C: Sitten muihin aiheisiin. Eerola pohti YUP-jutussaan, että teidän kipeät sanoitukset olisivat sellaisia, jotka rajoittavat teidän kuulijakuntaa, mutta musta tuntuu, että ainakin tämä fanaattisin lauma on kuitenkin aika pitkälti sanoituksilla saatu.

J: En mä tiedä, onhan se tottakai sellainen tavaramerkki, tietyllä tapaa meille leimallista, että ne tekstit ovat vähän haastavampia ja vähän monisyisempiä kuin aivan perus-populaarirockin lyriikka. Oikeastaan me ei paljon pystytä edes vaikuttamaan, minkälaisia sävellyksiä meillä syntyy tai minkälaisia ne tekstit ovat. Niitä voi tietenkin yrittää jonkinverran ohjailla ja yrittää uudistua ja olla toistamatta itseään tekemällä samoja asioita neljään kertaan. Mutta sitäkin on paljon viime aikoina puitu, kun ollaan juttuja tehty, että ne tekstit ovat jollakin tavalla raadollisia tai monimutkaisia tai hankalia tai omituisia mutta niitä ei kuitenkaan tee tehdäkseen niistä sellaisia, vaan niistä syntyy sellaisia. Samalla tavalla kuin sävellyksistä tulee sellaisia: me soimme tietyntyyppistä musiikkia.

V: Jos ajattelee, että mikä on bändille leimallista, ei ole syytä repiä tekstiä ja musiikkia irralleen, vaan kyllä ne yhdessä tekevät sen kokonaisuuden. Että jos tekstit olisivat täysin ilman musiikkia, vaikkapa runokirjan muodossa, niin se olisi toki ihan eri asia. Ja samoin jos nämä kappaleet olisivat instrumentaalimuodossa…

J: Yhdessä niistä tulee toivottavasti enemmän kuin osiensa summa. Kyllä mä uskon tosiaan, että nimenomaisesti se, että me ollaan "omituisia" tai "monimutkaisia" niin tekstien kuin musiikinkin suhteen, niin varmaan se tosiaankin tuo meille tietyntyyppisiä ihmisiä kuulijoiksi ja pitää sitten tietyntyyppisiä ihmisiä myös loitolla. Ja sehän on ikäänkuin meidän olemuksemme ja meidän identiteettimme ja sillä hyvä.

V: Ja jos pitää valita, niin mieluummin me ollaan monimutkaisia kuin yksinkertaisia. Kuitenkin jos ajatellaan meidän asemaamme Suomen bändikartastossa, niin kyllä meillä on aivan täysi syy ajatella, että meidän olemassaolomme on oikeutettua. Kun ajatellaan, mitä Suomessa nyt tehdään, niin kyllä siellä meidänkaltaisen bändin mentävä aukko on ollut ja on olemassa ja mun mielestä me täytetään se aukko ihan hyvin. Että kukin bändi tekee tyylillään ja hyvä niin, mutta ei se tarkoita sitä, että jos sointuja on enemmän kuin kolme, ei sitä saa tehdä. Tuntuu jotenkin, että joillakin on sellainen käsitys, että kun on kyse rockista, sen pitää olla siltä viiskytluvun pohjalta, että tuttifrutti.

J: Niin ja vastaavasti tekstitkin, että jos se on huummorrii, niin se on huummorrii, jotain saatanan Jope Ruonansuuta. Ja jos se on jotain vakavaa asiaa, niin sen on oltava sellaista paatosta, että sinne ei saa laittaa mitään satiirinvirettä. Onhan näitä ihmisiä paljon, jotka kokevat, että siitä välistä ei saa mennä. Me mennään siitä välistä ja jos ei kelpaa, niin mitä helvettiä sitten.

V: Meidän musiikki ei ole varmaankaan minkään sortin puristeja varten, me varmasti vaaditaan aika paljon kuulijoilta, sellaista laajaa ymmärrystä osaksemme… Kovin se on kuitenkin jakautunut leireihin rokinkuuntelijatkin. On niitä, jotka vannovat vain oikean metallin nimeen ja jotkut, että brittipop on vain se oikea tapa tehdä musiikkia, ei mikään muu. Mä ainakin kuolisin tylsistymiseen, jos mun pitäisi kuunnella vaan yhdenlaista musiikkia päivästä toiseen. Tai tehdä sitä. Ja jos tulisi sellainen olo, että haluaisi jotakin vaihtelua, niin sitten kaveripiirin menettämisen pelossa ei uskaltaisi tehdä sitä. Pitäisi käydä valepuku päällä kirjastossa kuuntelemassa jotakin muuta…

J: Ja sama asia suhteutettuna säveltämiseen ja sanoittamiseen ja yhtyetoimintaan. Ilmeisesti moninaisten musiikkitaustojen ja –mieltymysten pohjalta meillä on halu tehdä musiikkimateriaalia, joka on aika monisyistä ja se pitää sisällään vaikutteita monista eri tyylilajeista. Tietyllä tapaa se voi tuntua jonkun ihmisen korvissa vaikeasti hallittavissa olevalta, mutta kyllä minä koen sen rikkautena. Ja jos meidän levyjä kuuntelee, niin kuulee, että me ihan selvästikin pyritäänkin tekemään hyvin monisyisiä lauluja. Että siellä olisi todella kevyttä materiaalia, hyvin lempeää ja sitten taas jotain oikein ruoskintaa, että hakataan kunnolla kaksin käsin.

V: Tähän on varmaankin tultu sitä kautta, että aikanaan aloitettiin siltä pohjalta, että ei ollut mitään selkeitä esikuvia vaan lähdettiin liikenteeseen enemmänkin hauskanpitopohjalta. Tehtiin parodiaa eri asioista ja sotkettiin kaikkea keskenään. Tavallaan sitä kautta on havaittu, että tämähän onkin ihan hyvä juttu ja sitä kautta menty vakavampaan suuntaan, sitä on tehty enemmän tosissaan. Että me ei perustettu bändiä, että voitaisiin soittaa esimerkiksi CCR:ää. Että "se on meiän esikuva ja ruvetaan tekeen sen pohjalta biisejä." Se helposti leimaa sen koko yhtyeen uran siitä eteenpäin. Monet kuitenkin aloittaa bändin, että "nyt ruvetaan soittamaan Hurriganesia" Ja sitten koitetaan tehdä esikuvilta kuulostavia biisejä ja sitten ne enemmän tai vähemmän kuulostavatkin niiltä esikuvilta. Mutta meillä ne esikuvat ovat niin vaikeasti määriteltävissä, kun niitä sotketaan, niin vaikea sieltä saattaa olla joillakin tartuntapintaa saada.

J: Ja ylipäätään meidän seuraamisessa saattaa olla hankalaa se sellainen kyseenalaistamisen tekotapa. Me ollaan tehty jollakin tapaa parodiahengessä näitä asioita, kollaasitekniikan hengessä. Ja tietysti jotkut peruselementit, esimerkiksi se, että levy voi olla periaatteessa laulurakenteellisesti hakkelusta, sen ei tarvitse olla yhtä tiettyä musiikintyyliä pisteestä a pisteeseen b. Se voi myös tietenkin hankaloittaa, samoin kuin tekstitkin, sitä kuuntelemista, ettei siitä saa niin helposti sellaista selkeää, turvallista otetta, että sen voisi helposti karsinoida, että "tää on tätä." Että kun kysyt sitä, että hankaloittaako se tekstimaisema ihmisten otetta meihin vai tuoko se meille kuulijoita, niin se perusasenne, jolla me toimitaan – tuskin me sitä tietoisesti ollaan tehty, mutta jossakin alitajunnassa on sellainen tapa, että me usein päädytään ikäänkuin pilaamaan kappaleitamme. Tai ei ymmärretä niiden hittipotentiaalia tai laitetaan levyihin vääränlaisia kansia. Että tässä on liian rujo kansi tai "tässä on liian talvinen kansi, kun tämä on kesällä ilmestyvä levy." Me ei olla ymmärretty eikä me ehkä koskaan tulla oppimaan näitä markkinoiden lakeja. Me ei osata toimi "oikein", koska me toimitaan luontevaa, siis niin, että kun sain "Yövieraat"-kannen käteen, niin ajatteli, että "jumalauta, että tulee hienon näköinen kansi!" että onpa todella hyvän näköinen ja kyllä sopii todella hyvin näihin lauluihin. Ja sitten kun lukee levyarvosteluja, kaikkialla lukee "YUP alleviivaa epämuodikkuuttaan…" Että meillä olisi ikäänkuin joku tarkoitus, että me haluaisimme välttämättä tuhota oman hyvän asiamme, että "älkää ostako tätä levyä, koska tässä on näin kesätunnelmaan sopimaton kansi" jne. Eihän kysymys ole missään nimessä mistään sellaisesta, kysymys on siitä, että me yritetään tehdä perkeleen hyviä levyjä…

Lue haastattelun muutkin osat: