C: Hullu planeetta! -kappaletta tehdessäsi varmasti arvasitkin, että sen silikonirintojen verisuihku-teemaa ryhdytään joka paikassa ruotimaan.

J: Se on kyllä hämmentävää, että tässä kävi taas niin kuin tuossa Jos Helvetti On Täynnä -laulussa. Sen "Haukiputaan huorakuoro" sai niin suuren merkityksen, että se oikeastaan onnistuu jotenkin ihmisten silmissä hävittämään koko sen rakkaudellisen teeman sieltä taustalta. Jos Helvetti On Täynnä -biisin teksti tarkoittaa minulle sitä, kun etsii onnea ja yrittää huitoa ja hakea sitä kaikkialta, että "missä on onneni?" Ja sitten jollain tavalla yht´äkkiä ymmärtääkin ajautuneensa sellaiseen tilaan, että jos pystyy astumaan itsensä ulkopuolelle, ymmärtää että "jumalauta, olen onnellinen!" Että kaikki on kunnossa. Ja kaikki on tapahtunut täysin vahingossa ja sattuman kautta… Ja sitten kukaan ei muista siitä kappaleesta mitään muuta, ihmiset huutaa "Haukiputaan huorakuoro!" ja nauraa. Hullussa Planeetassa! on periaatteessa se ihan sama juttu tapahtumassa, että silikonirinnat jotka vuotavat verta nousevat laulusta turhan esille. Olivat ne rinnat sen tekstin lähtökohtana kyllä, kun luin siitä Anna Nicole Smithistä, että sen rinnat olivat alkaneet vuotaa verta. Ja oli juttu tosi tai ei, tuntuisi se ihan hirvittävältä, apokalyptiseltä näyltä, että jos tosiaan kävisi niin, että mun naisellani olisi silikonirinnat jotka alkaisivat vuotaa verta. Ylipäänsä se hirvittävyys ja karmaisevuus, mikä siinä tilanteessa oli, miltä tuntuisi laittaa valot päälle ja rinnat ruiskuaisivat verta, siitähän se lähti liikkeelle. Mutta sehän yrittää vain tavoittaa sitä tunnelmaa, miltä tuntuu, kun tämä aika alkaa tuntua täysin pähkähullulta. Että ei saa enää mitään otetta, alkaa tuntua, että eihän tämä voi olla totta, ei tämä elämä voi olla näin sekopäistä. Että täytyy olla jotakin, mistä tarttua kiinni…

C: Olivat ne sitten veriset silikonirinnat tai jotain muuta.

J: Niin, nimenomaisesti. Mutta siitä taas tuli kuitenkin sitä laulua suurempi aihe ilmeisesti, koska sitä on nyt tolkutettu kaikkialla. Mutta minä kokisin sen niin, että se ei ole kuitenkaan minun riettauttani eikä minun likaista mieltäni, vaan ennemminkin sitä, miten ihmiset korostavat joitakin asioita esille niistä lauluista. Että jos Juho Juntunen haluaa laittaa sen isosti merkille, niin sehän kertoo enemmän Juhosta kuin minusta.

V: Ja kyllähän ihmisiä enemmän kiehtoo silikonirinnat kuin vaikkapa silikoninenä. Silikoninenään nyt ei hirvittävästi eroottisia tuntemuksia liity. Että kyllähän seksuaalisuuteen liittyvillä asioilla myydään juttuja paremmin…

J: Mutta eihän sitä todellakaan tee niin, että ajattelisi mitkä asiat ärsyttää ihmisiä ja mikä olisi todella vastenmielistä, todella kuvottavaa ja laittaisi niitä ranskalaisin viivoin ylös ja yrittäisi upottaa ne lauluihin. Ne asiat vain ajautuvat sinne, enkä mä halua olla vastenmielinen tai kuvottava tai omituinen. Sitä vain yrittää kirjoittaa hyviä laulutekstejä, jotka pitäisivät sisällään sekä raadollisia asioita että myös kauniita asioita.

C: Leonard Ei Laula. Mistä sait inspiraation hahmoon?

J: Leonard Cohen on tietysti Leonard, sellainen sutki, naistenmies, joihin naiset lankeaa jostakin syystä. Tämmöinen Auervaara, joka kuitenkin päättäisi tehdä parannuksen. Toivottavasti myös ihmisten korvissa uusi aihio sikäli, että kuljetaan kohti hyvää ja saadaan jonkinmoinen lunastus ja paha kaikkoaa. Semmoinen teksti, minkä yritti kirjoittaa lempeäksi ja rakkaudelliseksi. Vaikka siinä taustat eivät välttämättä olisikaan niin hyvät eikä lähtökohdat olisi niin onnelliset, niin yrittäisi kertoa rivienvälissä sellaisesta ihmisestä, joka ei välttämättä ole edes valinnut sitä tietään, mutta yksinkertaisesti ei vaan ole saanut aikaan niin hyviä asioita kuin olisi halunnut, mutta yrittäisi kuitenkin korjata tekemäänsä pahaa. Jotain sellaista se oli. Se siihen kantri-aiheeseen kävi niin mainiosti, kertova, pitkä kappale, niin siihenhän on hyvä käydä rakentamaan tämäntyyppistä tarinaa.

C: Alkaako se ikä painaa, kun Kuolematon -kappaleessa haikaillaan ikuisen nuoruuden perään?

J: Heh heh. Ei kai nyt sentään ihan kuitenkaan. Se pohjaa enemmänkin siihen, mitä vaikkapa nykyajan maanisen urheilun taustalla on. Että minkä takia ihmiset parantelevat itseään vaikkapa juuri silikonirinnoin ja pidetään tiukkaa ruokavaliota ja koko Suomi ryhtyy dieetille, esimerkiksi. Ja sehän pohjaa uskoon siitä, että me ei kuolla koskaan. Ja kun työnnetään ikäviä asioita syrjään ja vanhukset pistetään jonnekin kaappiin häpeämään vanhuuttaan, niin johonkin sellaisiin ideoihin se perustuu se teksti. En minä sure omia arpiani tai omaa ulkomuotoani siinä niinkään, vaan yritän enemmänkin hahmottaa sitä, minkä takia ihmiset yrittää niin kovin taistella sen nuoruutensa puolesta, kun kuitenkin kaiketikin jossakin vaiheessa seuraa romahdus ja jokainen joskus siirtyy vanhuuteen. Ja sekin on niin surumielinen laulu, se piti kuitenkin jollakin tapaa sisällään sellaisia molliteemoja. Se oli varmasti kaikkein monimutkaisin teksti, siinä tunnelmat vaihtuvat niin usein, se oli todellakin kuin Iisakin kirkko se numero. Mä tein siihen monenlaisia tekstiaihelmia, jotka tuli hyljättyä. Ja sitten loppujenlopuksi kun tuo teksti syntyi, silloin tunsi hyvin nopeasti, että se on oikea teksti siihen lauluun. Mutta se oli todellakin pitkä ja kivinen tie kuljettavaksi.

C: Onko totta, että vanhemmiten ei jaksa enää möykätä?

J: Ei se ole totta, kyllä me möykätään tulevaisuudessa vielä ankarasti. Vaikka Outo Elämä -levyllä ei ehkä olekaan sellaista möykkää kuin Toppatakkeja Ja Toledon Terästä- tai Homo Sapiens -levyillä, niin kyllä mä uskon, että meille tulee jonkinlainen "meteli-revival" nopeammin kuin osaamme arvatakaan. Nyt on kuitenkin todistanut itselleen, että me ollaan kykeneväisiä tekemään ikäänkuin perinteisemmän kaavan rock-musiikkia, joka ei pyri tekemään kaikkia asioita yhdessä laulussa. Ja koska hardcore on kuitenkin lähellä sydäntä, niin kyllä mä epäilen, että me siihen tullaan vielä palaamaan. Onhan se metelöinti kuitenkin niin oleellinen osa sitä tekemisen lähtökohtaa. Tuskinpa niin rakkaasta aiheesta kuitenkaan täysin kaikkoaisi. Ja ajatellaan vaikkapa Waitsin Tomppaa, joka ei tosin ole varsinaisesti metelöivä artisti. Mutta kun ajattelee sitä tietä, minkä se on kulkenut joistakin pianokappaleista siihen "Bone machine"-materiaaliin, mitä se nykyään tekee, niin sehän todistaa juuri päinvastaista. Että vanhana sitä on juuri oikea mies möykkäämään.

Lue haastattelun muutkin osat: