C: Sitten voisimme keskittyä muutamaan Outo Elämä -levyn kappaleista. Avauskappale Mitä Luoja Teki Ennen Kuin Loi Maailman? on hiukan monimuotoisempaa materiaalia, etenkin sovituksensa puolesta. Se varmastikin sopisi melko hyvin myös aiemmille levyillenne…

J: Joo, varmaan. Eihän siinä rakenteellisesti ole pyrkinyt mihinkään muuhun, jos siinä joku uudistus olisi omaan korvaan havaittavissa, niin se on enemmänkin siinä laulun perussävyssä ja joissakin sellaisissa asioissa, jotka ovat siinä tekstin sisällä. Eihän se sävellyksellisesti ole mitenkään erikoisen radikaalisti mitään uutta. Mutta kuitenkin sen lempeän aiheensa vuoksi ja sellaisen globaalimman teemansa vuoksi se sopi hyvin aloituskappaleeksi.

C: Rasvainen Tiistai on etenkin tekstiltään lähempänä sellaista vuosilta 91-92 tuttua, satumaista muotoa…

J: Joo, onhan siinä samoja sävyjä. Mutta väittäisin kuitenkin, että tässä kuten aika useassa muussakin tekstissä on kuitenkin taustalla joitain todellisia asioita, joista haluaa laulaa. Että se teksti ei ole aivan pelkkää sananhelinää, mitä taas joskus vuonna 92 tuli harrastettua paljonkin; laitetaan lyriikkaa summittaiseen järjestykseen ja tehdään riimejä ja lyödään päitä irti ja sillä se lyriikka on oikeastaan valmis. Sitä ei onneksi ole tullut enää tälle levylle tehtyä. Mutta Rasvaisen Tiistain Valtterin tekemän säkeen ikäänkuin satumainen musiikki johdatti tekemään sitä lyriikkaa siihen suuntaan. Kaivon Reporankana Hiekkarannalla -tekstistä koko tämä laulu sai syntynsä, niistä suurista sanoista. Näitä teemoja yhdistelemällä kuitenkin kokee tehneensä jollakin tapaa jopa yhteiskunnallisen tekstin, että sikäli se ei onneksi ole ihan sitä samaa vanhan toistoa, toivottavasti.

V: Tämä on lähimpänä sitä meidän aiempaa hömppäosastoa, musiikillisesti ja tekstillisesti. Siinä on kuitenkin musiikinkin puolesta sellaista tiettyä komiikkaa. Ja se on hyvä, että sitä on. Että ei vakavoiduta kuitenkaan kokonaan. Se ei ole välttämättä niin päälle liimattua, mutta onhan se kuitenkin aika hupaisa.

J: Silloin, kun me soitettiin sitä ensimmäistä kertaa treeneissä, kun Valtteri sen toi, niin Jussi sanoi, että "tää on kyllä sellasta Boo Radleysiä, että se on Martikaisen nyt syytä tehdä tähän todella tukeva teksti. Jos tähän lauletaan, että 'tanssin auringonpaahteessa hiekkarannalla', niin tän voi levyttää ihan vapaasti joku muu yhtye pian!" Vaikka ei se ehkä aivan niin selkeää iloittelua olekaan, niin onhan se totta, että siinä on sellainen positiivinen sävy. Ja kun levyllä on kuitenkin myös paljon sellaisia pessimistisempiäkin, negatiivisempiakin mollikappaleita, niin onhan se hyvä, että siellä on myös tällaista riekkumista mukana.

C: Ja innostuvathan alkupään levyjenne ystävät tästä kappaleesta sitten.

J: Nimenomaisesti joo, vaikka ei se ollenkaan niin laskelmoitua ollutkaan. Mutta toivottavasti.

V: Sitäkin kun kuuntelee, niin alkaa hymyilyttää vähän samalla tavalla, kuin jos kuuntelisi Sigiä…

J: Minua ei kyllä Sigiä kuunnellessa hymyilytä yhtään…

C: Tuuliajolla -kappaleessahan on tällaista jylhää Lennä Yuri Gagarin -tyylistä tenhoa. Onko tästä tulossa teille tällainen suurhitti?

J: Jaa, en tiedä, se voi olla. Valtterihan on säveltänyt mainion kappaleen. Itseasiassa se vaati tällaisen hieman humaanimman teeman, mikä sitten löytyikin. Tai mulla oli näitä lauluaihioita laitettuna ylös, kaikenlaisia pätkiä kirjoitettuna, joista sitten verrattain nopeasti Tuuliajolla tuli työstettyä. Ehkä se sitten on onnistunut tavoittamaan joitakin sellaisia Yuri Gagarin -teemoja, että siinä on jotain sellaista lempeyttä. Mä oon miettinyt sitä jälkeenpäin, että se on vähän sellainen Satumaa -henkinen laulu, siinä tavoitellaan jotakin sellaista, mitä ei voi enää saavuttaa. Sillä tavalla se vetoaa sellaisiin perustuntemuksiin, niin sehän voi olla, että hyvällä tuurilla siitä voi hitti tullakin! Mutta siinäkin kirjoitusvaiheessa ja sävellysvaiheessa, niin ei ehkä kuitenkaan dollarin- tai markankuvat eivät ole silmissä vilisseet. Itseasiassa siihen kertosäkeen rakenteeseen oli ensin vähän hankala sovittaa tekstiä, koska se kertosäkeen rakenne on lievästi sanottuna polveileva, se on hieman hankala ottaa hallintaan. Mä en tiedä, onko se sinällään sellainen perinteisin hitti, mutta mä kyllä itse tykkään siitä kovasti, siinä on sellaista kaihoisuutta. Sitä kaihomieltä ei meidän lauluissa ehkä yleensä niin paljon ole.

V: Mä koen, että se on itselleni säveltäjänä askel uuteen suuntaan. Se on oikeastaan ensimmäinen puhdasverinen pop-kappale, mikä ei ole omasta mielestä mitenkään huvittava, päinvastoin kuin vaikka Rasvainen Tiistai. Että se voisi kenties olla jonkun muunkin bändin biisi kuin meidän, se ei ole niin leimallisesti meidän kuuloinen.

J: Varsinkaan ei tunnista miksaamisesta. Miksaussävyhän siinä on ihan toisentyyppinen kuin meillä yleensä. Kitarat on jätetty pienemmälle, koska niitten täytyisi tulla niin saatanan voimakkaina siinä kertosäkeessä ja kun siinä kuitenkin on sitä viulumaisemaa ja jopa rumpuja isommin esillä kuin niitä voimakitaroita, se tuntui hyvältä ratkaisulta tehdä.

V: Siinä on enemmän laululle ja viululle jätetty tilaa.

Lue haastattelun muutkin osat: