 34 ja 35 on esitetty ruutujen 99-101/501 tilanteet eri vaiheissa. Huomattavaa on yksiköiden muoto ja suunta.

Kartassa 31 näkyviin tullut yksikkö 402 oli tummaa, lähes mustaa hienojakoista maata. Kartassa 23 yksikkö 322 oli sen päällä. Myöhemmin yksikön raja ympäristöönsä päin oli lähinnä terävä, sillä ei ollut stratigrafista suhdetta muihin yksiköihin. Yksikkö tulkittiinkin mahdolliseksi paalunsijaksi.

Kartassa 30 esitetyssä kaivausvaiheessa hallitsevaksi yksiköksi ruuduissa 99-101/501 tuli karkeahko, monivärinen siltti 404. Tätä melko laajaa silttiläiskää kaivettiin alaspäin muutamia senttimetrejä, jolloin sen väri muuttui tummemmaksi ja ruskeammaksi. Varmuuden vuoksi yksikkö nimettiin uudestaan (404B). Ruuduissa 100-101/501 yksikön 404 alta tullut maa oli hyvin kirjavaa. Tilanne on esitetty kartassa 37.

Linjan y = 501 länsipuoli

Ruuduissa 100-101/498-500 peltokerroksen ja saviyksiköiden 300, 301, 306 poiston jälkeen vallitseva, laaja yksikkö oli 307. Se oli luonteeltaan »peruskulttuurimaata». Se oli väriltään hyvin tummanruskeaa hienojakoista maata, jossa oli melko runsaasti nokea, savipilkkuja sekä punertavanruskeita maatuneelta orgaaniselta aineelta tuntuneita läiskiä. Yksikkö jatkui pohjoisessa Tapani Rostedtin alueelle. Yksikköä ei oikeastaan kaivettu koko kesänä, koska se oli stratigrafisesti alhaalla. Ennen piirtämistä ja valokuvaamista ruutuja kuitenkin puhdistettiin aina sen verran, että yksikkö vähitellen pieneni ja sen väri muuttui tasaisemmaksi. Kartassa 37 sille annettiin uusi numero (442). Yksikkö 442 oli myös hyvin tummaa, hienojakoista humusmaista maata. Sen väri oli kuitenkin tasainen, ei niin läiskikäs kuin yksikön 307.

Ruuduissa 100/499-500 viistosti kulkenut kyntöura katkaisi stratigrafian yksiköiden 307 ja 464 välillä. Alun perin läiskällä 464 ei ollut omaa numeroa, koska se oli samanlaista maata kuin yksikkö 307. Jälkitöissä kuitenkin havaittiin, että matriisin rakentaminen on helpompaa, jos läiskä numeroidaan.

Yksikköä 464 ei varsinaisesti kaivettu pois. Aluetta vain siivottiin ennen piirtämistä ja maanlaatu muuttui. Kartassa 31 näkyvät yksiköt 344 ja 425 olivat hyvin samanlaista maata paitsi keskenään myös yksikön 464 kanssa. Ne olivat hyvin tummanruskeaa hienojakoista humusmaista maata. Toisistaan ne erosivat siinä, että yksikön 344 väri oli tasainen. Yksikkö 425 oli väriltään epätasainen, siinä oli pieniä savipilkkuja sekä nokea. Mahdollista on, että yksiköt 464 ja 425 olivat samaa yksikköä. Yksikkö 425 sukelsi idässä silttiyksiköiden 322 ja 404 alle. Karttaan 37 yksikkö 425 numeroitiin uudestaan (425B), koska sen väri muuttui punertavaksi.

Karttaa 23 piirrettäessä linjan y = 498 länsipuoli oli liian kuivaa, eikä kaivausalueen länsireunan yksiköitä saatu dokumentoiduksi kunnolla. Kun maa ruuduissa 100-101/497 oli kosteampaa, näkyviin tuli pieniä pyöreähköjä läiskiä, jotka numeroitiin yhteisesti numerolla 467 (kartta 31). Ne olivat tummanruskeaa hienojakoista humusmaista maata. Niistä oli vaikea sanoa, olivatko ne jäänteitä yksiköstä 307 vai mahdollisia paalunreikiä. Läiskiä ei ehditty tutkia vuonna 1995.

Ruuduissa 100-101/496 tuli esiin lähes puhdasta hiekkaa (740). Sen todettiin liittyvän historiallisen ajan puurakenteeseen ruuduissa 99-101/492-495 (kartta 30). Rakennetta on käsitelty tarkemmin kappaleessa 3.6.3.

Savi 320A vaikutti kuivana puhtaalta pohjasavelta. Myöhemmin kuitenkin todettiin, että savi oli hieman värjääntynyttä ja siitä löytyi sieltä täältä yksittäisiä löytöjä. Selvemmin likaista savea oli yksikkö 319, jota löytyi ojan 336 reunasta ruuduissa 99/497-498. Sitä ei kaivettu, koska se oli stratigrafisesti alhaalla. Samoin kaivamatta vuonna 1995 jäi yksikkö 347. Se oli pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 40 cm kokoinen tummanruskea läiskä, jossa oli neljä nyrkinkokoista kiveä. Yksikkö vaikutti mahdolliselta paalunsijalta. Kartan 23 pohjoisreunassa näkyvät yksiköt 365, 371, 373 jatkuivat Tapani Rostedtin alueelle.

Kartta 37

Kartta 37 jäi viimeiseksi alueelta piirretyksi kartaksi vuonna 1995. Karttaan on merkitty joitakin stratigrafianuolia, mutta koska yksiköitä ei enää kartan piirtämisen jälkeen kaivettu, ei kaikkien yksiköiden keskinäisistä suhteista ole tietoa.

Viimeinen dokumentoitu taso oli entistä kirjavampi ruutujen 99-101/500-501 alueella. Siltti 404 oli muuttunut varsin läiskikkääksi (väri vaihteli vaaleanharmaasta tummanharmaaseen ja ruskeanharmaaseen). Karttaan läiskiä on hahmoteltu katkoviivoin, vaikka niille ei annettu omia yksikkönumeroita. Yksikkö 404 numeroitiin uudelleen (404B).

Linjan y = 500 länsipuolella tilanne oli edelleen jokseenkin samanlainen kuin kaivauksen alkuvaiheessa. Koska alue oli stratigrafisesti selvästi alimpana, yksiköitä ei varsinaisesti kaivettu koko kesänä. Tummaa, hienojakoista humusmaista maata (yksiköt 344 ja 442) oli ohuena kerroksena likaisen (lähes pohjasaven kaltaisen) saven 320A päällä. Ruudussa 101/499 (katkoviivan itäpuolella) tällaista maata oli pieninä läiskinä saven päällä. Läiskiä ei kuitenkaan dokumentoitu, ainoastaan yhtenäinen tumman maan alue (442).

Kiinnostava yksityiskohta on se, että yksikön 425B länsireuna oli hyvin terävärajainen ja suora. Rajan suunta oli pohjoisluode-eteläkaakko, jonka suuntaisia yksiköt linjan Y = 500 itäpuolella yleensäkin olivat.

 

3.3.2. Länsireunan pohjoisosa, ruudut 102-111/493-501

T. Rostedt

Suurin osa peltokerroksesta poistettiin kaivinkoneella, minkä jälkeen kaivamista jatkettiin lapioilla ja kaivauslastoilla. Kun peltokerros oli kokonaisuudessaan poistettu dokumentoitiin ensimmäiset kartat.

Kartta 24

Hiilen- ja noensekaisia, esihistoriallisilta vaikuttavia yksiköitä olivat ainakin yksiköt 307, 352 ja 358, jotka muodostivat suhteellisen yhtenäisen kokonaisuuden ruutuihin 102-105/500 (sekä lisäksi yksikön 358 kielekkeet ruutuihin 105/498-501). Kyseessä oli tumma savinen maakerros, joka erotettiin eri yksiköihin lähinnä nokipitoisuuden perusteella. Muita esihistoriallisilta vaikuttavia yksiköitä olivat mm. yksiköt 354, 350 sekä 372. Niissä kaikissa oli vaaleanharmaan hiesun/hiekan seassa jonkin verran nokea ja/tai hiiltä. Vaaleampia, vähemmän löytöjä sisältäviä yksiköitä olivat savi 313 ruuduissa 102-104/500-501 sekä yksikkö 320A, joka oli lähes puhdasta pohjasavea ja jatkui linjasta y = 499 länteen päin.

Puujäänteistä selvimmin näkyi ruudussa 105/501 ollut maatunut puujäänne suunnassa itä-länsi. Sen pohjoispuolella, ruuduissa 106/499-501 erottui pahoin maatuneena länsilounais-itäkoillis-suuntaisena rippeitä puujäänteistä, jotka tosin ovat saattaneet siirtyä alkuperäisiltä paikoiltaan peltomuokkauksen yhteydessä. Rippeitä pohjois-etelä- ja itä-länsi-suuntaisista puujäänteistä alkoi tulla vähitellen näkyviin ruudussa 102/501.

Resenteistä kuopista selvimmin näkyi yksikkö 357 ruuduissa 104-105/501. Se erottui ympäristöstään tummempana kivien ja hiekan sekaisena maana, jossa oli tiilenpaloja. Yksikkö 359 tuli näkyviin heti peltokerroksen jälkeen ja erottui ympäristöstään (varsinkin alueen länsiosassa) kiven- ja hiekansekaisena tummempana savena. Ilmeisesti kyseessä oli myöhäinen ojanpohja.

Yksiköt 365 ja 373 erottuivat ympäristöstään keltaisenruskeina hiekansekaisina läikkinä, joissa oli seassa kiviä, soraa ja hieman hiiltä. Yksiköiden luonne ja ajoitus jäivät epäselviksi.

Pellonmuokkauksesta aiheutuneet auran kyntöjäljet olivat selvästi näkyvissä varsinkin linjan Y = 499 länsipuolella, jossa kyntö oli nähtävästi suoritettu syvemmälle. Tämän vuoksi esihistorialliset löytökerrokset olivat ko. alueella pääosin tuhoutuneet.

Kartat 32 ja 38

Edelliseen tasoon nähden kaivettiin 1-5 cm, yleisimmin runsaat 2 cm. Tämän jälkeen piirrettiin kartta 32, vaikka dokumentointiolosuhteet olivatkin suhteellisen huonot. Aurinko oli paahtanut pilvettömältä taivaalta viikkotolkulla muuttaen kaivausalueen halkeilevaksi saviaavikoksi. Toisena dokumentointipäivänä alkoi kuitenkin sataa vettä, joten koko kaivausalue päätettiin siivota ja piirtää uudestaan (kartta 38). Itse asiassa kartat 32 ja 38 kuvaavat siis lähes samaa tilannetta eri dokumentointiolosuhteissa, niiden välissä vain on satanut vettä ja sen jälkeen on tehty kevyt kaivausalueen siivous uudelleendokumentointia varten.

Pääasiallisesti esihistoriallisilta vaikuttivat yksiköt linjan y = 499 itäpuolella, alueella jolla pellon kyntö ilmeisesti oli suoritettu kevyemmin. Yksiköt 352 ja 358 muodostivat edelleen suhteellisen selvästi ympäristöstään erottuneen tumman maa-aineksen, yksiköiden keskinäisenä erona oli lähinnä nokisuuden voimakkuus. Noki- ja hiilipitoisuuden perusteella omiksi yksiköikseen erotettiin myös yksiköt 378 ja 383.

Ruudussa 103/501 oli havaittavissa rippeitä maatuneesta (osin hiiltyneestä) puujäänteestä, joka näytti liittyvän jo edellisessä tasokartassa dokumentoituun pohjois-etelä-suuntaiseen puujäännekeskittymään ruudussa 102/501. Kohdassa 102,20/501,20 saattoi jopa olla jäljellä osia nurkkasalvoksesta. Pohjois-etelä-suuntainen puujäänne oli itä-länsi-suuntaisen puujäänteen päällä. Itä-länsi-suuntainen puujäänne oli tosin vasta osin paljastumassa karttaa dokumentoitaessa, joten varmoja tulkintoja ei voitu tehdä.

Yksiköt 374 ruuduissa 101-102/501 ja 454 ruudussa 103/500 olivat hyvin samankaltaisia; tummaa keskikarkeaa hiekkaa, seassa soraa, kiviä sekä osin nokea ja hiiltä. Varsinkin yksikkö 374 vaikutti paikoitellen palaneelta.

Erikoisuutena kartassa 38 voisi mainita yksiköt 389, 390 ja 391, jotka tulivat samassa kontekstissa näkyviin ruudussa 104/499 yksikön 352 alta. Kyseessä oli hyvin selkeärajainen, noin 50 cm × 40 cm:n kokoinen soikio, jossa oli erotettavissa punaisenruskeaa hiekkaa (yksikkö 389), keltaisenruskeaa hiekkaa (yksikkö 390) sekä tummanruskeaa noensekaista hiekkaa, jossa oli seassa kiviä (yksikkö 391). Yksikön tarkempi luonne ja funktio jäivät tämän vuoden tutkimuksissa vielä epäselviksi.

Ruudussa 103/499 ryhdyttiin kaivamaan pois yksiköitä 366 ja 367. Syvemmälle kaivettaessa kuitenkin yksikkö 366 (noensekainen hiekka/siltti) muuttui vähitellen keltaisenruskeaksi hiekaksi, joka alkoi laajeta länteen päin yksikön 320A alle, joten alueen kaivaminen keskeytettiin ja yksikkö numeroitiin uudelleen yksiköksi 384. Myöskään yksikkö 367 ei tullut aivan pohjaan kaivetuksi. Kuopanteen kohdalta maata poistettiin noin 10 cm.

Resenteistä kuopista yksikköä 357 kaivettiin kuopalle noin 10-15 cm. Yksikkö 359 alkoi yhä selvemmin muistuttaa resenttiä ojaa.

Kartat 25 ja 33

Yksikkö 359 (ojanpohja) erotti selvästi kartat 24 ja 37 sekä kartat 25 ja 39 omiksi kokonaisuuksikseen. Ruutujen 106-110/499-501 alueella hallitsevin oli yksikkö 364. Se erottui ympäristöstään kivien ja hiekan sekaisena kuohkeana savikerroksena, jossa oli hieman tiilenpaloja. Alueen kivet olivat pääasiassa teräväsärmäisiä ja vaikuttivat osin tahallisesti lohkotuilta. Kivet eivät kuitenkaan muodostaneet mitään selvää rakennetta.

Selkeästi resentiksi peltokuopaksi tulkittiin yksikkö 363 ruuduissa 109-110/499, josta löytöinä tuli runsaasti tiiltä. Se oli noin 10-15 cm syvä ja kaivettiin pois omana kokonaisuutenaan.

Kun yksikköä 363 poistettiin, alkoi sen alta paljastua pääosin sekoittumaton esihistorialliseksi tulkittu maakerros, yksikkö 462. Se muistutti maalajiltaan jonkin verran yksikköä 364, ollen kuitenkin tiiviimpi sekä enemmän noen ja hiekan sekainen.

Kartta 39

Laajimmillaan yksikkö 462 peitti alleen ruutujen 107-110/495-501 välisen alueen, se pieneni kuitenkin hyvin nopeasti. Ruuduissa 107-108/497-500 sen alta tuli näkyviin hieman vaaleampi savikerros, jossa kuitenkin oli havaittavissa hieman nokea ja hiiltä varsinkin yksikön eteläosassa. Ruudussa 107/501 ollut vahva hiilen ja noen sekainen keskittymä erotettiin kokonaan omakseen yksiköksi 399. Yksikkö 396 ruuduissa 107-109/498-501 oli jo lähes puhdasta vaaleahkoa savea, joka muistutti yksikköä 320A. Sen kaakkoispuolella, ruuduissa 107-108/500-501 oli havaittavissa hyvin samankaltaista maata kuin yksikkö 462. Koska yksikkö 396 kuitenkin erotti noen ja hiekan sekaisen hiesun alueet toisistaan, annettiin niille eri yksikkönumerot. Ruuduissa 107-108/500-501 olleelle yksikölle annettiin numero 398.

Heikkoja puujäänteitä havaittiin yksikön 462 sisällä ruuduissa 110-111/496-497. Puut olivat lähes itä-länsi-suuntaisia, osa niistä oli paikoin hiiltynyt. Hiiltä ja nokea oli muutenkin havaittavissa paikoitellen laikkuina ko. yksikön sisällä, mitään selvää rakennetta ei kuitenkaan havaittu.

Yksiköt 364, 392, 393 sekä 451 vaikuttivat hyvin samankaltaisilta sekoittuneen maan kerroksilta. Ne olivat tummaa savensekaista kuohkeaa maata, jonka seassa oli hieman kiviä sekä tiilenpaloja. Lisäksi yksikössä 393 oli havaittavissa joitakin merkkejä puujäänteistä. Ilmeisesti kaikissa tapauksissa kyseessä oli rippeet yksiköstä 364, joka näkyi kartassa 25.

Maatuneiden pystypaalujen jäänteitä havaittiin ruudussa 113/496 7 kappaletta. Ne olivat pahoin maatuneita ja erottuivat ympäröivästä maasta lähinnä tummempina läikkinä, joiden läpimitta oli 2-3 cm. Paalut eivät muodostaneet mitään selvää rakennetta, eikä niiden funktiosta vuoden 1995 tutkimuksissa päästy selvyyteen. Ruudussa 112,50/500 näkyi vuoden 1994 tutkimusten koekuoppa 66 (yksikkö 394).

 

3.4. Itäreuna (97-109/513-515), kartat 40-63, 80

A. Keränen, S. Raninen, M. Suhonen, H. Viljanen

Kaivausalueen itäreunan kaivauksessa ja kaivaushavaintojen tulkinnassa oli vaikeuksia. Itse alue oli hankalan muotoinen, pitkä, kapea kaistale. Sen stratigrafia ja yhteys muuhun kaivausalueeseen rikkoutui vuonna 1994, kun ruudut 103-109/508-512 kaivettiin pohjasaveen. Useimmat yksiköt jatkuivat itäprofiiliin, eikä niitä saatu tutkittua kokonaisuudessaan.

Kartta 40

Itäkaistaleelta poistetun peltokerroksen alta paljastui useita yksiköitä, jotka on esitetty kartassa 40. Nämä yksiköt olivat vielä osin peltokerroksen sekaisia ja niiden koostumus oli osin epähomogeeninen. Siksi niiden rajojen tarkka määritteleminen oli vaikeaa ja useat yksiköt alkoivatkin hahmottua tarkemmin vasta alaspäin kaivettaessa.

Osa välittömästi peltokerroksen alta paljastuneista yksiköistä muodosti melko yhtenäisen, lähes koko alueen kattavan savisen/savensekaisen kerroksen, jollainen havaittiin samassa tasossa myös muualla kaivausalueella. Itäkaistaleella tähän savialueeseen kuuluivat yksiköt 2, 3, 9, 13 ja 14 alueen pohjoisosassa sekä yksiköt 19, 20, 25, 26, 29 ja 37 alueen eteläosassa. Savikerros oli melko niukkalöytöinen. Se sisälsi savitiivistettä, muutamia paloja keramiikkaa sekä hieman palamatonta luuta. Savi 31 (107-108/514) ei näyttänyt kuuluvan tähän savikerrokseen ja se sisälsi selvästi resenttejä löytöjä.

Yksiköt 5 ja 39 (107-109/512-514) olivat selvästi vielä peltokerroksen sekaista maata, joka hävisi nopeasti alaspäin kaivettaessa, samoin itäkaistaleen länsilaidassa kiemurteleva hyvin epähomogeeninen yksikkö 10 (99-108/512-513), joka osoittautui alapuolelta paljastuneiden yksiköiden peltokerroksen sekaiseksi yläpinnaksi. Tumma, multamainen maa (yksiköt 12 ja 16, 100-105/514-515) osoittautui myös ohueksi sekoittuneen maan kerrokseksi alempien yksiköiden päällä.

Ruuduissa 97-99/514-515 peltokerros jatkui huomattavasti syvemmälle kuin muu alue ja muodosti runsaslöytöisen resentin kuopan (30), jossa oli runsaasti suuria kiviä (kartta 41). Ruuduissa 98-99/514-515 yksikön sen alta paljastui hiekkakerros (yksikkö 54), joka sekin liittyi resenttiin kuoppaan (kartta 42). Hiekkaa poistettaessa sen alta paljastui tummaa kulttuurimaata (yksikkö 57) hiekkakerroksen rajoittuessa enää pääasiassa kiveyksen väleihin (kartta 43). Ruuduissa 97/513-516 yksikkö 30 jatkui kuitenkin syvemmälle, aina vuoden 1994 tasoon 3 asti, johon yksikön 30 kaivaminen lopetettiin lukuun ottamatta syvemmälle tehtyä koepistoa ruudussa 97/514.

 

3.4.1. Itäreunan eteläosa, ruudut 97-105/513-515

Kartat 41, 42 ja 43

Kartan 41 esittämästä tilanteesta edettiin poistamalla vielä peltokerroksen sekaiset yksiköt (10, 16, 23, 26).

Yksiköiden 10, 23 ja 14 (100-102/512-513, kartta 43) alta hahmottuivat selkeärajaisina yksiköt 22 (vaalea, nokinen hieno hiekka) ja 56 (ruskea, hiekansekainen maatunut maa) sekä erittäin kova savi 58. Aiemmin vaiketulkintainen yksikkö 23 muuttui hiilen ja karkean hiekan sekaiseksi juovaksi (28). Yksikkö 63 (99/513) oli samanlaista maata. Yksiköt 28 ja 63 yhdistyivätkin myöhemmin, kun yksikkö 57 kaivettiin pois (kartta 44).

Ruuduissa 98-101/513-514 savien 25, 26 ja 37 alta paljastui tummanruskeaa, tiivistä, maatuneen tuntuista maata, jonka joukossa oli nokea, puuhippuja ja palanutta savea (yksikkö 57, kartat 42 ja 43). Yksikkö 57 oli pohjoispäästään osin hiekansekainen ja eteläpäässä se jatkui vahvasti noen- ja hiilensekaisena sekoittuneen yksikön 54 alle. Ruuduissa 98/512-513 yksikön 57 alta paljastui tumman maan sekainen sitkeä savi 60, joka jatkui kaivausalueen länsipuolelle vuoden 1994 kaivausalueelle tasoon 3 (kartta 43).

Ruutujen 103-105/513-515 alueelta poistettiin vielä peltokerroksen sekaiset yksiköt (10, 12, 16 ja 23), jolloin hyvin epähomogeenisesti värjäytynyt savi 14 laajeni lähes koko alueelle (kartta 41). Yksikön 17 alapuolella savi 14 oli hankalasti tulkittavissa. Myöhemmin kävikin ilmi, että ruudussa 103/513,50-514,50 sijaitsi vanha koekuoppa, joka rikkoi stratigrafian.

Yksikön 16 alta tullut kiinteä, tiukka savi 19 laajeni etelään (99-101/514-515, kartta 43). Yksiköt 18 ja 21 yhdistyivät yksikön 16 alla muodostaen epämääräisesti hahmottuvan nokisen juovan saven 19 päälle ja osin sen sekaan (kartat 41 ja 43). Kartassa 43 näkyvät yksiköt 69A ja 72 olivat jäänteitä yksiköstä 16.

Kartta 44 esittää lähes samaa tilannetta kuin kartta 43. Yksikkö 56 on kaivettu kokonaan esiin yksikön 10 alta (100-102/513) ja yksikkö 28 on laajentunut ruudussa 99/513 yksikön 57 alle.

Karttojen 43 ja 44 esittämässä tilanteessa oli kiinnostavaa se, että yksiköistä 28 ja 82 muodostui alueelle lähes pohjois-etelä-suuntainen raita. Samanlaista suuntaa näyttivät noudattavan myös yksiköt 22, 56, 57 ja 58. Näistä 56 ja 57 olivat maatuneen tuntuista, kuitenkin hyvin tiivistä maata. Aiemmissa kartoissa laajempana näkynyt nokinen raita (yksikkö 21) muodosti em. yksiköiden suuntaan nähden 90 asteen kulman.

Kartat 45-50

Yksiköiden 28, 56, 57, 58 ja 82 muodostaman tiiviin ja kuivana kovan maakerroksen alta tuli esiin pehmeämpi tumma kulttuurimaa (yksiköt 89, 91, kartta 46), joka oli näkyvissä jo kartan 44 tasossa yksikkönä 83. Ruutujen 98-99/513 alueella tässä tummassa maakerroksessa oli runsaasti palanutta savea. Seuraavassa kerroksessa maa-aines jatkui edelleen varsin samanlaisena (yksikkö 97, kartta 48), mutta löytöjä oli niukemmin.

Ruuduissa 99-102/514-515 olleen laajan savialueen (19) alta tuli kova savi 95, jossa yksikkö 21 näkyi vielä hiilisenä värjäymänä. Savet 19 ja 95 sisälsivät runsaasti savitiivistettä. Myös savi 95 liittyi peltokerroksen alta paljastuneeseen laajaan savikerrokseen. Sen alta alkoi tulla esiin maatunutta puuta (64).

Savialue 14 poistettiin. Sen alta ruuduissa 102/513-514 (kartta 44) tuli nokista hiekkaa (22), hienojakoista, hyvin nokista, multamaista maata (52) sekä kovaa savea (58). Ruuduissa 103-104/513-515 jo aikaisemmin pieninä läiskinä näkyneet yksiköt 11, 15, 49 ja 50 (kartta 41) yhdistyivät savikerroksen 14 alapuolella yhtenäiseksi tumman kulttuurimaan kerrokseksi 103 (kartta 51).

Ruuduissa 103/513-514 saven 14 poistossa oli ongelmia ja yksiköiden 85 ja 88 stratigrafia rikkoutui osittain. Ongelmia aiheuttivat kerrosten viettäminen pohjoiseen päin sekä saviset yksiköt, joita oli kuivana vaikea erottaa toisistaan. Lisäksi ruudun 103/513,50-514,50 koekuoppa rikkoi yksiköiden 14B, 70, 81, 84 ja 88 stratigrafian. Stratigrafiset ongelmakohdat on kartoissa 45-47 merkitty pisteviivalla.

Kartan 44 yksiköistä kaivettiin pois 52, 58 ja 72 (101-102/513-515) niiden alta tuli kovaa savea (85), kirjavaa, pehmeää savensekaista likamaata (84) sekä mustaa noen ja hiekan sekaista kuohkeaa maata (70), johon hiekkainen yksikkö 48 liittyi. Yksikkö 70 laajeni itäprofiiliin ja 84:n alle. Yksikön 84 alta tuli tiiviimpi, tumman savipitoisen likamaan kerros (88), joka jatkui saven 95 alle (kartat 45, 47 ja 49). Savi 85 näytti jatkuvan 88:n alle, vaikka kaivettaessa eroa maanlaadussa oli vaikea havaita.

Kartassa 50 esitetty alue (99-103/513-515) näytti stratigrafisesti kerrostuneelta siten, että itäreunan tumma multayksikkö 70 oli päällimmäisenä. Sen alle jatkui savialue 95. Tämän saven alle menivät yksiköt 88 ja 69. Länsireunassa vallitseva yksikkö oli 97 (tumma kulttuurimaa), joka jatkui vaalean, kovan saven 85 alle, joka puolestaan jatkui tumman tiiviin yksikön 88 alle. Kiinnostavaa on se, että savien (95, 96, 85) ja tumman kulttuurimaan 97 raja pysytteli samalla kohdin kuin jo aiemmin havaittu raita (28) - raja kulki pohjoisluode-eteläkaakko-suuntaisena lähellä linjaa y = 514.

Eteläinen puulinja, ruudut 100/514-515

Yksikön 95 poistamisen jälkeen yksikkö 64 kaivettiin kunnolla esille. Osoittautui, että kyseessä oli useista erillisistä, osittain pinnalta hiiltyneistä ja keskimäärin noin 3 cm paksuisista puujäänteistä koostuva linja (alayksiköt 64: 1-7). Puulinja kulki kartassa 51 kuvatulla tavalla lähes itä-länsi-suunnassa linjan x = 100 kohdalla. Idässä puulinja näytti jatkuvan kaivetun alueen ulkopuolelle. Puulinjan yhteydestä tavattiin laikkuna pulverimaista vaaleaa silttiä, sekä runsaasti palanutta savea. Puujäänteet lepäsivät osittain erittäin nokisen hiekansekaisen maakerroksen päällä (yksiköt 103 ja 141). Puista piirrettiin yksityiskohtakartta 58. Radiohiilinäyte 3 (Su-2710, liite 4) on otettu puujäänteestä 64: 5.

Kentällä tehdyn tulkinnan mukaisesti kyseessä olisi seinälinja, joka kiinnostavasti muodosti 90 asteen kulman ruuduissa 100-103/513-514 havaitun linjan kanssa kanssa. Tunnistettavaa paalunjälkeä tai muita selviä merkkejä seinien liitoksesta ei havaittu. Pieni puujäännös 64: 7 jatkui kulmittain puujäännöksen 64: 6 alle, koko viimeksimainitun yksikön leveydeltä, mutta tämä ei riittäne todisteeksi hirsisalvoksesta (kartta 58).

Yksiköiden muodostama raja ruuduissa 100-103/513-514

Ruuduissa 100-103/513-514 kulkenut pohjoisluode-eteläkaakko-suuntainen linja oli jo aiemmin hahmoteltu palaneen saven suuren määrän, vähäisten puujäännösten (57) ja vaaleiden silttilaikkujen (yksiköt 87 ja 101) perusteella. Yksikköjä 96 ja 97 poistettaessa löydettiin edelleen runsaasti palanutta savea, mutta ei jälkiä puujäänteistä. Kartassa 51 näkyvällä tavalla vaalea savi (yksikkö 100) näytti ruutujen 100-102/513-514 alueella rajautuvan aiemmin havaittuun linjaan. Linjan länsipuolella maa oli hyvin tummaa ja kuohkeaa (yksikkö 103).

Ruudut 100-103/514-515, rajan itäpuolinen alue

Puulinjan (64) pohjoispuolella, saven 95 alta ruuduissa 100/514-515 tuli ohut, tumma ja jokseenkin löydötön savikerros (yksiköt 106, 109, 148 ja 149, kartoissa 51, 54 ja 55). Yksikön 149:n alta löytyi ruskeaa hiekkaa (yksikkö 600), joka kuului yhteen yksiköiden 128, 136 ja 140 kanssa (kartta 56).

Ruuduissa 100-101/514 saven 95 alta tuli ohut nokinen kerros (yksikkö 107, kartta 51). Sen poistamisen jälkeen esiin tulivat yksiköt 132 ja 146, jotka ovat ohuehkoja nokisen saven kerrostumia, sekä yksiköt 128, 136, 140 ja 600 (kartat 54 ja 56). Viimeksimainitut olivat pienten nokitäplien pilkuttamaa ruskeaa hiekkaa, jonka jakaminen erillisiksi yksiköiksi ei ole tosiasiassa tarpeen (alun perin jako tehtiin vähäisten värierojen ja ruskean hiekkakerroksen laajuuden vuoksi). Tämä yksikkökompleksi oli stratigrafisesti savien 132 ja 146 sekä nokiraidan 138 alla.

Yksikkö 100 oli vaalea, enimmillään 8 cm paksu saven ja tiiviin hienon hiekan »patja» (mahdollisesti uudelleen numeroitu yksikkö 85). Ruuduissa 100-101/514-515 yksikkö 100 jäi hiekkakerroksen 128-136-140 alle. Viimeksimainittuun kerrokseen kuului myös yksikkö 600, joka kuitenkin tuntui olevan yksikön 100 sekä ylä- että alapuolella (kartta 56). Yksikkö 132 (vahvasti nokinen hiekka) oli valtaosaltaan yksikön 100 päällä mutta taipui kuoppana sen lävitse ruudussa 101/514 (kartta 57).

Yksikköä 600 ei poistettu, mutta sen alta havaittiin hiiltynestä puusta koostuva ohut kerros (yksikkö 606), joka jatkui puujäännöksen 64:5 alle. Puujäännöksen 64:5 alapuolella oli myös yksikkö 603 eli löyhä, karkeudeltaan vaihteleva ruskeanharmaa hiekka, joka sisälsi poikkeuksellisen paljon palamatonta luuta. Maa-ainekseltaan se muistutti yksikköä 604 (kartta 51), joka näytti jatkuvan yksikköön 54 liittyvän kiveyksen alle (kartta 58).

Yksiköt 103, 104 ja 105

Erittäin laaja yksikkö 103 sekä siihen läheisesti liittyneet yksiköt 104 ja 105 reunustivat lännessä ja pohjoisessa savea 100 (kartta sr1). Kyseessä oli erittäin tumma, kuohkea ja »tahmea» kulttuurimaa (mahdollisesti samaa kerrosta kuin aiemmat 89, 91 ja 97). Stratigrafisesti yksikkö meni vaalean saven (100) alle. Etelässä se näytti työntyvän myös puulinjan 64 alapuolelle ja leikkautui resenttiin kuoppaan (30) 54. Lännessä yksikkö 103 jatkui vuonna 1994 kaivetulle alueelle (kartta 51).

Pohjoisessa vanha koekuoppa hahmottui ensimmäisen kerran selvästi (erotettu yksikköinä 112 ja 113). Se katkaisi stratigrafian yksikön 103 ja alueen 101-102/514-515 yksiköiden välillä.

Kaivausalueen itälaita, ruudut 101-103/515-516

Ruuduissa 101-102/515-516 sijainnut tumma multainen yksikkö 70, (kartta 50) sisälsi erittäin suuren määrän palanutta savea. Sitä kaivettaessa profiilia levennettiin itään päin. Nokiset multamaiset yksiköt 117, 118 ja 120 muistuttivat yksikköä 70 ja saattoivat kuulua siihen.

Kartassa 50 kaivausalueen itäreunassa näkynyt tumma, multamainen maa 69B laajeni saven 95 alle. Yksiköiden 69B ja 120 poistamisen jälkeen paljastuivat yksiköt 133 (tiivis, hieno hiekka) ja 138 (nokiraita), joiden alle hiekkakerros 128-136-140-600 työntyi (kartat 53 ja 54). Ruuduissa 100-101/515 ruskeanharmaasta, tiiviistä hienosta hiekasta koostuvat yksiköt 111 ja 115 peittävät nekin kompleksia 128-136-140-600 (kartat 51 ja 53).

Koillisnurkan kuoppamainen yksikkökompleksi, ruudut 103-104/515

Ruuduissa 103-104/515 paljastui yksiköiden 116 ja 119 alta yksiköt 122 (tumma, multava nokimaa) ja 127 (noki) (kartta 56). Näillä ei ollut minkäänlaista stratigrafista suhdetta yksiköihin 103 ja 128, joten ne ilmeisesti muodostivat maa-ainekseltaan sekalaisen kuopan. Ruudussa 104/514 maasta työntyy kartassa 51 esitetyllä tavalla esiin lohkeillut, noin puoli metriä pitkä ja 5 cm leveä kivinen »laatta», joka on asetettu maahan kyljelleen ikään kuin rajaksi yksikköä 103 vastaan. Otaksuttu kuoppa jatkui profiiliin. Aivan ruudun 104/515 nurkasta paljastui paalunsijaa muistuttava kivimukuloista tehty puolipyöreä kehä, jonka halkaisija oli noin 35-40 cm (kartta 56). Profiilia laajennettiin hieman tutkittaessa »paalunsijaa», jonka pohjan muodosti yksikkö 608.

 

3.4.2. Itäreunan pohjoisosa, ruudut 105-110/513-514

Kartta 41

Itäkaistaleen pohjoisosassa poistettiin peltokerroksen sekaisia sekä savikerrokseen liittyneitä yksiköitä. Ruuduista 108-110/512-514 (kartta 41) poistettiin peltokerroksen sekainen, multamainen maa (yksikkö 5) sekä vaaleaa savea (yksiköt 3, 9), jonka alapintaa on näkyvissä vielä kartassa 41 (yksiköt 3, 9, 32 ja 44). Näiden yksiköiden alta rajautui erittäin selvänä tumma, »rasvainen», runsaan hiilen värjäämä maa (yksikkö 6), josta löytyi runsaasti savitiivistettä, savikiekon katkelma sekä keramiikkaa. Myös yksikkö 33 sisälsi runsaasti palanutta savea. Yksikön 6 itäpuolelta paljastui kolme selvästi rajautuvaa maaläikkää: hienon hiekan- ja hiilensekaiset yksiköt 42 ja 43 sekä tiivis vaaleanruskea, hienojakoinen maa (yksikkö 41), joista tuli kuitenkin vain vähän löytöjä. Ruutujen 109-110/512-514 kaivamista ja dokumentointia jatkettiin tämän jälkeen ns. koillisalueen yhteydessä (ks. luku 3.5).

Ruuduissa 105-107/513-514 (kartta 41) savi 9 jatkui yksiköiden 5, 10 ja 14 alapuolelle. Myös resenttiä savea 31 poistettiin, jolloin alta paljastui hyvin tummaa »rasvaista» maata (yksikkö 11). Ruuduissa 105-106/514 alaspäin kaivettaessa poistettiin epähuomiossa useita ohuita päällekkäisiä yksiköitä, jolloin ruutujen väliselle rajalle syntyi n. 10 cm korkea porras. Leikkauksen perusteella ruudun rikkoutunut stratigrafia voitiin rekonstruoida osittain uudelleen. Saven 14 alta tulleen tumman kulttuurimaan (176) alla profiilissa on ohut kerros mustan-, vaalean- ja punertavanlaikukasta hiekkaa (yksikkö 36), jonka alla on hyvin ohut kerros ruskeaa »maatuneen tuntuista» maata (yksiköt 35, 46). Yksikön 34 (ruutu 106/514) harmaa, hienojakoinen, noen täplittämä maa rajautuu hyvin selkeästi ympäröivään saveen 9.

Kartta 52, ruudut 105-108/512-514

Kaivausalueen tutkimista jatkettiin aluksi kaivamalla koko alueen laajuudella. Kartan 41 yksiköistä osa hävisi (10, 14), osa laajeni (6) ja uusia yksiköitä (176-181, 196) tuli näkyviin. Itäreunan pohjoispää oli huomattavasti alempana kuin eteläpää. Alueen kaltevuus ja osittain rikkoutunut stratigrafia aiheuttivat ongelmia pohjoisalueen havaintojen yhdistämisessä eteläpään havaintoihin.

Yksikön 14 alta tuli esiin tummanruskeaa tahmeantuntuista maata (176) sekä hiilipitoista, tummaa, mullan- ja hiekansekaista lika- ja nokimaata (177), eteläreunassa yksiköt 122 ja 103 laajenivat saven 14 alle (kartta 51). Vaaleanruskea mullan- ja savensekainen, runsaasti hiiltä sisältänyt yksikkö 6 laajeni. Voimakkainta yksikön hiilipitoisuus oli kohdissa 108,90-109,00/513 ja 107,60-108,00/513-514,20.

Hiilipitoiset, tummat, mullan- ja hiekansekaiset lika- ja nokimaa-alueet (177, 178) poikkesivat selvästi näitä yksiköitä ympäröivästä osin savensekaisesta ruskeasta maasta (55). Maan koostumus ja yksiköiden tasainen pyöristyvä muoto antoivat vaikutelman kuopista. Kartassa 80 (vrt. kartta 52, ruutu 105/513) näkyy ko. yksiköiden poikkileikkaus, mikä vahvistaa vaikutelmaa.

Ruudussa 105/514 hyvin tumman hiekansekaisen nokimaan (yksiköt 122 ja 196) länsireunaa reunusti kaartuva kivirivi (kartat 51 ja 52). Kartoissa 59 ja 60 on esitetty tuon rakenteen pohjoispää hieman alemmaksi kaivettuna. Tuhkaa, karkeaa hiekkaa ja multaa sisältäneen löyhän maan (182) ja tiiviin, savisen, noensekaisen ruskean maan (183) länsipuolella olleet kivet tulivat paremmin esiin.

Kartat 60 ja 61

Nokisessa, tahmeassa, tummanruskeassa maassa (198) oli kaksi pyöreää hiilikeskittymää, joista pohjoisemman alueella oli joka puolella hiilenpaloja, etelänpuoleisessa hiiltä oli vain itäreunalla. Nokisessa yksikössä ei muualla ollut hiiltä. Tummanruskean, tahmean tuntuisen maan (176) alta paljastui harmaata savea (199), jossa oli hiilikeskittymä (ruudut 105/513-514, kartta 60).

Ruuduissa 107-108/514 tumman multaisen tahmeahkon savensekaisen maan (179) alta paljastui tasaisen kovaa maata, jossa oli pieniä savipaakkuja ja multaa sekä resenttejä löytöjä (yksikkö 184, kartta 61).

Kartta 62

Alueella 105-107/514 oli savensekaista ruskeaa maata (55), hyvin nokista tummaa hiekansekaista maata (196), sekä tiivistä savista noensekaista ruskeaa maata (183). Kivirivi tuli entistä paremmin näkyviin. Selkeärajaiset lika- ja nokimaaläikät (177,178) supistuivat, mutta pysyivät koostumukseltaan ennallaan. Voimakkaan hiilipitoinen itä-etelä-suuntainen tumman maan raita (650) tuli esiin yksikön 6 eteläreunassa (x = 108). Yksikön 176 alta tuli vaalean harmaata savea, jossa oli pieni hiililaikku (199).

Kartat 63 ja 80

Yksiköiden 196 ja 183 alta paljastui tumman ruskeaa tuhkansekaista maata 652. Muut yksiköt muuttivat lähinnä vain muotoaan. Kun kaivausalueen itäreuna oikaistiin, piirrettiin profiilikartat sekä kaivausalueen itäprofiilista että itäkaistaleen ja vanhan kaivausalueen välisestä profiilista (kartta 80).

 

3.5. Koillisalue (109-119/509-514), kartat 64-71

T. Rostedt, M. Suhonen

kartat 64 ja 65

Kaivausalueen koilliskulmasta peltokerros oli poistettu kaivinkoneella, minkä jälkeen alue oli siivottu lastoilla. Peltokerroksen poiston jälkeen alue oli kaivamatta melko pitkään ja savinen pintakerros oli kuivunut kovaksi.

Työt aloitettiin alueella kastelemalla ja pintavaaitsemalla se 2 × 2 m:n ruuduissa. Varsinaista karttaa alueesta ei piirretty. Kartta 64 on kaavamainen esitys alueen erilaisista savista. Samassa kartassa on esitetty peltokerroksen poiston jälkeiset pintavaaitusluvut.

Savia alettiin poistaa eteläreunasta alkaen. Savien 61 ja 62 todettiin olevan samaa, vielä peltokerroksen sekaista savea (62). Sen alta paljastui tumma, »muinaisjäännösmäinen» pinta (79A), joka tosin oli jo pilkottanut siellä täällä kaivinkoneen jäljiltä.

Koillisalueen eteläreunassa yksiköiden 79A ja 62 välistä (osittain 62:n alta) paljastui pehmeä, likainen savi 73 (kartta 65). Pohjoislaidaltaan se ilmeisesti oli osittain rikkoutunut savea 62 poistettaessa. Savet 74, 75, 77 ja 78 olivat samaa, erittäin sitkeää, peltokerroksen sekaista savea. Niiden alta paljastui tummaa maata (79A), jota ei kuitenkaan vielä kaivettu.

Alueen länsilaidalla savi 76 oli jo kaivinkoneen jäljiltä jäänyt muuta aluetta korkeammalle. Näkyvissä oli muutamia kiviä, jotka ilmeisesti liittyivät saven länsipuolella olleeseen historialliseen rakenteeseen. Koko laita-alue oli sekava ja sen stratigrafia oli rikkoutunut kaivinkoneella kaivettaessa.

Kartta 66

Peltokerroksen alta tulleiden savien poistamisen jälkeen koillisalue sai olla useamman viikon ajan rauhassa, minkä vuoksi se oli siivottiin ja piirrettiin ennen varsinaisen kaivamisen aloittamista.

Alueella oli havaittavissa kolme laajempaa yksikköä. Yksikkö 76 oli resenttejä löytöjä sisältänyt savi ruuduissa 109-115/509. Se näytti historialliseen kivirakenteeseen liittyvältä saveukselta. Yksikön itäraja oli paikoitellen hieman epäselvä, mutta oli pääosin kuitenkin havaittavissa.

Yksikkö 79A oli tummaa noensekaista maata ruuduissa 109-113/509-514. Yksikön pohjoisraja oli selvästi erotettavissa alueen pohjoisosassa olleesta noensekaisesta vaaleahkosta savesta (151A). Eteläosassaan yksikkö rajautui pääosin vuoden 1994 kaivausalueeseen. Yksikön löytöinä oli mm. keramiikkaa ja palanutta savea. Ilmeisesti kyseessä oli sekoittumaton esihistorialliseen aikaan ajoittuva maakerros.

Yksikön 79A eteläpuolella, alueen kaakkoisosassa, oli joitakin pienempiä yksiköitä jotka on kuvattu tarkemmin kaivauksen itäosaa kuvaavissa kartoissa. Yksikkö 38 oli vaaleahkoa, kuohkean tuhkamaista maata. Yksikkö 33 oli hiilen, noen ja savitiivisteiden sekainen tumma maa, joka selkeästi erottui ympäristöstään. Yksikkö 6 oli tummempi ja nokisempi kuin yksikkö 79A ja muistutti sitä muuten sekä maalajinsa että löytöaineistonsa puolesta. Yksiköt 42 ja 43 olivat vaaleahkoa hiekansekaista silttiä.

Kartta 67

Edelliseen karttaan nähden alueen eteläosissa kaivettiin 2-7 cm, pohjoisosassa 1-2 cm.

Yksikkö 76 (resentti savi) pienentyi lähestyen historialliseen aikaan ajoittuvaa kivirakennetta. Koillisalueen pohjoisosassa havaittiin resentti kuoppa (yksikkö 162) ruuduista 114-115/511-512, siitä löytyi mm. tiilenpaloja. Maa oli tummaa ja osin nokista.

Yksikkö 79B (yksikkö 79 on stratigrafisista syistä jälkitöiden yhteydessä jaettu yksiköihin 79A ja 79B) laajeni jonkin verran pohjoiseen, tosin hieman vaaleampana kuin alueen eteläosassa. Yksiköstä erotettiin pienempiä yksiköitä lähinnä nokisuuden perusteella. Yksikkö 154 oli hyvin samankaltainen kuin yksikkö 79B, sen pohjoisosassa (ruudussa 112/513) oli enemmän nokea ja hiiltä kuin yksikön eteläosassa. Yksikön eteläosassa maa oli hyvin samankaltaista kuin yksikössä 6, niiden välissä oli joitakin pienempiä yksiköitä. Yksikkö 153 kellertävän hiekan sekaista maata, yksikkö 155 kivensekaista ruskeaa maata sekä yksikkö 158 vaaleahkoa savea.

Yksikkö 157 oli selvästi nokisempi kuin 79B, ja siinä oli paikoitellen näkyvissä myös hiilenpaloja. Yksikön suurin laajuus oli ruuduissa 110-111/511-512 sekä kapea »kieleke» ruuduissa 111/509-510.

Tärkeimpänä muutoksena edelliseen tasoon nähden havaittiin jälkiä pohjois-etelä-suuntaisesta maatuneesta puujäänteestä (yksikkö 160), joka näkyi katkelmallisena kohdassa 109,80-111,20/513,30. Yleisesti ottaen hiiltä ja nokea näkyi huomattavasti edellistä kartoitettua tasoa runsaammin.

Syvemmälle kaivettaessa havaittiin ruuduissa 111/510-511 vaaleaa sitkeän oloista savea (185), joka paljastui yksiköitten 79B ja 154 alta (kts. kartta 68). Savikerroksen paksuus oli 1-5 cm, ja sen alta paljastui nokea, hiiltä ja maatunutta puuta sisältävä yksikkö 188.

Kartta 69

Edelliseen karttaan nähden alueen eteläosassa kaivettiin 3-9 cm, keski- ja pohjoisosissa 1-5 cm. Yksikkö 79B oli edelleen koko alueen laajin ja yhtenäisin maa-alue, sen sisällä omiksi yksiköikseen erotettiin suurimmat hiili- ja nokiläiskät. Ne näkyivät edellistä tasoa selkeämmin keskittyminä.

Yksikkö 157 oli pienentynyt ruutuun 110/512 ulottuvaksi hiili- ja nokialueeksi, jossa oli havaittavissa myös itä-länsi- sekä lounais-koillis-suuntaisia maatuneita puujäänteitä. Myös yksikössä 188 oli runsaasti hiiltä ja nokea sekä rippeitä puujäänteistä ruudussa 111/510-511. Yksikössä 189 oli hiilen ja noen lisäksi luode-kaakko-suuntaisina maatuneita puujäänteitä ruudussa 111/509. Yksikkö 167 ruuduissa 110-111/514 oli hiilen ja noen sekaista ruskeaa hiekkaa jossa oli havaittavissa myös heikkoja pohjois-etelä-suuntaisia maatuneita puujäänteitä. Yksikkö 160 (maatunutta puuta) näkyy kartassa 69 laajimmillaan ruuduissa 110,50-111,80/513,30.

Resenttejä kuoppia ja kuopanteita oli edelleen näkyvissä kaivausalueella. Yksikkö 76 oli jäljellä entisestään pienentyneenä, samoin yksikkö 162. Uusina kuoppina karttaan 69 merkittiin yksiköt 164 ja 193. Yksikkö 164 oli oikeastaan jatke yksikköön 153, tiilenpalojen lisäksi pienessä kuopassa oli jäljellä pahoin maatuneena pystypaalun jäänteitä ruudussa 111/513.

Ruudut 115-118/510-513 kartoitettiin ensimmäisen kerran peltokerroksen poiston jälkeen karttaan 69 (alue kärsi kuivuudesta). Yksikkö 193 ruuduissa 116/510-511 oli näkyvissä jo peltokerroksen kuorinnan jälkeen. Se oli resentti kuoppa mullansekaista hiekkaa, josta löytyi tiilenpaloja ja vähän laastia. Karttaan 69 on merkitty myös lähes pohjois-etelä-suuntaiset urat (114-116/512-513). Ne lienevät pellon kynnön aiheuttamia aurausjälkiä.

Syvemmälle kaivettaessa alkoi ruuduissa 110/511-512 näkyä itä-länsi-suuntaisia maatuneita (460) sekä hiiltyneitä (459) puujäänteitä. Tilanne näkyy kartassa 70.

Kartta 71

Edelliseen karttaan nähden kaivettiin vain alueen eteläosaa, linjaan x = 114 asti. Alueen eteläosassa kaivettiin 2-7 cm, yleisimmin 2-3 cm.

Hiilialueet (yksiköt 157, 188 ja 189) voimistuivat ja laajenivat hieman, varsinkin yksikkö 157, jonka sisällä havaittu itä-länsi-suuntainen maatunut puujäänne (460) laajeni ruutuihin 110,60/510,60-513,60. Myös yksikössä 459 olevat hiiltyneet puujäänteet selvenivät ja laajenivat jonkin verran. Yksikössä 189 paljastui pohjoisluode-eteläkaakko-suuntaisena maatuneita puujäänteitä hiilen ja noen seassa.

Yksikön 79B eteläosassa alkoi muotoutua kiveystä vaaleahkon saven sekaan ruutuihin 109/511-512, sille annettiin yksikkönumero 196. Kivien läpimitta oli 10-15 cm ja niiden joukosta löytyi yksi kuutiokivi. Vaaleampaa savensekaista maata havaittiin myös yksikön 460 pohjoispuolella (yksikkö 198) js vaikuttikin siltä, että yksikkö 79B alkaisi vähitellen loppua.

Resenteistä yksiköistä 76 pieneni edelleen kohti historiallisen ajan kiveystä. Yksikkö 164 kaivettiin osittain kuopalle jolloin maatunut pystypaalu erottui selvästi.

Tärkeimpänä muutoksena edelliseen karttaan nähden oli yksikkö 460 (maatunut puujäänne), joka yhdessä edellisessä tasokartassa näkyvän yksikön 160 kanssa näyttäisi muodostavan salvostekniikalla tehdyn rakennuksen nurkan. Puujäänteistä 160 (näyte 1: Su-2708) ja 460 (näyte 2: Su-2709) otetut näytteet ajoitettiin.

 

3.6. Historiallisen ajan rakenteet

T. Pietikäinen, T. Rostedt

Kartat 72-79

Peltokerroksen poiston jälkeen muutamilla alueilla (lähinnä kaivausalueen pohjois- ja länsireunoissa) paljastui rakenteita ja värjäymiä, jotka näyttivät löytöjensä puolesta kuuluvan historialliseen aikaan. Näitä rakenteita päätettiin kaivaa käytettävissä olevan ajan puitteissa, lähinnä »täytetyönä». Koululaistyövoimaa oli kuitenkin kesä- ja heinäkuussa käytettävissä niin runsaasti, että ylimääräistä työvoimaa oli käytännössä pakko sijoittaa kaivamaan näitä rakenteita.

Historiallisen ajan rakenteissa ei käytetty kenttätyövaiheessa yksikkönumerointia. Jälkityövaiheessa katsottiin kuitenkin aiheelliseksi lisätä numerot dokumentoinnin selkeyttämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Yksiköiden numerointi jälkikäteen ei ole mitenkään ongelmatonta. Erityisesti on huomattava, ettei löytöjä ole alunperin otettu yksiköittäin talteen. Jälkikäteen tehtävää yksikkönumerointia sääteleekin pitkälle se, millaisten kerrosten mukaan löydöt on kentällä taltioitu. Historiallisen ajan rakenteiden yksikkönumerot ovat välillä 700-744.

3.6.1. Vuonna 1994 kaivetun kivijalan jatkorakenne (109-115/502-508)

Vuonna 1994 esiin kaivettu kivijalka jatkui selvästi pohjoiseen. Kaivauksessa haluttiin selvittää tämän rakenteen koko laajuus ja rakenne. Koska alkuvaiheessa kiveykseen liittyneet maakerrokset vaikuttivat sekoittuneilta, kaivaus eteni melko rivakasti päätavoitteena saada kivirakenteet ja mahdollisesti sekoittumattomat kerrokset esiin.

Peltokerroksen poiston jälkeen alueella oli näkyvissä multamainen, tumma maakerros, jossa oli läiskinä hiekkaa (yksikkö 702A). Lisäksi näkyvissä oli laastia, tiilenpaloja ja kiviä. Tästä peltokerroksen jälkeisetä tasosta ei piirretty karttaa, vaan kaivausta jatkettiin suoraan alaspäin.

Multamaisen kerroksen alta paljastui keltaisenruskeaa hienoa hiekkaa (yksikkö 701). Tämä kerros oli laajimmillaan alueella 110-115/502-508. Hiekkakerros oli paikoitellen paksumpi, paikoitellen ohuempi. Sitä ryhdyttiin poistamaan, tarkoituksena saada kivirakenne esiin. Hiekkaa löytyi sekä kivien päältä että välistä. Selviä irtokiviä (hiekkakerros meni alle) poistettiin kaivauksen kuluessa. Hiekkainen kerros vaikutti paikalle tuodulta täyttömaalta. Löydöt kerroksesta olivat lasia, nauloja, liitupiipun katkelmia ja punasavikeramiikkaa. Kaikki kiveyksestä tulleet löydöt (paitsi tiiltä) pyrittiin ottamaan talteen, lähes kaikki myös luetteloitiin. Kiveyksestä ei löytynyt mitenkään huomattavia määriä tiiltä, palaset olivat melko pieniä (n. 10 cm × 10 cm). Tiili oli hyvin punaista ja karkeasekoitteista. Varsinaisia tiilestä tehtyjä rakenteita ei löydetty.

Reuna-alueillaan historiallinen rakenne oli hankala kaivettava. Pieniä kiviä oli vaikea kaivaa kivikovaksi kuivuneesta savesta esiin. (Hiekka keskittyi rakenteen keskelle, reunoilla kivet olivat savessa.)

Kun kivirakenne saatiin ensimmäisen kerran esiin, piirrettiin kartat 73 ja 74. Selvin rakenne oli pieni (2 m × 3 m), jykeväseinäinen huonetila (kivijalka) ruuduissa 109-111/503-507. Tämä rakenne oli suoraa jatkoa 1994 löydetylle kivijalalle. Kivijalan keskeltä tullut keltaisenruskea hiekkainen maa oli samanlaista kuin hiekka 701. Koska se tuli rajatusta tilasta, sille annettiin uusi numero (700).

Ruuduista 109-116/508 tuli esiin suurista kivistä rakennettu kivirivi. Kivet olivat saven päällä, eikä niitä ollut useammassa kerroksessa. Alueelta 113-115/502-505 löytyi pienehköjä kiviä epämääräisen suorakaiteen muodossa. Kivet olivat hyvin savisessa maassa ja oli epäselvää, oliko kyseessä rakenne.

Kartan 74 esittämästä tilanteesta edettiin kaivamalla kivijalan keskellä ollut hiekka (700) pois. Kun hiekka saatiin poistettua, löytyi kivijalan keskeltä maatuneita ja osin hiiltyneitä puujäänteitä (719) suunnassa etelälounas-pohjoiskoillinen. Ne eivät näyttäneet muodostavan mitään kovin selvää rakennetta. Tosin yksi puujäänne (717) oli kohtisuoraan muihin nähden, noin 5 cm niitä syvemmällä. Kivirakenteen reunoilla (sisäpuolella) havaittiin useita puisia pystypaaluja, jotka näyttivät kivirakenteen tueksi kiilatuilta. Kolme paaluista oli niin hyväkuntoista, että ne saatiin kaivettua ehjinä ylös (714-716). Puujäänteet on esitetty kartassa 75.

Kun puut poistettiin, niiden alta paljastui lähes puhdas savi (712). Puiden alta tulleet löydöt on luetteloitu tälle yksikkönumerolle. Löydöt ajoittuvat selvästi historialliseen aikaan (esim. raha vuodelta 1808). Savea kaivettiin pois huonetilan reunoilta muurien alareunojen paljastamiseksi. Tämän jälkeen niistä piirrettiin profiilikartat (kartta 79). Muurien rakenne on hyvin samanlainen kuin vuonna 1994 tutkitussa rakenteessa. Rakentamiseen käytetyt kivet ovat melko suuria ja epämääräisen muotoisia (kuitenkin lähellä suorakaidetta). Laastia kivien välistä ei löytynyt juuri ollenkaan, isompien kivien väliin oli kiilattu pieniä kolmiomaisia kiviä.

Alueelta 113-115/502-505 poistettiin hiekkaa 701 ja näkyviin alkoi tulla muutamia puujäänteitä. Suurimmat kivet ja puujäänteet on esitetty kartassa 76. Selvin puurakenne oli ruuduissa 114/504-505. Alueelta löytyi heikkoja jäänteitä useammasta länsilounais-itäkoillis-suuntaisesta puujäänteestä (709). Puiden paksuus oli noin 1-3 cm. Näistä noin 5 cm alempaa löytyi kaksi etelälounais-pohjoiskoillis-suuntaista hieman paksumpaa puuta (708 ja 710). Puujäänteet on selvyyden vuoksi esitetty erikseen kartassa 77. Puujäänteet näyttivät liittyvän melko epämääräiseen, suorakaiteen muotoiseen kivirakennelmaan, jonka kivet olivat suurelta osin hieman värjääntyneessä savessa. Kiveyksen keskeltä, puiden alta löytyi ohut kerros tummaa, mullan ja hiekan sekaista maata (741), josta tulleet löydöt ovat historialliseen aikaan kuuluvia (mm. lasitettua punasavikeramiikkaa).

Alueella 109-115/502-508 olleita kivirakenteita kaivettiin hieman värjäytyneeseen saveen asti (samanlaisella savella on useita eri numeroita: 320B, 703, 704, 712). Rakenteisiin kuuluviksi katsottuja kiviä ei poistettu.

3.6.2. Pohjoisreunan puujäänteet (116-119/490-501)

Kaivausalueen pohjoisreunassa havaittiin värjäymiä peltokerroksen poiston jälkeisessä pinnassa (kartta 3).

Ruuduissa 120-121/488-505 saatiin näkyville lähes itä-länsi-suuntainen raja puhtaan ja likaisen saven (742) välillä. Ruuduissa 120/498-503 rajaa seurasi melko suurista kivistä (halk. n. 50 cm) tehty kivirivi. Kiveys tuntui jatkuvan pidemmälle lännessä, mutta aluksi liiallisen kosteuden ja myöhemmin kovan kuivuuden vuoksi kiviä ei saatu kaivettua esiin. Kivirivi muistutti ruuduista 109-116/508 esiin tullutta kivistä rakennetta. Molemmat olivat painuneet saveen, eivätkä ne olleet varsinaisia muurimaisia rakenteita. Mahdollisesti kivet ovat muodostaneet jonkinlaisen tonttia kiertäneen aidan tai rajan.

Alueella 116-119/490-501 näkyi peltokerroksen jälkeen joitakin kiviä ja puujäänteitä. Maa oli tummaa ja multamaista, siinä oli lisäksi vähän hiekkaläiskiä ja tiilenpaloja. Alue oli kuivunut kesän aikana niin, että tumman multamaisen maan (702B) ja likaisen saven (320B, 742) rajaa oli vaikea erottaa.

Multamaisen kerroksen alta paljastui pääasiassa keltaisenruskeaa hienoa hiekkaa. Aluetta kaivettaessa ei yksikkönumeroita käytetty ja vasta jälkitöissä hiekkaiselle kerrokselle annettiin numero 723. Kerros ei kuitenkaan ollut homogeeninen, se oli paikoitellen hiekkaisempi, paikoitellen multaisempi. Kun kerrosta kaivettiin pois, sen alta alkoi paljastua rakenteita. Selvin niistä oli viiden pyöreän, hyväkuntoisen hirren muodostama taso ruuduissa 115-117/494-496 (yksikkönumero 739). Samansuuntaisia, heikompia puujäänteitä löytyi ruuduista 115-115/496 (yksikkönumero 739). Puut näyttivät muodostavan jonkinlaisen tason, jonka funktio ei kuitenkaan selvinnyt.

Mainittujen puujäänteiden lisäksi alueelta löydettiin joitakin irrallisempia puujäänteitä (724, 725, 726, 734, 735). Kun puujäänteet oli saatu esiin, alueesta piirrettiin kartta 72.

Hiekkakerroksesta 723 tulleet löydöt on luetteloitu 2 m × 2 m:n ruuduissa. Poikkeuksen muodostavat puutasojen 727 ja 739 (ruuduissa 115-118/494-49) päältä tulleet löydöt, joille annettiin yksikkönumero 723B. Kaikki alueelta 116-119/490-501 tulleet löydöt ovat historialliseen aikaan kuuluvia.

Maa hiekan 723 alla muuttui hyvin saviseksi, paikoitellen näkyviin tuli nokisempia läiskiä (730, 731) sekä tiilikeskittymiä (736, 737 ja 738). Puujäänteiden välissä maa näytti vielä melko hiekkaiselta (728).

Aluetta 116-119/490-501 kaivettiin syyskuun lopussa, jolloin ilma muuttui hyvin sateiseksi. Kartassa 72 esitetystä tasosta alaspäin ei voitu enää kaivaa, koska kaivausalue joutui veden alle.

3.6.3. Länsireunan puujäänteet, alue 99-101/492-496

Peltokerrosta seulottaessa havaittiin, että esihistorialliset löydöt vähenivät huomattavasti linjan y = 496 länsipuolella. Kokeeksi seulotusta ruudusta 100-101/494-495 tuli lähinnä resenttejä löytöjä. Maa peltokerroksen alla oli hyvin hiekkaista, lähes puhdasta hiekkaa (740). Hiekkaa poistettiin, jolloin esiin tuli maatuneista puista muodostunut puutaso (743: A-J). Puujäänteet olivat melko ohuita, niitä oli yhdensuuntaisesti noin kymmenkunta (suunnassa pohjoinen-etelä). Eteläreunastaan ne näyttivät leikkautuvan ojaan 336.

Puujäänteet dokumentoitiin karttaan 30. Maa puutason ympärillä oli hyvin savista (320A), eikä rakenteen havaittu jatkuvan laajemalle. Kaivausaluetta ei avattu länsireunassa linjaa y = 492 edemmäksi, eikä olekaan tietoa siitä, jäikö historiallisen ajan rakenteita avaamattomalle alueelle. Tuo puutaso jää rakenteena irralliseksi, eikä sen funktiota voitu selvittää. Kaivausalueelle kohonneen veden vuoksi puutasoa alemmas ei voitu edetä.

 

Takaisin sisällysluetteloon.
Seuraavaan lukuun 4, Yhteenveto ja tulkinta.

 


Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut