MULLI - IHALAEsittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut
MULLI - IHALAvanhimman kartan mukaan sijaitsi. Raision ensimmäisen kirkon arvellaan sijainneen läheisellä mäellä, jolla nykyisin seisoo Konsan koulu. Läheisen Huhkonkosken luona toimi jo keskiajalla suuri vesimylly. Eräät seikat viittaavat siihen, että Hyrköinen, Metsäaro, Pakarla, Polusmäki sekä nykyisen Turun alueella sijainneet Pansio ja Perno olivat Ihalan tytärkyliä. Nämä kylät perustettiin alueelle, joka alkujaan ehkä oli Ihalan hyödyntämää metsää ja vesijättömaata. Todennäköisesti tytärkylät syntyivät väestön kasvettua voimakkaasti 1100- ja 1200-luvun kuluessa.
Lounais-Suomessa oli tapana, että suurin osa kunkin kylän pelloista oli yhdistetty suuriksi kylänvainioiksi. Jokaiselle kylän talolle oli vainioista mitattu omat kapeat ja hajallaan sijaitsevat kaistaleensa, sarkansa, viljeltäviksi. Arvellaan, että tämä sarkajaoksi kutsuttu, verotusta edistänyt järjestelmä tuli Suomeen viimeistään 1300-luvulla. Sarkajaon vallitessa kaikkien kylän talojen oli jo käytännön syistä tehtävä peltotyönsä samalla tavalla ja samaan aikaan (ns. vainiopakko). Harjoitettiin kaksivuoroviljelyä, jossa vuorotellen puolet pelloista oli kylvettyinä ja puolet kesannolla. Tärkein viljakasvi oli tiettävästi ruis. Peltojen ohella oli myös niityt, joilta niitettiin heinää karjan talvirehuksi, oli jaettu talojen kesken. Metsät, joista haettiin rakennus- ja tarvepuut ja joissa karjaa kesällä laidunnettiin, olivat erilaisten yhteisöjen yhteisomistuksessa. Tyypillisiä metsänomistajayhteisöjä olivat jakokunnat. Ihalan kylä muodosti oman jakokuntansa. Tietyin poikkeuksin yhteisomistus päti myös kalavesiin.
Vuonna 1540 Ihalassa oli viisi taloa: Mulli, Knuuti (Nuutila), Siiri sekä kaksi Konsaa. Vuosilta 1540-71 säilyneet tiedot osoittavat, että Ihala oli tuolloin rikkaan Raision köyhimpiä kyliä. Knuutilla tosin oli epätavallisen runsaasti peltoa, mutta senkin karja ja irtaimiston arvo olivat melko vaatimattomat. Karjan pienuus johtui laidunten ja niittyjen puutteesta ja siitä seurasi väistämättä peltojen heikko lannoittaminen. 1500-luvun lopulla alkoi jatkuvien sotien, nälkävuosien ja raskaan verotuksen leimaama ankara aika. Toinen Konsan taloista joutui tuolloin pahoihin talousvaikeuksiin ja oli vuosina 1581-1600 Pernon aateliskartanon omistuksessa. Tämän jälkeen molemmat Konsat yhdistyivät yhdeksi taloksi.
Kovat ajat kestivät yli sata vuotta, eikä Ihalakaan tuolloin päässyt vähällä. Esimerkiksi Konsa merkittiin vuonna 1632 autiotaloksi, mikä tarkoitti, ettei se ollut kyennyt maksamaan verojaan. Knuuti (Nuutila) taas oli veronmaksukyvytön saman vuosikymmenen lopulla. Vuonna 1667 kylää kohtasi hirveä tulipalo, jossa Mulli menetti 18 eri rakennusta, Nuutila 17 ja Siiri 14. Kaikki Ihalan talot määrättiin välillä maksamaan veronsa suoraan tietyille armeijan upseereille, jotka näin saivat palkkansa. Myöhemmin kylän oloihin vaikutti huomattavasti ruotujakolaitos, joka 1600-luvun lopulla perustettiin sotaväkeä varten. Raision talot jaettiin kahden kolmen talon ruotuihin, joista jokaisen täytyi hankkia pieni maatila, ruotutorppa, sotamiehen asunnoksi ja osittaiseksi elatukseksi. Ihalasta tiedetään kaksi ruotutorppaa, Ounala ja Kujanpää.
Vuosien 1713-21 venäläismiehitys (ns. isoviha) aiheutti menetyksiä Ihalallekin. Pahiten kärsi nähtävästi Konsan talo. Rauhan tultua Konsalle piti myöntää verovapaus usean vuoden ajaksi, jotta talo pääsi taas jaloilleen. 1700-luvun kuluessa Suomen olot hitaasti kohentuivat. Maatalouden kehitystä kuitenkin haittasi se, että keskiaikainen maanjakojärjestelmä, sarkajako, oli yhä voimassa. Siksi vuosisadan jälkipuolella alettiin toteuttaa isoajakoa. Pellot ja niityt jaettiin uudestaan siten, että kukin talo sai siellä täällä sijaitsevien kapeiden sarkojen sijaan muutaman ison lohkon. Myös yhteisomistuksessa olleita metsiä alettiin jakaa talojen kesken. Isojako oli monimutkainen, paljon riitoja aiheuttanut toimitus, ja se eteni hitaasti. Ihalan kylässä se aloitettiin vuonna 1764 ja saatiin päätökseen vuosisadan loppuun mennessä. Isojako mahdollisti oma-aloitteisemman viljelyn kuin sarkajaon vallitessa oli käynyt päinsä. Vuonna 1764 piirretystä kartasta käy ilmi, että Konsan talo oli siirretty kylätontilta läheiselle mäelle (nykyiselle Kansakoulunmäelle), jolla myös kylän tuulimyllyt sijaitsivat. (Samalta mäeltä oli kaksitoista vuotta aiemmin löytynyt ristiretkiaikainen hopea-aarre). Isonjaon lopputulokset näkyvät vuoden 1803 kartassa.
Suomen joutuminen Venäjän vallan alle näkyi maaseudulla ensi alkuun mm. ruotujakolaitoksen lakkauttamisena vuonna 1810. Tuolloin ruotutorpat hävisivät. 1800-luvun kuluessa koettiin kuitenkin paljon suurempiakin muutoksia. Raisiossa yleistyi kolmivuoroviljely, jossa vain kolmasosa viljelysmaasta piti kerralla jättää kesannolle. Myöhemmin levisi »koppeliviljelyksi» kutsuttu monimutkainen vuoroviljelyn muoto, jossa kesantojen osuus pieneni entisestään. Koppeliviljelyyn liittynyt tärkeä uudistus oli heinän peltoviljely. Sen ansiosta karjan ruokinta ei enää riippunut niityistä, joita oli aivan liian vähän. Maatalouden koneellistuminen alkoi vuosisadan lopulla. Samalla alettiin viljanviljelyn sijasta panostaa karjatalouteen ja meijerituotantoon. Kauppaa ja käsityötä kaupunkeihin keskittäneen, vanhentuneen lainsäädännön purkaminen toi maaseudulle lisää käsityöläisiä: Ihalaankin ilmaantui suutareita ja räätäleitä.
Maata omistavat talonpojat rikastuivat 1800-luvulla. Samalla maaseudulle kuitenkin ilmaantui kasvava määrä maata omistamatonta, usein köyhää väestöä, johon kuuluivat mm. torpparit. Nämä asuivat torpissa, pienillä vuokraviljelmillä, jotka tavallisesti raivattin metsään tai vanhoille niittyalueille. Torppia syntyi kaikkien Ihalankin talojen maille. Vuonna 1880 kylässä oli 9 torppaa, joista 3 Siirin mailla. Vuokransa torpparit suorittivat usein tekemällä palkattomia työpäiviä maanomistajan hyväksi. Ihalan maille syntyi myös suuri määrä mäkitupia. Nämä viljelmät olivat vielä pienempiä kuin torpat, ja niiden vuokraajat elättivät itsensä pikemminkin työläisinä kuin viljelijöinä. Maata omistavien ja omistamattomien väliset ristiriidat johtivat verisiin seurauksiin vuoden 1918 kansalaissodassa. Vuodesta 1919 lähtien torpparit ja mäkitupalaiset saattoivat edulliseen hintaan ostaa itselleen omistusoikeuden viljelmiinsä. Tätä oikeutta käytettiin Ihalassakin innokkaasti.
Isoajakoa oli 1800-luvulla täydennetty ns. uusjaolla. Sen yhteydessä vanhat kylät usein hajosivat, kun talot siirrettiin pois yhteiseltä kylätontilta lähemmäs omia peltojaan. Ihalassakin Siiri siirrettiin vuosisadan lopulla lähelle paikkaa, josta sittemmin löydettiin polttokenttäkalmisto. Knuuti siirrettiin Linnasmäen rinteille vuonna 1947. Konsa puolestaan oli jo kauan sijainnut läheisellä mäellä. 1800-luvun lopulla talo hävisi, mutta sen nimen on säilyttänyt Konsan koulu, joka vuonna 1902 rakennettiin talon tontille. (Rakentamisen yhteydessä löydettiin ristiretkiajan ruumiskalmisto.) Ainoana kaikista Ihalan taloista Mulli on pysytellyt vanhalla paikallaan aina tähän päivään asti.
1900-luvun kuluessa Ihala vähitellen muuttui talonpoikaiskylästä pientaloalueeksi, jonka asukkaista kasvava osa kävi Turussa töissä. 1920-luvun alussa alkanut rautatieliikenne helpotti tällaisia työmatkoja. Sotien jälkeen kylään asettui paljon karjalaista siirtoväkeä sekä työn tai tonttien perässä Raisioon muuttaneita vieraspaikkakuntalaisia. Asukasmäärä kasvoi räjähdysmäisesti. Vuodesta 1964 lähtien Ihalaa ei ole enää kutsuttu kyläksi vaan taajamaksi. Nykyisin Ihala on yksi Raision kaupunginosista. Omakotitalojen seuraksi on alueen vanhoille pelloille rakennettu rivi- ja kerrostaloja.
Sähköposti: <Sami.Raninen@Raisio.fi>.