SOUNDI.

Circus: Outo Elämä -levystä muistetaan joka välissä mainita, kuinka erilainen se on aiempiin verrattuna. Mutta eihän albumi nyt aivan niin radikaalisti erilainen ole kuin saattaisi puheiden perusteella odottaa. Ainakin se sama pohjavire, joka kaikissa teidän tekemisissänne on, löytyy sieltä. Miten te itse näette tämän levyn tuotantonne jatkumossa?

V: Sitä on itsekin painottanut sitä erilaisuutta ehkä vähän liikaakin, koska sitä kiinnittää itse niin epäolennaisiin juttuihin huomiota, jotka kokee niin erilaisiksi. Mutta kuitenkin, jos koettaisi ajatella ulkopuolisen kuuntelijan korvin, niin ehkä se ero ei ole niin suuri, kuin miltä se itsestä tuntuu. Siihen vaikuttaa tottakai se, että siinä on niin eri tavalla ja eri tyylillä tehtyjä asioita, että ehkä sen itse mieltää enemmän erilaiseksi, kuin se itseasiassa onkaan.

J: Nimenomaisesti. Siinä varmaan käy sillä tavalla, että kun siellä on ne muutamat muuttuneet tekijät joita korostaa itse, niin sitten joku toinen osapuoli, esimerkiksi toimittaja, alkaa sitä korostamaan ja silloin ylikorostuu se, että "nyt särökitarat on pyyhitty pois", vaikka kyllähän siellä edelleen on särökitaroita. Että jos meillä on sellainen jollakin tavalla pehmeämpi puoli tuotu sinne mukaan, niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se kokonaisilme olisi jollakin tavalla pliisu tai kevennetty. Ja vaikka me koetaankin, että me olemme tehneet meidän mittakaavassa pop-levyn, niin se on jonkun toisen mittakaavassa jotain ihan muuta.

C: Soundi…

V: Niin, Soundin arvostelu jollain tavalla ihmetytti…

J: Pertti taisi kuunnella väärää albumia: otti Huuda Harkiten -levyn hyllyltä…

V: Niin, tai Toppatakkeja Ja Toledon Terästä. Tuntui, että se olisi arvostellut jonkun vanhan levymme. Kun sitä oli ennakkoon varautunut siihen, että poikkeuksetta kaikki arvostelut keskittyy paljon siihen, miten tämä on helpompi levy. Ja sitten ensimmäinen levyarvostelu, että "on kyllä hiton vaikea levy…"

C: Ehkä Pertti oli vaan muistiostaan katsonut, että YUP-levyä arvostellessa pitää mainita, kuinka hirvittävän hankalaa ja monimutkaista musiikkia se on…

V: Taikka sitten hän on yksinkertaisesti niin mahdottoman yksinkertaisen musiikin ystävä. Onhan tuo varmaankin moneen julkaisuun verrattuna vieläkin hankalaa, mutta kukin arvostelee tavallaan…

J: Kuitenkin, jos Pertti on perehtynyt edellisiin levyihin – se on jonkun levymme joskus arvostellutkin – ja jos se on vähääkään seurannut meidän tekemisiä viime vuosina, niin silloin se on kirjoittanut sen arvostelun ilmeisesti ensikuulemalta tai kuuntelematta sitä levyä. Ja jos se on sitä tosiaan kuunnellut ja kirjoittaa niinkuin kirjoittaa, niin sittenhän kaikkein monimutkaisin musiikki, mitä hän kuuntelee on Ramones tai joku muu tällainen kolmisointu-yhtye.

V: Tavallaan siihen ihan ekaan kysymykseen liittyen, helposti sitä on voinut luoda jonkinlaisen mielikuvan meistä ja siitä pitää sitkeesti kiinni ja tavallaan asennoituu siten, että "mä oon sen yhden levyn kuullut silloin, että tää on jo kuultu." Mutta kyllä mä uskallan väittää, että meidän kohdalla se ei nimenomaan niin oo. Että jos meitä on kuullut neljä vuotta sitten, niin että se ois "sillä hyvä ja siinä kaikki."

J: Kyllä sen tietää itsekin, kuinka tiukkaan se ennakkoasenne iskostuu. Kyllä mä muistan, kun Smashing Pumpkins tuli silloin joskus muinoin ensimmäisessä grunge-aallossa. Näin jotain MTV:ltä ja ajattelin, että tämä on taas näitä yhtyeitä joiden edessä saa tosiaan nostaa ristin pystyyn. Mutta sitten tuli kuunneltua sitä viimeisintä albumia (siis Mellon Collie And The Infinite Sadness -tupla), Tonight, Tonightia ja sen kaltaisia biisejä, jotka ovat lauluina ihan toisella tasolla, kuin se varhaistuotanto. Silloin yksinkertaisesti joutui romuttamaan sen vanhan kuvansa ja en mä vieläkään niistä kahdesta ensimmäisestä albumista piittaa, vaikka niitä nyt kuuntelenkin uusin korvin, mutta kyllä se on helvetin hyvä levy se uusin, ainakin minulle. Se todisti, että vaikka olin ajatellut, että tämä yhtye ei innosta, niin sen myöhempi materiaali alkoikin kiinnostaa. Tällä nyt ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme, mutta ylipäätään tämä prosessi voi mennä näinkin päin.

Lue haastattelun muutkin osat:

SOUNDI LEVYNTEKOPROSESSI SUOMEN GALLAGHERIT B-PUOLET AJATELLAAN SIELUN VELJIÄ KAPPALEISTA JÄÄHALLI-KIERTUE VERISET RINNAT NÄIN YHTIONKIN PUOLESTA KIPEÄT SANAT TUOTTAVA LEVY? TABU ITSEKEHUA YUP TELEVISIOSSA PA-TREENEJÄ VAAN YKSI ISO LAULU PROGEA?